From Wikipedia, the free encyclopedia
Sielunhoito on uskonnollisen yhteisön piirissä harjoitettavaa, psyykkiseen kokemistodellisuuteen kohdistuvaa auttamista.[1] Sielunhoito voi sisältää mm. kuuntelemista ja rukousta. Sielunhoito eroaa psykoterapiasta ja ne ovat verrattain epäyhtenäisiä ilmiöitä. Niitä yhdistävät toisiinsa kuitenkin psykologisen tiedon ja menetelmien hyväksikäyttö. Ne poikkeavat toisistaan myös viitekehyksensä ja toimintaympäristönsä suhteen.[2]
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli sisältää epäloogisia ja hajanaisia poimintoja sieltä täältä. Alan asiantuntijan uudelleenkirjoitus olisi paikallaan. |
Sielunhoitaja Erik Ewaldsin mukaan sielunhoitajana voi toimia vain tunnustava kristitty. Ratkaisevaa on henki, jossa asia hoidetaan. Sielunhoitajalta edellytetään tietynlaista "kypsyyttä" kyetäkseen tunnistamaan lähimmäisen heikkouden, hänen pitää kyetä tunnistamaan myös omat heikkoutensa, ristiriitansa ja kompleksinsa.[3]
Sielunhoito ja terapia käyttävät keskustelua auttavan ja autettavan välillä. Usein autettava on yksinäinen ihminen, joka on rohkaistunut kääntymään lähimmäisen puoleen. Keskustelun tulisi olla avointa ja luottamuksellista.[4] Sielunhoitajan ei tulisi moralisoida. Jos sielunhoitaja kokee tarvetta ottaa kantaa sielunhoitokeskusteluissa ilmenneisiin asioihin tai toimia jopa tuomarina, on hän käsittänyt tehtävänsä täysin väärin. Moralismista luopuminen ei kuitenkaan tarkoita moraalista luopumista, koska sielunhoidossa on tarkoitus saada ihminen toimimaan moraalisesti.[5]
Sielunhoitoa tutkitaan Suomessa yliopistojen teologisten tiedekuntien käytännöllisen teologian laitoksissa. Pastoraalipsykologia tutkii sielunhoitoa ilmiönä, laatii siitä teoriaa ja antaa sitä koskevaa opetusta.
Pastoraalipsykologian aputieteitä ovat psykologia ja psykiatria. Lisäksi pastoraalipsykologian rajapinnassa on pastoraaliteologia.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.