From Wikipedia, the free encyclopedia
Kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista on Yhdistyneiden kansakuntien sopimus siirtotyöntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä ihmisoikeuksista. Sopimus hyväksyttiin 18. joulukuuta 1990 ja se astui kansainvälisesti voimaan 1. heinäkuuta 2003.[1]
yli 50 | %20–50 | %10–20 | %4–10 | %1–4 | %alle 1 | %ei tietoja |
Sopimuksen mukaan siirtotyö tarkoittaa, että ihminen on aikeissa työskennellä, työskentelee tai on työskennellyt korvausta vastaan valtiossa, jonka kansalaisuutta hänellä ei ole.[2] Muissa yhteyksissä siirtotyö tarkoittaa ihmisen työskentelyä valtiossa, johon ei asetu pysyvästi asumaan.lähde?
Siirtotyöntekijän ja hänen perheenjäsentensä ihmisoikeuksia koskien sopimus velvoittaa muun muassa seuraavasti[3]:
Sopimuksen päämääränä on saada siirtotyöntekijälle yhdenveroinen kohtelu muiden työntekijöiden kanssa. Sopimuksen mukaan laillinen siirtolainen on oikeutettu laajempaan turvaan, kuin siirtolainen ilman dokumentteja, mutta se painottaa, että kaikilla siirtolaisilla on ihmisoikeudet, liikkui hän papereitten kanssa tai ilman.lähde?
Sopimus pyrkii eliminoimaan hämärät liiketoimet siirtolaisuuden ympäriltä ja kehottaa valtioita toimimaan harhaanjohtavaa informaatiota vastaan, joka saa ihmiset lähtemään matkaan ilman papereita ja kehottaa rankaisemaan ilman dokumentteja liikkuvien siirtolaisten välittäjiä ja työnantajia.lähde?
Sopimukseen sisältyy oma valvontamekanismi[5].
Ilman valtion kansalaisuutta työskentelevät työntekijät ovat erittäin huonosti kohdeltu työntekijäryhmä, sillä työntekijöiden vastaanottajavaltio ei usein tunnusta ja suojele monia heitä koskevia ihmisoikeuksia, vaikka se tunnustaisi ja suojelisi samoja ihmisoikeuksia niiden kohdalla, joille se on myöntänyt valtion kansalaisuuden. Esimerkiksi valtiossa voimassa olevan työlainsäädännön kiertäminen ja mitätöiminen siirtotyöntekijöiden kohdalla on yleistä.lähde?
Ihmisoikeuksien toteuttamisen parantamiseksi YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin yleissopimus kaikkien siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelusta. Yleissopimuksessa määritellään siirtolaisten perusoikeudet ilman maantieteellisiä, sukupuoleen tai ikään liittyviä rajoituksia. Sopimus hyväksyttiin 18. joulukuuta 1990 Yhdysvaltain New Yorkissa ja se astui kansainvälisesti voimaan 1. heinäkuuta 2003, kun sen oli ottanut käyttöön 20 jäsenvaltiota[1].
Valtiot, joihin saapuu enemmän siirtotyöntekijöitä, kuin valtiosta lähtee ulkomaille, ovat olleet haluttomia allekirjoittamaan sopimusta, koska se asettaa niin lailliset kuin laittomatkin työntekijät tasavertaiseen asemaan. Kansainvälinen siirtolaisjärjestö, Kansainvälinen työjärjestö ILO, Punainen Risti, ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt ovat aktiivisesti ajaneet sopimuksen ratifiointia.[6]
Siirtolaisia vastaanottavat länsimaat eivät ole ratifioineet sopimusta, vaikka valtaosa siirtolaisista elää Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa.[7] Muutkaan paljon työntekijöitä vastaanottavat valtiot, kuten Australia, Persianlahden Arabimaat ja Intia, eivät ole ratifioineet sopimusta.
Useimmat sopimusmaista ovat siirtolaisten lähtömaita kuten Meksiko, Marokko ja Filippiinit. Näille maille sopimuksen tavoitteena on suojella ulkomailla asuvia kansalaisia. Filippiineillä sopimus allekirjoitettiin sen jälkeen kun useita maan kansalaisia oli kohdeltu ala-arvoisesti ulkomailla. Nämä maat toimivat myös siirtolaisten läpikulku- ja kohdemaina ja sopimuksen mukaisesti kaikkien maiden pitää suojella yhtä lailla maassaan toimivia siirtolaisia.
