Ruslanas Kirilkinas
From Wikipedia, the free encyclopedia
Ruslanas Kirilkinas (s. 17. lokakuuta 1983 Telšiai) on Tampereella asuva liettualainen laulaja. Hän osallistui Idols-kilpailuun vuonna 2007. Hän ei päässyt Tampereen koelauluissa jatkoon, mutta myöhemmin Turun koelauluista pääsi. Hän jäi viidennessä semifinaalierässä toiseksi Kristian Meurmanin päästyä finaaliin. Aikaisemmin Ruslanas on ollut liettualaisen Omega-yhtyeen laulajana. Omegan kappale "Tu mano mergytė, aš tavo berniukas" oli hitti Liettuassa[1].
Kirilkinas aiheutti kohua kotimaassaan vuonna 2002, kun hänen esiintymisensä homoseksuaalisissa pornokuvissa paljastui. Idols-kisan aikana kuvat tulivat julkisuuteen myös Suomessa.[2]
Kirilkinas oli Idolsin kolmannen tuotantokauden kilpailijoista ensimmäinen, joka levytti. Semifinaaleihin asti yltänyt Kirilkinas palkittiin Idols Awards -palkintogaalassa vuoden 2007 pysäyttävimmästä esityksestä. MTV3:n syyskuussa 2007 järjestämässä äänestyksessä "Kenen jo unohdetun Idols-tähden toivot palaavan?" Kirilkinas sai annetuista äänistä (10 540) 22,2 prosenttia, toiselle sijalle tulleen Roni Tranin saatua 13,1 % ja Anniina Karjalaisen 13 %.