Linderhof

Linderhof (saks. Schloss Linderhof) on lähellä Ettalin kylää Luoteis-Baijerissa Saksassa sijaitseva 1800-luvun linna. Se on pienin niistä kolmesta linnasta, jotka Baijerin kuningas Ludvig II rakennutti.^[1]

Palatsin varsinaiset rakennustyöt alkoivat eteläsiiven rakentamisella vuonna 1874 ja päättyivät vuonna 1878. Linnaa rakennettiin kuudessa eri vaiheessa, joista ensimmäinen oli vuonna 1790 rakennetun^[2] kuninkaallisen metsästysmajan laajennus vuosina 1869-1870 itäsiiveksi ja sen jälkeen länsisiiven rakentaminen vuonna 1871. Yhtenäinen julkisivu rakennettiin vuonna 1873.^[3] Neliönmuotoinen palatsirakennus on saanut selviä vaikutteita Petit Trianonista.

Arkkitehtina toimi hoviarkkitehti Georg Dollman (1830-1895)^[4] ja sisustuksen suunnittelivat teatteripukusuunnittelija Franz Seitz (1817-1883), arkkitehti Eugen Drollinger (1858-1930), lavastussuunnittelija Christian Jank (1833-1889), arkkitehti Julius Hoffman (1840-1896) sekä kuvataiteilijat August Spieß (1841-1923), Adolph Seder, Franz Stulberger, Franz Brochier, Franz Windmann ja Philipp Perron (1840-1907).^[5]

Linderhof sai nimensä sen paikalla maatilaa pitäneen Linderin perheen mukaan. Se on ainoa Ludvig II:n kolmesta linnasta joka ehti kokonaan valmistua, ja se on myös ainoa jossa hän asui pitempiä aikoja.^[1]^[6] Parhaimmillaan linnaa rakensi 180 työntekijää.^[7]

Vuosina 1885-1886 linnan keskeisintä osaa, kuninkaan makuuhuonetta, laajennettiin pohjoiseen. Tämä vaati laajaa uudelleen rakentamista ja uuden pohjoisen julkisivun keskiosan. Kuningas Ludvig II:n kuoltua vuonna 1886, palatsiin, joka oli nyt kooltaan 30 x 27 metriä, ei tehty enää lisäyksiä. Hän ei ehtinyt nähdä uuden makuuhuoneensa valmistumista.^[1]

Linderhofin linnan ranskalaistyylinen barokkia ja rokokoota yhdistelevä sisustus on ylenpalttinen, jossa on käytetty runsain määrin jalopuuparkettilattioita, puuintarsiaa, puukaiverruksia, Meissenin posliinia, marmoria, kultauksia, seinä- ja kattomaalauksia, peilejä, kristallikruunuja, mittatilaustyönä kudottuja ja kirjottuja tekstiilejä, samettia sekä silkkiä. Suurta makuuhuonetta ympäröivät symmetrisesti kaksi pientä kulmakabinettia, samankokoiset ovaalinmuotoiset ruokasali ja työhuone, kaksi pientä salonkia sekä kaksi gobeliini-salonkia.^[8]

Ruokasalissa on erikoinen hissipöytä, joka lasketaan alakertaan uutta kattausta varten ja nostetaan jälleen ruokasaliin, jossa kuningas nautti ateriansa mieluiten hyvässä seurassa. Ellei seuralaisia ollut, hän seurusteli mielikuvitusystävien kuten Madame de Maintenonin, Madame de Pompadourin, Madame du Barryn tai Ludvig XIV:n ja Ludvig XV:n kanssa, joille katettiin omat lautaset.^[9]

Makuuhuoneen suunnitelmissa käytettiin esikuvana makuuhuonetta Residenz-palatsissa Münchenissä, jonka oli suunnitellut François de Cuvilliés (1695-1768) Ludvigin esi-isä Baijerin vaaliruhtinas, keisari Kaarle VII:lle (1697-1745).^[10] Vastaanottohuoneen esikuvana käytettiin Juste-Aurèle Meissonier'n (1695-1750) prinsessa Sartorinskille tekemää kabinettia, joka on kuvattu teoksessa "Oeuvres d’architecture", julkaistu Pariisissa vuonna 1736. Ludvig II:lla oli tämä teos kirjastossaan.^[11]

Linnan ikkunoista avautuu näkymä laakson barokkipuistoon, johon johtaa porrastettu vesiputous vuorelta linnan takaa ja vastakkaisella puolella kohoaa portaikko korkealle mäelle rakennetulle Venuksen temppelille. Hoviylipuutarhuri Carl Joseph von Effnerin (1831-1884) vuonna 1874^[4] suunnittelema puisto valmistui vuonna 1880. Puistossa on mm. tekoluola tippukivineen ja järvineen, maurilainen huvimaja ja marokkolainen talo.^[12]^[7]^[13]^[14] Linderhofin linnan puistoa pidetään erittäin onnistuneena ranskalaisen renessanssi- ja barokkipuutarhan, 1700-luvun muotopuutarhan sekä englantilaisen maisemapuiston yhdistelmänä.^[7]

Venusluola

Venusluolan suunnitteli Wagnerin Tannhäuser-oopperan ja Caprilla sijaitsevan Sinisen luolan innoittamana sekä Richard Wagnerin ohjeitten mukaisesti lavaste- ja maisemataiteilija August Dirigl vuonna 1875. Sen rakennutti hoviarkkitehti Georg Dollman vuosina 1876-1877 puistossa sijaitsevaan rinteeseen.^[15]^[16]

Luola on rakennettu 1,7 m paksuisista kalkkikivimurske muureista ja tuettu kivi- tai valurautaisilla pilareilla. Sisään- ja uloskäyntialueen yli ulottuu kivimurske kaariholvi ja pääluolassa on laaja tiiliholvaus. Ulkopuolelta holvi tiivistettiin tervalla ja peitettiin maalla. Sisäpuolella näkyvä kuori on tehty säkkikangas- tai rautaverkkoon kiinnitetystä kipsistä. Tippukivimuodostelmien aikaansaamiseksi osa kipsistä valutettiin tai kipsiin kostutettu kangas laskostettiin taitavasti. Pinnat on maalattu ja osittain päällystetty kiilteellä, jolloin saadaan aikaan säihkyvä ja kiiltävä vaikutelma yhdessä vaihtuvan värivalaistuksen kanssa.^[17]

Venusluolassa on värillinen kaarilamppuvalaistus, johon saatiin sähkö vuosina 1878-1881^[16] Siemens-Schuckertin vuonna 1876 valmistaman 12 dynamon avulla. Punaiseksi valaistuna tila oli Venusluola ja sinisellä valaistuna Grotta Azzurra. Höyryturbiinisähkölaitos oli maailman ja Baijerin ensimmäisiä. Lisäksi luolassa oli vesiputous, luolan ilma ja järven vesi voitiin lämmittää ja luoda siihen aallokko koneen avulla.^[16] Kosteusvaurioista jo 1890-luvulta asti kärsinyttä luolaa on jouduttu vahvistamaan 1960-luvulla ja sitä on peruskorjattu vuodesta 2015 lähtien. Muun muassa koko ulkopuolinen katto joudutaan uusimaan ja luolan korjaus valmistuu vuonna 2025.^[18]