Vuonna 2004 kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr.) teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, miksi Suomi ei ole vieläkään liittynyt sopimukseen. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp) vastasi, että Suomi harkitsi 1990-luvun alussa lausuntokierroksen jälkeen liittymistä. Sopimusta ei Tuomiojan mukaan allekirjoitettu, koska sitä pidettiin monin paikoin puutteellisena. Siirtotyöläisen käsite ei hänen mukaansa erityisen hyvin vastaa "nykyistä ajattelua maahanmuuton perusteista ja maahanmuuttajien asemasta". Sopimus kattaa Tuomiojan mukaan siirtotyöläisten oikeudet liian laajasti ja yksityiskohtaisesti, esimerkiksi oikeuden elämään ja kiellon kiduttaa ihmistä, mikä on päällekkäistä muiden Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Ihmisoikeudet koskevat Tuomiojan mukaan yleisesti kaikkia "valtion oikeudenkäyttöpiiriin" kuuluvia, joten sopimuksen ei hänen mukaansa "tuo merkittävää lisäarvoa siirtotyöläisten ihmisoikeuksien toteutumiselle".[5]
Sopimus sisältää valtioiden välisiä velvoitteita oikeudenmukaisen siirtolaishallinnon luomisesta. Koska ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia, voivat sellaiset säännökset olla Tuomiojan mielestä "ihmisoikeusvelvoitteiden kohdentumista hämärtäviä". Tuomioja perusteli, että "muutkaan EU-maat eivät ole sopimukseen liittyneet". Hän kuitenkin myönsi, että "voi olla aiheellista pohtia", olisiko "erillisellä [sopimukseen sisältyvän valvontamekanismin kaltaisella] valvontamekanismilla siirtotyöläisten oikeuksia vahvistava vaikutus". Tuomiojan mukaan "ulkomaalaisten oikeuksien toteutuminen on [kuitenkin jo] säännöllisesti esillä Suomen ihmisoikeuksiin perustuvan raportoinnin yhteydessä".[5]
Tuomiojan mukaan ulkoministeriön tarkoitus oli lähiaikoina [vuonna 2004] käynnistää lausuntokierros siitä, tulisiko Suomen harkita sopimuksen ottamista käyttöön, koska se on tullut hiljattain voimaan.[5]
Maaliskuussa 2011 Suomen ammattiliittojen keskusjärjestöt Akava, SAK ja STTK ilmoittivat ulkoministeriölle kannattavansa sopimuksen voimaansaattamista. Niiden mukaan voimaansaattamiselle "ei ole esteitä, sillä Suomen lainsäädäntö vastaa jo nyt pääosiltaan yleissopimusta. Sopimuksen voimaansaattaminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä siten Suomi toisi esiin ulkomaisten työntekijöiden oikeudet ja parantaisi heidän asemaansa Suomessa. Laittamalla sopimuksen voimaan Suomi ilmaisisi myös tukensa YK:n työlle.[8]
Vuonna 2017 Chile, Egypti, Filippiinit, Guatemala, Honduras, Indonesia, Mosambik, Uruguay ja Venezuela kehottivat YK:n ihmisoikeuksien Yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa Suomea maasta riippuen joko saattamaan sopimuksen voimaan tai harkitsemaan voimaansaattamista tai jatkamaan voimaanlaittamisen harkitsemista. Uruguay kehotti myös tunnustamaan sopimusta valvovan komitean toimivallan. Bangladesh kehotti yleisemmin jatkamaan jatkamaan etenkin siirtotyöntekijöiden syrjinnän vastaisia toimia. Suomen hallitus (sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) ilmoitti, että Juha Sipilän hallitus on päättänyt olla ottamatta sopimusta käyttöön.[9]
Valtio[10] | Allekirjoitus-pvm | Voimaantulopäivä |
---|---|---|
Albania | 5.7.2007 | |
Algeria | 21.4.2005 | |
Argentiina | 10.8.2004 | 13.2.2007 |
Armenia | 26.9.2013 | |
Azerbaidžan | 11.1.1999 | |
Bangladesh | 1.10.1998 | 24.8.2011 |
Belize | 14.11.2011 | |
Benin | 15.9.2005 | |
Bolivia | 16.10.2000 | |
Bosnia | 13.12.1996 | |
Burkina Faso | 16.11.2001 | 26.11.2003 |
Chile | 24.9.1993 | 21.3.2005 |
Ecuador | 5.2.2002 | |
Egypti | 19.2.1993 | |
El Salvador | 13.9.2002 | 14.3.2003 |
Filippiinit | 15.11.1993 | 5.7.1995 |
Gabon | 15.12.2004 | |
Gambia | 20.9.2017 | |
Ghana | 7.9.2000 | 7.9.2000 |
Guatemala | 7.9.2000 | 14.3.2003 |
Guinea | 7.9.2000 | |
Guinea-Bissau | 12.9.2000 | |
Gujana | 15.9.2005 | 7.7.2010 |
Haiti | 5.12.2003 | |
Honduras | 9.8.2005 | |
Indonesia | 22.9.2004 | 31.5.2012 |
Itä-Timor | 30.1.2004 | |
Jamaica | 25.9.2008 | 25.9.2008 |
Kambodža | 27.11.2004 | |
Kamerun | 15.12.2009 | |
Kap Verde | 16.9.1997 | |
Kinshasankongo | 29.9.2008 | 31.3.2017 |
Kirgisia | 29.9.2003 | |
Kolumbia | 24.5.1995 | |
Komorit | 22.9.2000 | |
Lesotho | 24.9.2004 | 16.9.2005 |
Liberia | 22.9.2004 | |
Libya | 18.6.2004 | |
Madagaskar | 24.9.2014 | 13.5.2015 |
Mali | 5.6.2003 | |
Marokko | 15.8.1991 | 21.6.1993 |
Mauritania | 22.1.2007 | |
Meksiko | 22.5.1991 | 8.3.1999 |
Montenegro | 23.10.2006 | |
Mosambik | 15.3.2012 | 19.8.2013 |
Nicaragua | 16.10.2005 | |
Niger | 18.3.2009 | |
Nigeria | 27.7.2009 | |
Palau | 20.9.2011 | |
Paraguai | 13.9.2000 | 23.9.2008 |
Peru | 22.9.2004 | 14.9.2005 |
Ruanda | 15.12.2008 | |
Sao Tomé ja Principe | 6.9.2000 | 10.1.2017 |
Senegal | 1.6.1999 | |
Serbia | 11.11.2004 | |
Sejchellit | 15.12.1994 | |
Sierra Leone | 15.9.2000 | |
Sri Lanka | 11.3.1996 | |
Saint Vincent | 29.10.2010 | |
Syyria | 2.6.2005 | |
Tadžikistan | 7.9.2000 | 8.1.2002 |
Togo | 15.11.2001 | |
Tšad | 26.9.2012 | |
Turkki | 13.1.1999 | 24.9.2004 |
Uganda | 14.11.1995 | |
Uruguai | 15.2.2001 | |
Venezuela | 4.10.2011 | 25.10.2016 |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.