Suomen entinen kunta, nykyisin pääosin osa Nokiaa From Wikipedia, the free encyclopedia
Pohjois-Pirkkala (ruots. Norra Birkala) oli maalaiskunta, joka muodostui, kun Pirkkalan pitäjä jaettiin Etelä- ja Pohjois-Pirkkalaan 1. tammikuuta 1922. Seurakunta oli jakautunut kahtia jo 1921. Pohjois-Pirkkala käsitti pitäjää halkoneen Pyhäjärven pohjoispuoliset alueet, kuten Nokian, Siuron ja Pispalan taajamat. Pohjois-Pirkkala oli kuitenkin olemassa vain 15 vuotta, sillä 1. tammikuuta 1937 Tampereen esikaupunkialueena kehittynyt Pispala ympäristöineen liitettiin Tampereen kaupunkiin ja loppuosa Pohjois-Pirkkalasta muodosti kauppalan, joka otti seuraavana vuonna nimekseen Nokia. Etelä-Pirkkalan nimi lyheni samaan aikaan 1938 Pirkkalaksi.
Pohjois-Pirkkalan hajotessa 1936 se oli Hämeen läänin toiseksi suurin kunta (vain Tampere edellään). Kunnassa oli yhteensä 22 000 asukasta, joista 13 000 liitettiin Tampereeseen.
Pohjois-Pirkkalan huomattavimpia maatiloja olivat Haapaniemen, Maatialan, Nokian, Pitkäniemen ja Viikin kartanot. Maatialan kartanossa aloitti vuonna 1918 toimintansa evankelinen kansanopisto, joka kuitenkin siirtyi Karkkuun jo vuonna 1922.
Haapaniemi, Haavisto, Hauroinen, Hyhky, Jyränmaa, Kankaantaka, Kassila, Keho, Kennola, Kohmala, Korvola, Lauttala, Lukkila, Maatiala, Memmola, Nokia, Penttilä, Pispala, Pitkäniemi, Rahola, Taipale, Taivalkunta (Tyhjäperä), Tyrkkölä, Vihola, Viiki, Villilä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.