From Wikipedia, the free encyclopedia
Mori Ōgai (jap. 森 鷗外, 1862 Tsuwano, Japani – 1922 Tokio, Japani[1]) oli japanilainen kirjailija, runoilija ja kääntäjä. Hänen pääteoksenaan pidetään Villihanhia (Gan, 1911–1913).
Morin perhe toimi perinteisesti Tsuwanon alueen lääninherran eli daimion henkilääkäreinä. Vanhimpana poikana Mori Ōgain odotettiin jatkavan perinnettä. Niinpä hän opiskeli rangakua, kungfutselaisia klassikoita ja hollannin kieltä. Vuonna 1872 lääninherra menetti valtansa, ja Morin perhe muutti Tokioon. Hän opiskeli ensin saksan kieltä valmistautuakseen lääketieteen opintoihin.lähde?
Ōgai valmistui lääketieteellisestä oppilaitoksesta vuonna 1881.[1] Samoihin aikoihin hän kiinnostui vakavasti kirjallisuudesta.lähde?
Valmistuttuaan Mori lähti armeijan palvelukseen[1]. Hän opiskeli Saksassa 1884–1888 ja palattuaan kotimaahan aloitti kirjallisen toiminnan.[1] Kahdesti hän oli rintamalla Mantsuriassa. Mori nousi armeijan korkeimpaan lääkärivirkaan, mutta myöhemmin häntä on arvosteltu siitä, että tuhansia sotilaita kuoli turhaan beriberitautiin. Tutkijat tiesivät jo, että beriberi johtuu ruokavaliosta eikä ole tartuntatauti, mutta Mori kieltäytyi uskomasta sitä.lähde?
Sotavuosina Mori kirjoitti runojalähde? ja perusti 1889 kirjallisuuslehden Shigaramizoshi. Hän julkaisi "Tanssijattaren" siinä.[1] Vuosina 1909–1912 hän kirjoitti omaelämäkerrallisia romaaneja ja 1912–1916 historiallisia tarinoita. Mori kuoli munuaisten surkastumisen seurauksena 1922.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.