Letto (Oulu)
kylä Oulussa / From Wikipedia, the free encyclopedia
Letto on Oulun kaupungissa Oulunsalon suuralueella Kylänpuolen kaupunginosassa sijaitseva haja-asutusalue. Alue sijaitsee noin viisi kilometriä Oulunsalon kirkonkylältä etelän suuntaan.
Aikaisemmin osa Leton alueesta kuului Kempeleen kuntaan. Vuonna 2003 Valtioneuvoston tekemässä kuntajakomuutoksessa Kempeleeseen kuulunut alueosa liitettiin tuolloiseen Oulunsalon kuntaan.[1] Vuoden 2013 alussa Oulunsalon kunnan lakkautettua Letosta tuli osa Oulun kaupunkia. Alue rajoittuu pohjoisessa Kylänpuoleen, idässä Kempeleen kunnanrajalle, lännessä Perämereen sekä etelässä Limingan kunnanrajalle, ja siellä olevaan Järvenpään haja-asutusalueeseen.
Letto sijaitsee Liminganlahden koilliskulmalla, joka on aajojen ruovikoiden reunustama matalikko ja suistoalue. Alue on tärkeä muuttolintujen kerääntymis- ja pesimäalue. Varsinkin rantapellot ovat erityisesti kevään aikaan tärkeitä ruokailualueita monille muuttolinnuille.
Leton Papinkarissa sijaitsee lintutorni.[2] Kempeleen Sarkkirannasta lähtee talvisin Lettoon latu.[3]
Alueen päätieyhteys on Letontie, joka on soratie. Tie lähtee Kylänpuolentieltä ja etenee Limingan kunnan puolelle Järvenpään ja Selkämaan haja-asutusalueille sekä Tupoksen taajamaan. Letontie on vaihtoehtoinen oikotieyhteys Limingasta Oulun lentoasemalle.[4]