Laulava vallankumous
From Wikipedia, the free encyclopedia
Laulava vallankumous (vir. laulev revolutsioon) tarkoittaa vuosien 1987–1991 tapahtumia, jotka johtivat Viron, Latvian ja Liettuan jälleenitsenäistymiseen. Liikkeen nimi johtuu suurista laulujuhlista, jotka saivat neuvostovastaisen sisällön.
Laulava vallankumous kesti yli neljä vuotta, ja sen aikana tapahtui useita protesteja ja kansalaistottelemattomuutta. Yksi liikkeen käynnistymisen syy oli Neuvostoliiton aikomus tehostaa Virossa palavankiven tuotantoa, mitä pidettiin ympäristön turmelemisena. Toinen syy oli Itä-Viroon kaavailtu fosfaattikaivos, jonka työvoima olisi tuotu muista neuvostotasavalloista.
Neuvostoliitossa tapahtui 19. elokuuta 1991 vallankaappausyritys, jonka toteuttajat halusivat palata tiukkaan neuvostokomentoon ja poistaa kansalaisvapaudet. Yritys kukistettiin kahdessa päivässä, mutta se sysäsi liikkeelle Neuvostoliiton hajoamisen. Viro, Latvia ja Liettua ilmoittivat heti eroavansa Neuvostoliitosta ja palauttavansa itsenäisyytensä.[1]
Kun Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryivät maaseudulle vuonna 1991 tavoitteenaan kukistaa vallankumous, Viron korkein neuvosto ja Riigikogu julistivat Viron taas itsenäiseksi. Virolaiset toimivat ihmiskilpinä suojatakseen radio- ja tv-asemia neuvostopanssareilta. Laulava vallankumous johti siihen, että Baltian maat saivat itsenäisyytensä ilman suurempaa verilöylyä, joskin joitakin ihmisiä kuoli mielenosoitusten tukahduttamisten takia.
Perimmäiset syyt liikehdintään olivat marxismi-leninismin ideologian romahtaminen, Neuvostoliiton surkea talouskehitys, ympäristökriisin kärjistyminen ja eri ”neuvostokansojen” välien kiristyminen. Baltian maissa syntyi ärtymystä, kun venäläisiä suosittiin paikallisväestön kustannuksella. Kansallisuusriidat nousivat julkisuuteen, kun Neuvostoliitossa sallittiin jonkin verran sananvapautta niin sanotun glasnostin puitteissa.[1]