yhdysvaltalainen protestiliike From Wikipedia, the free encyclopedia
Occupy Wall Street[1] (suom. Vallatkaa Wall Street[2]) on protestiliike, joka syntyi 17. syyskuuta 2011 Wall Streetillä New Yorkissa Yhdysvalloissa. Osallistujat kertoivat vastustavansa talouden valtaa ihmisiin. Heidän mukaansa maan talousvaikeudet johtuvat epäonnistuneesta talouspolitiikasta sekä hallinnon ja talouden läheisistä kytköksistä.[3] Liikkeen syyskuun lopussa 2011 antama julistus käsittää kuitenkin monia muitakin kuin taloudellisia teemoja. Liike protestoi esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvaa ikään, ihonväriin, sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjintää vastaan. Tämän lisäksi julistukseessa tuomitaan esimerkiksi yritykset, jotka ovat tehneet työntekijöilleen mahdottomaksi työehtojen neuvottelun ja käyttäneet työpaikkojen ulkoistamista sekä työntekijöiden palkan laskemiseen että terveydenhuollon heikentämiseen.[4]
Mielenosoitukset hiipuivat vuoteen 2012 mennessä, mutta liikkeen synnyn yksivuotispäivänä 17. syyskuuta 2012 mielenosoittajia kokoontui jälleen New Yorkin Manhattanille.[5] Liike on edelleen aktiivinen ja oli esimerkiksi järjestämässä ulosmarssia Yhdysvaltain presidentinvaalien 2016 demokraattien presidenttiehdokkaan julkistustilaisuudesta.[6]
Fox Newsin Douglas Schoenin teettämän tutkimuksen mukaan vajaan 200 haastatellun mielenosoittajan joukosta 52 % on aiemmin osallistunut poliittiseen liikkeeseen ja 31 % kannattaa väkivaltaa asiansa ajamiseksi. Tästä huolimatta protestiliike on julistautunut rauhanomaiseksi.[7] Myös mielenosoittajien tulotaso oli melko korkea; kolmasosa tienasi yli 100 000 dollaria vuodessa.[8] Työttömiä oli vain 15 %. Mielenosoittajia yhdisti voimakas vasemmistolaisuus, antikapitalismi, vaatimus voimakkaasta sääntelystä ja jyrkästä tulontasauksesta sekä protektionismin kannattaminen. 49 prosentin mielestä pankkien pelastuspaketit olivat tarpeen, 51 prosentin mielestä eivät.[9] Mielenosoittajien joukossa on kuitenkin ollut myös Tea Party -aktivisteja, libertaristeja ja vapaan internetin kannattajia.[10]
Monet ammattiliitot ovat tukeneet mielenosoituksia.[11] Suurimpaan mielenosoitukseen osallistui ainakin 15 ammattiliittoa.[12]
Liikettä ja sen tukijoita ja perustajaa, Adbustersin päätoimittaja Kalle Lasnia, on arvosteltu antisemitismistä.[13][14]
Sijoitusyhtiöjohtaja John Paulson arvosteli mielenosoituksia huomauttaen, että "1 % New Yorkin asukkaista maksaa yli 40 % tuloveroista tuottaen suuria etuuksia kaikille kaupungissa ja valtiossa."[26]
Joukko bloggareita perusti liikkeen "We Are the 99%" -iskulausetta mukaillen verkkosivun "We Are the 53%" viitaten niihin 53 %:iin yhdysvaltalaisista, jotka maksavat liittovaltion verot.[27]
Toimittaja John Stosselin mukaan ne mielenosoittajat ovat oikeassa, jotka vastustavat veronmaksajien pelastuspaketteja yrityksille, mutta Stossel korostaa, että kapitalismissa pelastuspaketteja ei olisi. Hänen mukaansa tällaisesta valtion harjoittamasta yritysten tukemisesta johtuva osa tuloerosta on väärin mutta vapaudesta johtuva osa kuten Steve Jobsin rikkaus ei. Stosselin mukaan ihmiset ovat taantumasta huolimatta rikkaampia kuin vuonna 1993 ja useimpien elintaso on korkeampi kuin aiemmin kuninkailla tai edes vuoden 1970 keskiluokalla. [28]
Cato-instituutin tutkija Tom Palmerin mukaan yhdysvaltalaisten pitäisi protestoida valtionhallintoa eikä Wall Streetiä vastaan, koska kriisin, työttömyyden ja stagnaation tuottivat Yhdysvaltain keskuspankki, asuntohallitus ja puolivaltiolliset luottolaitokset kuten Fannie Mae ja Freddie Mac, jotka tukivat löysää rahaa ja korkeariskistä asuntolainaamista. [29]
Mielenosoituksen aiheuttamat ylityökustannukset olivat 7.10.2011 mennessä 1,9 miljoonaa[30] ja 12.10. jo 3,2 miljoonaa dollaria.[31]
Noin 700 mielenosoittajaa pidätettiin 1. lokakuuta 2011 heidän tukittuaan Brooklyn Bridgen ajokaistat liikenteeltä.[32][33] Kesäkuussa 2012 liittovaltion tuomioistuin totesi pidätysten olleen laittomia. Tuomioistuimen mukaan vain hyvin harva mielenosoittajista pystyi kuulemaan poliisin poistumiskäskyä, minkä lisäksi poliisi antoi toiminnallaan ymmärtää että sillan yli saisi kulkea.[34]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.