From Wikipedia, the free encyclopedia
Konservatiivipuolueen puheenjohtajavaali 2019 käynnistyi, kun Theresa May ilmoitti 24. toukokuuta 2019 eroavansa konservatiivipuolueen johdosta 7. kesäkuuta, ja luopuvansa pääministeriydestä sen jälkeen kun seuraaja olisi valittu. Virkaan asettui ehdolle kymmenen henkilöä. Ensimmäinen äänestyskierros järjestettiin kansanedustajien kesken 13. kesäkuuta, minkä jälkeen järjestettiin aina uusi kierros, kunnes kaksi ehdokasta oli jäljellä. Johtajan valitsi lopulta puolueen jäsenistö postiäänestyksellä, jonka tulos ilmoitettiin 23. heinäkuuta. Entinen ulkoministeri Boris Johnson valittiin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi, ja maan pääministeriksi.
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
Konservatiivipuolueen johtajaa valittaessa ensin virkaan pyrkiviä henkilöitä asetetaan ehdolle. Ehdokas tarvitsee vähintään kahdeksan kansanedustajan tuen. Tämän jälkeen järjestetään ensimmäinen äänestyskierros, jossa kansanedustajat äänestävät mieleistään ehdokasta. Ehdokkaat, jotka saavat vähemmän kuin 17 ääntä, putoavat pois seuraavilta kierroksilta. Toisella kierroksella ehdokkaat, jotka saavat vähemmän kuin 33 ääntä, putoavat. Jos kaikki ehdokkaat ylittävät rajan, vähiten ääniä saanut putoaa. Tätä jatketaan, kunnes jäljellä on vain kaksi ehdokasta. Puolueen jäsenistö valitsee kahden ehdokkaan välillä lopullisen johtajan postiäänestyksellä.[1]
Kymmenen ehdokasta asettui ehdolle määräaikaan mennessä 10. kesäkuuta 2019.[1] Viimeiselle kierrokselle eteni kaksi ehdokasta.
Ensimmäisessä äänestyksessä putosivat Harper, Leadsom ja McVey, jotka saivat vähemmän kuin 17 ääntä. Raab putosi toisessa äänestyksessä saatuaan alle 33 ääntä. Stewart jäi kolmannessa äänestyksessä viimeiseksi ja putosi kilvasta. Javid putosi neljännessä, ja Gove viidennessä äänestyksessä.
Matt Hancock vetäytyi kilvasta 14. kesäkuuta, vuorokausi ensimmäisen äänestyksen jälkeen, jossa hän sai 20 ääntä.[2]
Ensimmäinen äänestys järjestettiin 13. kesäkuuta. Ledsom, Harper ja McVey putosivat kilvasta jäätyään 17 vaaditun äänen rajan alle.[3] Hancock vetäytyi kilvasta seuraavana päivänä. 18. kesäkuuta järjestetyssä toisessa äänestyksessä Raab putosi saatuaan alle 33 ääntä.[4] Kolmannessa äänestyksessä 19. kesäkuuta Stewart jäi viimeiseksi ja putosi automaattisesti jatkosta.[5] 20. kesäkuuta järjestetyissä neljännessä ja viidennessä äänestyksessä Javid ja Gove putosivat jäätyään viimeisiksi.[6][7] Viimeiselle kierrokselle etenivät Hunt ja Johnson. Kierros ratkaistiin puolueen jäsenistön äänestyksellä, ja sen voitti Boris Johnson.[8]
Ehdokkaat | 1. kierros | 2. kierros | 3. kierros | 4. kierros | 5. kierros | Jäsenistö | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | ||
Boris Johnson | 114 | 36,4 | 126 | 40,3 | 143 | 45,7 | 157 | 50,2 | 160 | 51,1 | 92 153 | 66,1 | |
Jeremy Hunt | 43 | 13,7 | 46 | 14,7 | 54 | 17,3 | 59 | 18,8 | 77 | 24,6 | 46 656 | 33,5 | |
Michael Gove | 37 | 11,8 | 41 | 13,1 | 51 | 16,3 | 61 | 19,5 | 75 | 23,4 | |||
Sajid Javid | 23 | 7,3 | 33 | 10,5 | 38 | 12,1 | 34 | 10,9 | |||||
Rory Stewart | 19 | 6,1 | 37 | 11,8 | 27 | 8,6 | |||||||
Dominic Raab | 27 | 8,6 | 30 | 9,6 | |||||||||
Matt Hancock | 20 | 6,4 | |||||||||||
Andrea Ledsom | 11 | 3,5 | |||||||||||
Mark Harper | 10 | 3,2 | |||||||||||
Esther McVey | 9 | 2,9 | |||||||||||
Hylätyt äänet | 0 | 0,0 | 0 | 0,0 | 0 | 0,0 | 2 | 0,6 | 1 | 0,3 | 509 | 0,4 | |
Yhteensä | 313 | 100 % | 313 | 100 % | 313 | 100 % | 313 | 100 % | 313 | 100 % | 139 318 | 100 % |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.