From Wikipedia, the free encyclopedia
Taito Hoffrén (s. 1974) on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla koulutuksensa saanut suomalainen laulaja, muusikko ja säveltäjä. Hoffrénilla on laaja kokemus työskentelystä erilaisissa teatterituotannoissa niin esiintyjänä kuin säveltäjänä ja äänisuunnittelijanakin. Suomen arvostelijain liitto palkitsi Hoffrénin Kritiikin kannuksilla vuonna 2005 taiteellisesta työstään ja erityisesti musiikistaan ja äänimaailmastaan Kuopion kaupunginteatterin näytelmään Maa on syntinen laulu. Vuodesta 2001 lähtien Hoffrén on toiminut myös freelance-äänittäjänä. [1]
Hoffrén on perehtynyt Arhippa Perttusen runolauluihin. Hän on esittänyt Perttusen runoja kahdessa konserttisarjassa, joista ensimmäinen kuultiin Juminkeossa Kuhmossa vuonna 2003 ja toinen Helsingissä vuonna 2007. Hoffrén toimi vuosina 2006–2015 Kainuussa ja Vienan Karjalassa järjestettävän kansanmusiikkijuhla Sommelon taiteellisena johtajana.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.