evankelis-luterilainen seurakunta Lahdessa From Wikipedia, the free encyclopedia
Keski-Lahden seurakunta on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta joka kuuluu Päijät-Hämeen rovastikuntaan ja Mikkelin hiippakuntaan. Keski-Lahden seurakunta toimii Ristinkirkossa, Mukkulan kirkossa ja Metsäpellon seurakuntakodissa. Alueellisesti se käsittää Lahden kaupungin keskusta-alueet sekä pohjoisia alueita.[3]
Keski-Lahden seurakunta | |
---|---|
tunnus |
sijainti |
Mukkulan kirkko |
|
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Mikkelin hiippakunta |
Rovastikunta | Päijät-Hämeen rovastikunta |
Seurakuntayhtymä | Lahden seurakuntayhtymä |
Pääkirkko | Mukkulan kirkko |
Perustettu | 1915 |
Jäsenmäärä | 23 538[1] (2022) |
– Osuus asukkaista | 61,9 %[2] |
Kirkollisvero | 1,45 % |
Kirkkoherra | Miika Hämäläinen |
Sivusto |
Keski-Lahden seurakunta on entinen Hollolan seurakunnan kappeliseurakunta, joka itsenäistyi Hollolan seurakunnasta yli 10 vuotta sen jälkeen kun Lahden kauppala oli vuoden 1905 marraskuussa itsenäistynyt Hollolan kunnasta. Tuolloin seurakunnan nimi oli Lahden seurakunta, koska Lahdessa ei ollut kuin yksi seurakunta. Seurakuntien lukumäärä alkoi Lahdessa lisääntyä vasta 1950-luvulla, kun kaupungin väkiluvun ja seurakuntalaisten määrän kasvettua perustettiin uusia seurakuntia.
Lahden 1916 perustetun seurakunnan ensimmäinen hautausmaa oli Lahden vanha hautausmaa entisellä Korkeamäellä, Hautausmaanmäellä, mikä nykyään on Radiomäki. Sen toinen hautausmaa oli vuonna 1917 perustettu Mustakallion hautausmaa ja kolmas 1923 perustettu Läntinen hautausmaa.
Seuraavat henkilöt ovat toimineet Lahden ja Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherroina:[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.