From Wikipedia, the free encyclopedia
Raakapurje on vanhimpia edelleen purjealuksissa käytettäviä purjeen tyyppejä. Se on muodoltaan joko suorakulmaisen suorakaiteen muotoinen, alaspäin levenevä tai kapeneva viistosuunnikkaan muotoinen tai kolmikulmainen purje. Kolmikulmaista purjetta on toisinaan käytetty monipurjeisissa mastoissa alimpana purjeena. Käsitteet raakapuu ja raakapurje kulkevat käsi kädessä: raakapuu on mastoon keskikohdaltaan kiinnitetty vaakasuora, aluksen kölilinjaan nähden poikittain oleva puomi. Raakapurje on yläreunastaan kiinnitetty raakapuuhun.
Raakapurjeet sopivat hyvin avotuuliin, joilla ne ovat vakaampia ja tehokkaampia kuin pitkittäispurjeet ja spinaakkerit. Raakapurje on teoreettisesti kaikkein tehokkain myötätuulipurje. Raakapurjetakila on myös helppo jakaa useisiin kohtuukokoisiin purjeisiin, joista jokainen on hallittavissa pienellä miehistöllä. Näin raakapurjeet sopivat kauppalaivoilla pitkiin merimatkoihin, joissa yleensä seurataan merivirtoja ja vallitsevia tuulia.
Korkealle tuuleen purjehdittaessa raakapurjeet eivät alhaisen sivusuhteensa vuoksi ole kovin tehokkaita ja varsinkin vastakäännöksen teko on hankalaa; raakapurjealuksilla pyritään kääntymään myötäisen kautta. Vastatuulessa purjeen koko voima jarruttaa etenemistä ja laivan kaikki raakapurjeet on käännöksen yhteydessä käännettävä uudelle halssille, toisin kuin kahveli- tai bermudapurjeet, jotka vaihtavat puolta itsestään.
Avomerelle tarkoitetut laivat takiloitiin purjelaivojen aikakaudella yleensä aina pääasiassa raakapurjein, mutta myös haruspurjein ja kahvelipurjein (tai ennen näitä latinalaispurjein). Sen sijaan saaristoon ja rannikkopurjehdukseen tarkoitetut laivat takiloitiin, varsinkin ajanjakson loppua kohden, pääasiassa pitkittäispurjein ja vain toissijaisesti raakapurjein.
Eräänlainen sovelma raakapurjeesta on pallokolmion muotoinen spinaakkeri, joka on raakapurjeen tavoin myötätuulipurje.
Numerot viittaavat oikealla olevan kuvan numeroihin.[1]
Kuvassa ei näy pulinoita. Niillä kiristetään purjeen tuulenpuoleinen etuliesma eteenpän hankavastaiseen purjehdittaessa. Ne kiinnitetään purjeen tuulenpuoleiseen liesmaan ja alukseen runkoon edessäpän.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.