Manierismi
From Wikipedia, the free encyclopedia
Manierismi (italian sanasta maniera ’tyyli, tapa’)[2] on noin 1520–1600 kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa vaikuttanut myöhäisrenessanssin taidesuuntaus, joka pyrki sulokkuuteen ja viehkeyteen. Manierismille oli ominaista liioitellut ilmeikkäät asennot sekä jyrkät valojen ja varjojen vastakohdat. Suosittuja tehokeinoja olivat myös hahmojen venyttäminen ja erikoiset kierteiset asennot,[3] kuten Parmigianinon Pitkäkaulainen Madonna -maalauksessa.
Manierismi oli barokkia enteillyt renessanssin jälkivaihe. Täysrenessanssin täydellisinä nähtyjen taiteilijoiden harmoniaa ja ihanteellisuutta[2][3] ei voitu enää ylittää. Umpikujatilanteessa taiteilijat käyttivät hyväkseen mestarien kehittämiä malleja, mutta heidän tekemässään taiteessa oli outo näynomainen leima ja käsitteellistä tuntua.[4]