From Wikipedia, the free encyclopedia
Kermanin pommi-isku oli Kermanissa Iranissa 3. tammikuuta 2024 tehty pommi-isku, jossa kuoli vähintään 89 ihmistä.[1][2]
Kermanin pommi-iskussa räjähti kaksi pommia noin 15 minuutin välein toisistaan. Ensimmäinen pommi räjähti noin kello 15.00. Isku kohdistettiin kenraali Qassem Suleimanin surman neljävuotispäivän kulkueeseen, jossa kannettiin Suleimanin kuvilla varustettuja julisteita. Toinen räjähdys oli ilmeisesti suunnattu ensimmäistä iskua paenneita vastaan. Iranin sisäministeri Ahmad Vahidi kertoi toisen räjähdyksen aiheuttaneen enemmän kuolemantapauksia ja haavoittumisia kuin ensimmäisen. Isis-järjestö ilmoittautui hyökkäyksen tekijäksi. Qassem Suleimani oli johtanut taisteluita Isistä vastaan Irakissa.[2] Yhdysvaltalaisten tiedustelulähteiden mukaan teon taustalla oli pääasiassa Afganistanissa toimiva Isis-järjestön haara Isis-K.[3] Iranin viranomaiset kuitenkin syyttivät teosta Yhdysvaltoja ja Israelia.[2][1]
Kermanin pommi-iskun aikaan tilanne alueella oli ennestään jännitteinen Iranin tukeman Hamasin varajohtaja Saleh al-Arourin tultua edellisenä päivänä Israelin surmaamaksi Libanonissa.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.