suomalainen toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Mauno Eljas Saari (s. 16. kesäkuuta 1947 Tornio) on suomalainen toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja.
Syntyjään peräpohjalainen Saari on ollut päätoimittaja Suomen Kuvalehdessa ja Uudessa Suomessa, toimittaja Helsingin Sanomissa, ja sekä päätoimittajana ja Iltaset-lehdessä. Hän on kirjoittanut elämäkertakirjoja muiden muassa Niilo Yli-Vainiosta, Christopher Wegeliuksesta , Paavo Haavikosta ja eräistä muista julkisuuden henkilöistä. Haavikko ja Saari olivat 30 vuoden ajan läheisiä työtovereita. Wegelius-kirjan lisäksi hän on käsitellyt 1990-luvun alun talouskriisiä kirjoissaan Näkymätön käsi ja Rahat ja henki.
Saari on tehnyt käsikirjoituksia televisioelokuviin ja -sarjoihin. Tunnetuin niistä on Timo Bergholmin ohjaama Hyvä veli -sarja, joka kuvasi Suomen pankkikriisiä 1990-luvun alussa. Presidentin mies on kohdehenkilön karrikatyyri kirjana ja sarjana. Tuorein työ on tv-elokuva Klooni, Timo Bergholmin ohjaama tarina geeniteknologiasta.
Saaren Paavo Haavikosta kertova kirja Haavikko-niminen mies sai aikaan ennakkokohua, kun Paavo Haavikon poika Heikki Haavikko esitti käräjäoikeudelle vaatimuksen, ettei kirjaa saa julkaista. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen.[1]
Vuonna 2022 Saari perusti yhdessä entisen kansanedustajan Mikko Elon kanssa Venäjä-mielisen Naapuriseura-yhdistyksen.[2] Seuraan kuuluu myös Mauno Saaren puoliso, psykiatri, entinen kansanedustaja Pirkko Turpeinen-Saari.[2][3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.