tieteenala, joka tutkii oikeuslähteitä ja niiden jäsentämistä ja tulkintaa From Wikipedia, the free encyclopedia
Oikeustiede (juridiikka) on tiede, jonka tehtävänä on oikeusjärjestyksen sisällön tutkiminen ja sen systematisointi eli oikeudellisen informaation jäsentäminen hallittavaan muotoon. Tämän lisäksi oikeustieteen tehtävänä on tuottaa tulkintasuosituksia oikeudellisiin ongelmiin. Näihin tulkintasuosituksiin on puolestaan mahdollista vedota sallittuina oikeuslähteinä tuomioistuimissa.
Muun tieteellisen tutkimuksen tavoin myös oikeustieteellinen tutkimus perustuu teoreettisesti yleisen filosofian perustutkimukseen. Oikeusfilosofian tutkimuskohteet ovat monin osin samat kuin esimerkiksi moraalifilosofian. Oikeustiedettä ei kuitenkaan voida pitää yhteiskuntatieteenä, sillä se tarkastelee oikeusjärjestystä normikokonaisuutena eikä yhteiskunnallisena ilmiönä.[1][2]
Käytännöllisellä, pragmaattisella tasolla oikeustiede jaetaan perinteisesti
Yksityisoikeuteen liittyviä oikeustieteen tutkimuskohteita ovat muun muassa varallisuusoikeus, kauppaoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, kansainvälinen yksityisoikeus ja työoikeus. Julkisoikeuteen liittyviä ovat esimerkiksi valtiosääntöoikeus, hallinto-oikeus ja finanssioikeus. Myös rikos- ja prosessioikeus voidaan systematisoida osaksi julkisoikeutta.[3]
Lisäksi usein puhutaan oikeuden yleistieteistä, joissa oikeutta tarkastellaan muiden tieteenalojen tarjoamien välineiden avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi kriminologia, oikeuden ja sukupuolen tutkimus, oikeusfilosofia, oikeushistoria, oikeussosiologia sekä oikeustaloustiede.
Oikeustiedettä opiskelleet voivat toimia monenlaisissa tehtävissä. Yleisiä ammattinimikkeitä ovat muun muassa juristi, asianajaja, hallintojohtaja, palvelupäällikkö ja henkilöstöpäällikkö. Suurin osa on töissä yrityksissä tai valtiolla.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.