Salora-juttu
Wikipediasta
Salora-juttu oli vuonna 1977 Suomen siihen mennessä suurin paljastunut veronkierto- ja lahjusskandaali, joka keskittyi Jouko Nordellin johtaman Salora Oy:n ympärille. Salora-jutun pääjuonteena oli televisiovastaanotinten myynti ohi kirjanpidon, mutta se sai myös poliittista ulottuvuutta.[1]
Tapahtumien kulku
Tausta
Jouko Nordell, josta tuli Saloran pääjohtaja isänsä Fjalar Nordellin jälkeen 1973, pyrki voitelemalla poliitikkoja ja virkamiehiä lahjaksi annetuilla stereoilla, televisioilla ja ulkomaan matkoilla[1] Saloran laskuun järjestetyillä kestityksillä, muun muassa päätöstä perustaa vuonna 1976 Valco Oy jonka tarkoituksena oli valmistaa kuvaputkia yhdessä Suomen valtion sekä japanilaisen Hitachin kanssa.[2]
Tutkinta alkaa
Salora Oy:n ja sen turkulaisen piirimyyjän TV-Nurmen toimia alettiin tutkia 1975, kun erään TV-Nurmen myyjän ilmiannon perusteella heräsi epäily, että televisioita oli myyty pimeästi ohi kirjanpidon. Alkuvaiheessa näin myytyjen televisioiden määräksi arvioitiin muutamia kymmeniä, mutta lopulta paljastui, että niitä oli myyty noin kuuden miljoonan markan arvosta vuosien 1970–1975 välillä.
Vuonna 1977 televisiomyyjä osoitettiin pakkohoitoon väitetyn kverulanttiharhamielisyyden johdosta hänen otettuaan yhteyttä veroviranomaisiin ja poliisiin, kun hän väitti työnantajansa sekaantuneen suuren mittakaavan verojen välttelyyn ja pimeään myyntiin. Määräys pakkohoitoon tuli, kun hän yritti epäuskottavuudesta huolimatta julkistaa paljastukset. Väitteet todettiin myöhemmin täysin paikkansapitäviksi.[3]
Jutussa keskustellaan myös poliitikkojen ja virkamiesten lahjonnasta ja varsinkin SDP:n poliitikot joutuivat torjumaan vihjailuja.[2]
Tammikuussa vuonna 1977 Saloran pääjohtaja Jouko Nordell sai Turun raastuvanoikeudessa sakkoa 17 000 markkaa väärästä viranomaisille annetusta kirjallisesta todisteesta.
Juttu laajenee
Syyskuussa vuonna 1977 poliisi pidätti TV-Nurmen toimitusjohtaja Reino Nurmen ja kaksi muuta liikkeen toimihenkilöä ja Nurmen omaisuutta Salorassa asetettiin myynti- ja hukkaamiskieltoon 20,6 miljoonan markan arvosta.[2]
28. lokakuuta 1977 poliisi pidätti Jouko Nordellin, joka oli 21. syyskuuta[4] tunnustanut pimeät televisiokaupat, joiden arvo oli noin 6 miljoonaa markkaa.[2]
Verohallitus määräsi toukokuussa vuonna 1978 Kansallis-Osake-Pankin, Suomen Yhdyspankin sekä Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin 18 miljoonan markan uhkasakkoihin, mikäli ne eivät anna Salora-jutussa verottajan pyytämiä tilitietoja.[2]
Ruotsalaisessa Expressen-lehdessä väitettiin tuolloin, että pääministeri Kalevi Sorsa, verohallituksen pääjohtaja Mikko Laaksonen ja SDP:n puoluesihteeri Ulf Sundqvist olisivat sekaantuneet juttuun. Asianomaiset kiistivät nämä väitteet.
Salora Oy:n uudeksi pääjohtajaksi Nordellin tilalle nimitettiin yllättäen 14. lokakuuta Henrik Öhquist marraskuun alusta lukien, kun Saloran rahoittajina toimineet pankit halusivat ottaa etäisyyttä syntyneeseen skandaaliin.[1]
Salora-juttuun liittyi myös ns. "ministeristereo-juttu": Saloran pääjohtaja Jouko Nordell oli lahjoittanut jouluksi 1974 Salora Ortoperspecta 3001 -stereolaitteet[5] valtioyhtiöiden ministerivaliokunnan jäsenille Kristian Gestrin, Kalevi Sorsa, Pekka Tarjanne, Heikki Tuominen ja Johannes Virolainen.[2] Valiokunnan jäsen Jermu Laine ei saanut näitä stereoita. Samanlaiset 2 000 markan arvoiset stereolaitteet sai lahjaksi myös kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos.
