Metsänhoito
puunkasvatus ja puunkorjuu / From Wikipedia, the free encyclopedia
Metsänhoito on puunkasvatuksen biologisia perusteita ja käytännön menetelmiä tutkiva tieteenala. Tavoitteena on lisätä puun tuotantoa sekä kehittää sen laatua ja kasvunopeutta.[1]Määritelmä kuvaa tehometsätalouden metsänhoitoa 1950-1980. Tieteeseen ja koetoimintaan perustuva suunnitelmallinen metsänhoito alkoi Suomessa 1900-luvun alkupuolella, ensimmäinen metsänhoidon professori oli Aimo Cajander.[2]
Nykyinen 1980-luvulla alkanut metsänhoito on laaja-alaisempaa ja sen keskeisin sisältö puuston massatuotannon lisäksi on kestävä kehitys, metsäluonnon monimuotoisuus, metsien virkistys-, kulttuuri- ja muu käyttö. Käytännön metsänhoito on vaikuttanut ja vaikuttaa voimakkaasti metsänrakenteeseen, mistä johtuen vanhojen puuntuotantotavoitteiden seurauksena Suomen metsäpinta-alasta 98 % on talousmetsää. Nykyinen metsärakenne on muovautunut satojen vuosien aikana aina kaskitaloudesta ja metsälaiduntamisesta poimintahakkuiden sekä pelkistetyn tehometsätalouden kautta nykyisenlaiseksi metsänhoidoksi, jossa metsähakkuiden yhteydessä metsään jätetään säästöpuita, arvokkaita luontokohteita, suositaan sekapuustoa enemmän ja jätetään rantavyöhykkeitä ennalleen. Metsänhoidon perusteita on tarkasteltu ja niitä on muutettu nykyajan vaatimuksia vastaaviksi.[2]
Metsänhoidon suunnittelu perustuu erilaisiin tieteellisiin malleihin, joita pyritään soveltamaan käytäntöön. Perinteisissä malleissa ihanteellisena pidetään mahdollisimman tasalaatuista metsää, jossa on suoria ja vähäoksaisia puita. Taloudelliseen tulokseen tähtäävien arvojen rinnalle on tullut muu metsien käyttö, monimuotoisuuden suojelu ja puiden hiilensidontakyky. Perinteisten mallien rinnalle on kehitetty elintoimintomalleja, joissa mitataan puiden kykyä sitoa hiiltä ja ravinteita itseensä. Erään mallin mukaan suuri, vanha, oksainen ja laajajuuristoinen puu sitoo ilmakehän hiiltä ja ravinteita tehokkaammin kuin taloudellisesti arvioiden hyvälaatuinen yksittäinen puu tai metsä.[3] Metsä sitoo hiiltä kuitenkin runsaasti kasvaessaan, ja eräiden mallien mukaan ns. kliimaksivaiheen metsä ei ole yhtä tehokas hiilensitoja kuin nuori, kasvava metsä, koska uutta puustoa syntyy rajallisesti, vanha puusto alkaa lahota ja saattaa lopulta palaa vapauttaen hiilidioksidin ilmakehään. Aihe on kiistelty.[4][5] Hiili varastoituu lahoamisen seurauksena metsän alla olevaan maaperään ja vapautuu nopeasti ilmaan avohakkuun jälkeisessä maanmuokkauksessa, käytännössä hiilivarasto tuhoutuu pysyvästi.[6][7]