Jäätikköjoki
jäätikön sulamisvesien muodostama uoma / From Wikipedia, the free encyclopedia
Jäätikköjoki saa vetensä jäätiköiden sulamisvesistä, jotka kerääntyvät yhteen puroiksi ja jotka yhtyvät lopulta jäätikköjokeen jäätikön sisällä. Alussa sulamisvirtaukset kulkevat jäätikön pinnalla tai reunalla ja valuvat halkeamien tai jäätikkökaivojen kautta jäätikön alle tunneleihin. Sulamisvettä syntyy myös jäätikön pohjalla, kun jäämassojen aiheuttama paine laskee jään sulamispisteen alle vallitsevan lämpötilan. Tunnelit mutkittelevat jään sisällä, haarautuvat ja yhtyvät toisiinsa maaperän muotojen vaikutuksesta. Tunnelien muoto, syvyys ja kulkusuunta vaikuttavat joen ominaisuuksiin ja sen käyttäytymiseen suuresti. Jäätikköjoki purkautuu myöhemmin esiin jäätikön reunan alta ja vesi voi päättyä jäätikköjärveen, mereen tai se jatkaa matkaansa jäätikön reunalta alavalle maalle tavallisena pintavesijokena.[1][2]
Jäätikköjokia esiintyy yleensä vuoristoissa, joissa kevään ja kesän sulamisvedet etsivät poispääsyä jäätiköiltä. Niitä esiintyy runsaasti mannerjäätiköillä, joita on esimerkiksi Grönlannissa ja Etelämantereella. Muinaiset jäätikköjoet ovat esiintyneet ainakin sellaisilla alueilla, joissa viimeisen jääkauden loppuvaiheessa jäätiköt ovat kesäisin sulaneet, ja sulamisvedet ovat jättäneet maastoon vielä nykyäänkin havaittavat jäljet.