todistus olemassa olevasta luvasta From Wikipedia, the free encyclopedia
Lisenssi (lat. licentia eli lupa) on todistus luvan olemassaolosta esimerkiksi television katseluun, aseenkantamiseen, tiettyjen tavaroiden viemiseen tai tuomiseen maahan sekä lupa valmistaa patentin suojaamia tavaroita maksua vastaan.[1] Lisenssin käytöstä mahdollisesti suoritettavaa korvausta kutsutaan lisenssimaksuksi tai rojaltiksi.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Digitaalisessa tekniikassa ohjelmiston tai muun immateriaalioikeuden alaisen omaisuuden käyttöön oikeuttava sopimus. Ohjelmistolisenssiksi ymmärretään yleensä lisenssipaperiin painettu, ohjelmiston rekisteröimiseksi tarvittava sarjanumero (lisenssinumero) ja sen mukana tulevat käyttöehdot.selvennä
Alkujaan lisenssi tarkoitti lupaa esimerkiksi kulkea toisen omistaman maa-alueen halki. Nykyään sana viittaa pikemminkin teoksen tai ohjelmiston tekijänoikeuksien haltijan määrittelyyn siitä, miten teosta saa käyttää, muunnella tai kopioida. Avoimet lisenssit ovat yleistyneet reaktiona epäoikeudenmukaiseksi koetulle tiukalle lisensoinnille.
Ohjelmistoja voidaan lisensoida useilla avoimilla lisensseillä.
Omisteisen ohjelmiston lisensointi voi olla esimerkiksi suoritinmäärän[2] tai käyttäjämäärän[3] mukaan. Omisteinen lisenssi voi myös olla vuosittain uusittava.[4]
Pilvipalvelut kuten Software as a Service (SaaS) perustuvat ohjelmiston vuokraamiseen palveluna.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.