Nummi on hiekkainen tai sorainen, puuton, varpuvaltainen alue. Aiemmin nummia on käytetty laitumina ja ne ovat yleensä laidunnuksen tuloksena syntyneitä.[1] Yleensä nummella kasvaa sammalta, jäkälää ja varpuja, mutta hyvin vähän tai ei lainkaan puita.
Pohjoismaisessa alueidenkäyttöluokituksessa nummi on määritelty puuttomaksi (kasvillisuus alle kaksi metriä korkeaa) kasvipeitteiseksi avomaaksi, jossa kasvaa saniaisia, kanervia ja piikkipensaita mutta ei rehukasveja.[2]
Kuuluisia nummialueita ovat Bodminin nummi Cornwallissa, Yorkshiren ja Skotlannin nummet ja Öölannin Stora Alvaret. Suomessa nummia on Lounais-Suomen saaristossa sekä Merenkurkun ja Perämeren saarissa ja rannikolla. Maan suurin nummialue on Korppoon Jurmon saaressa Paraisilla.[3]
Suomen nummet ovat kehittyneet moreenimaiden ja harjujen havumetsästä kulotuksen, laidunnuksen ja hakkuiden myötä, ja niiden maannos on havumetsien tapaan ravinteiltaan niukkaa podsolia. Laidunnetut nummet ovat Suomessa erittäin harvinaisia ja ne ovat arvokkaita sekä perinnebiotooppeina että maisemallisesti.[4]
Perinnebiotooppina
Nummet jaotellaan kasvillisuuden perusteella kolmeen tyyppiin: varpunummiin, pienruohonummiin ja heinänummiin. Vuonna 2018 nummien kokonaispinta-alaksi arvioitiin 1 500–2 300 hehtaaria, josta 1 300 hehtaaria on suojeltu ja 200–1 000 hehtaaria on suojelualueiden ulkopuolella tai kartoittamattomina suojelualueilla. Nummia esiintyy Suomessa koko rannikkoalueella ja ne on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi.[5]
Pienruohonummet
Pienruohonummet ovat äärimmäisen uhanalainen nummityyppi, jota esiintyy Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä. Niiden kokonaispinta-alaksi arvioidaan joitakin kymmeniä hehtaareja (10–50 ha).[5]
Heinänummet
Heinänummet ovat erittäin uhanalainen nummityyppi, jonka kokonaispinta-alaksi arvioidaan 300–500 hehtaaria. Pinta-ala on supistunut 50–80 % 1960-luvun tilanteesta.[5]
Varpunummet
Varpunummet ovat erittäin uhanalainen nummityyppi, jonka kokonaispinta-alaksi arvioidaan 1 000–1 700 hehtaaria. Varpunummien pinta-ala on supistunut 50–60 % 1960-luvun tilanteesta.[5]
Nummi murresanana
Suomen murteissa sana nummi merkitsee myös ’kuivaa hiekkaperäistä maata’ tai ’ympäristöään korkeampaa metsämaata tai kumparetta’.[6] Tässä merkityksessä se esiintyy monissa paikannimissä etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa[6], ja samassa merkityksessä sitä ovat käyttäneet myös esimerkiksi kirjailijat Helvi Hämäläinen ja Aleksis Kivi.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.