Oikeuskansleri Risto Leskinen katsoi kuitenkin heinäkuussa vuonna 1978, etteivät poliitikot Kristian Gestrin (RKP), Kalevi Sorsa (SDP), Pekka Tarjanne (LKP), Heikki Tuominen (amm.), ja Johannes Virolainen (Kesk.) olleet syyllistyneet laittomuuksiin vastaanottaessaan vuonna 1974 Saloran joululahjoina antamat stereot; sen sijaan kansliapäällikkö Bror Wahlroos saa syytteen stereoiden vastaanotosta lahjuksena.[2]
Irwin Goodman teki asiasta laulun nimeltä Ken lahjan saa[6] kasetille Keisari Irwin I.
Imatralla vihittiin käyttöön Valcon kuvaputkitehdas 24. elokuuta vuonna 1978. Sen rakentaminen tuli maksamaan 265 miljoonaa markkaa. Tehtaan piti valmistaa 100 000 kuvaputkea, mutta kahden vuoden kuluttua se lopetti toimintansa ja ajautui konkurssiin.[2]
Syytteet ja tuomiot
Syyskuussa 1978 Nordell sai syytteen lahjuksen antamisesta viidelle ministerille, kahdelle kansliapäällikölle ja yhdelle maaherralle sekä lahjonnan antamisesta 30 verohallinnon virkamiehelle.[2]
Seitsemän kansanedustajaa vaati 1978 pääministeri Sorsan asettamista syytteeseen valtakunnanoikeudessa, mutta tammikuussa 1979 eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, ettei Sorsan Salora Oy:lta saamilla lahjoilla ollut yhteyttä hänen virkatoimiinsa.
Joulukuussa vuonna 1979 Helsingin hovioikeus[1] tuomitsi pääjohtaja Nordellin 3,5 vuoden vankeusrangaistukseen veropetoksista. Verohallituksen pääjohtaja Mikko Laaksonen tuomittiin 18 000 markan sakkoihin ja verohallituksen ylijohtaja Aake Mesimäki 35 000 markan sakkoihin plus Saloralta saadut stereot sekä maksettujen matkojen hinnan noin parikymmentätuhatta markkaa sekä oikeudenkäyntikulut.[1] Molemmat erotettiin, koska he olivat ottaneet vastaan ilmaisia ulkomaanmatkoja Nordellilta, vaikka olivat tienneet Saloran veroepäselvyyksistä.
Myös TV-Nurmen toimitusjohtaja Reino Nurmi tuomittiin veropetoksesta vankeuteen. Sekä Nordell että Nurmi joutuivat maksamaan myös vahingonkorvauksia valtiolle kymmenisen miljoonaa markkaa.[2]
Wahlroos sai tammikuussa 1980 Helsingin hovioikeudessa 3 000 markan sakot virkavirheestä.
Salora-juttu vaikutti kuitenkin merkittävällä tavalla SDP:n kärsimään tappioon vuoden 1979 eduskuntavaaleissa.
Lähteet
- ↑ a b c d e Salora-oikeudenkäynti Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j Kronikka 1900–1999 Suomen ja maailman tapahtumat. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6529-7.
- ↑ Mullen, Paul E.; Lester, Grant: Vexatious litigants and unusually persistent complainants and petitioners: from querulous paranoia to querulous behaviour. Behavioral Sciences & the Law, 2006, 24. vsk, nro 3, s. 333–349: 341–342. doi:10.1002/bsl.671. ISSN 0735-3936. (englanniksi)
- ↑ Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1979, s. 13. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
- ↑ Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 4 edustaja V. Vennamon ym. ja edustaja Leppäsen ym. allekirjoit-tamien kirjelmien johdosta, jotka sisältävät muistutuksen eräiden entisten valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatointen lainvastaisuudesta. eduskunta.fi.
- ↑ Irwin Goodman: Ken lahjan saa youtube.com. 1979. Viitattu 21.11.2012.
Aiheesta muualla
Text is available under the CC BY-SA 4.0 license; additional terms may apply.
Images, videos and audio are available under their respective licenses.
