Lornah Kiplagat
From Wikipedia, the free encyclopedia
Lornah Kiplagat (s. 1. toukokuuta 1974 Kenia) on alankomaalainen kestävyys- ja maastojuoksija.[1]
Alkujaan Keniaa edustanut Kiplagat voitti 1997 ja 1998 Los Angelesin maratonin.[2] Jälkimmäisenä vuonna hän sijoittui Usterin puolimaratonin MM-kisoissa kahdenneksikymmenenneksiensimmäiseksi ajalla 1.12.09.[1] Hän muutti seuraavana vuonna Alankomaihin ja voitti Amsterdamin maratonin. Kiplagat voitti vuosina 2000, 2001 ja 2002 sekä Peachtree- että Falmouth-maantiejuoksukilpailut. Vuonna 2002 hän voitti lisäksi Osakan maratonin.[2]
Kiplagat sai Alankomaiden kansalaisuuden vuonna 2003[2] ja 31. heinäkuuta samana vuonna hän sai maan edustusoikeuden. Myöhemmin samana vuonna hän juoksi neljänneksi Pariisin MM-kisoissa 10 000 metrin juoksussa ajalla 30.12,53. Seuraavana vuonna hän oli kuudes Brysselin maastojuoksun MM-kisoissa pitkällä matkalla ja viides Ateenan olympialaisissa 10 000 metrillä. Vuonna 2005 hän voitti MM-hopeaa puolimaratonin MM-kisoissa ajalla 1.10.19.[1]
Kiplagat voitti Fukuokan maastojuoksun MM-kisoissa 2006 MM-hopeaa pitkällä matkalla ja sijoittui viidenneksi lyhyellä matkalla. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Alankomaiden mestaruuden 10 000 metrillä ja oli Göteborgin EM-kisoissa samalla matkalla viides.[1] 17. syyskuuta samana vuonna hän teki uuden maailmanennätyksen 10 mailin maantiejuoksussa ajalla 50.50.[3] Kauden lopussa hän voitti Debrecenin maantiejuoksun MM-kisoissa kultaa 20 kilometrin maantiejuoksussa ajalla 1.03.21[1], mikä oli uusi maailmanennätys. Seuraavana vuonna Kiplagat voitti Mombasan maastojuoksun MM-kisoissa kultaa[1] ja voitti Udinen maantiejuoksun MM-kisoissa kultaa ajalla 1.06.25, mikä oli uusi puolimaratonin maailmanennätys. Myös 20 kilometrin väliaika 1.02.57 alitti edellisen maailmanennätyksen.[4] Pekingin olympialaisissa 2008 Kiplagat sijoittui 10 000 metrin juoksussa kahdeksanneksi. Lokakuussa 2008 hän voitti Rio de Janeirossa puolimaratonin maailmanmestaruuden.