Helsinki
Suomen pääkaupunki From Wikipedia, the free encyclopedia
Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus, joka sijaitsee Etelä-Suomessa Suomenlahden pohjoisrannalla. Helsingin kaupungissa asuu noin 684 000 henkilöä ja laajemmin koko seudulla asuu noin 1 603 000 henkilöä. Asukasluvultaan Helsinki on Suomen suurin kunta ja lähikuntineen suurin kaupunkialue.
| Helsinki Helsingfors |
|
|---|---|
 |
 |
|
sijainti | |
 |
|
| Sijainti | |
| Maakunta | Uudenmaan maakunta |
| Seutukunta | Helsingin seutukunta |
| Kuntanumero | 091 |
| Hallinnollinen keskus | Helsingin keskustaajama |
| Perustettu | 1550 |
| Kuntaliitokset |
Helsingin kuntaliitokset Haaga (1946) Huopalahti (1946) Kulosaari (1946) Oulunkylä (1946) |
| Pinta-ala ilman merialueita |
215,08 km² 256:nneksi suurin 2022 |
| Kokonaispinta-ala |
715,48 km² 165:nneksi suurin 2022 [1] |
| – maa | 214,19 km² |
| – sisävesi | 0,89 km² |
| – meri | 500,40 km² |
| Väkiluku |
683 669 suurin 31.10.2024 [2] |
| – väestötiheys | 3 192 as./km² (31.10.2024) |
| Ikäjakauma | 2020 [3] |
| – 0–14-v. | 14,3 % |
| – 15–64-v. | 68,3 % |
| – yli 64-v. | 17,4 % |
| Äidinkieli | 2023 [4] |
| – suomenkielisiä | 75,0 % |
| – ruotsinkielisiä | 5,5 % |
| – muut | 19,6 % |
| Kunnallisvero |
5,3 % 305:nneksi suurin 2025 [5] |
| Pormestari | Juhana Vartiainen |
| Helsingin kaupunginvaltuusto | 85 paikkaa |
| – puheenjohtaja | Reetta Vanhanen |
| 2021–2025[6] • Kok. • Vihr. • SDP • Vas. • PS • RKP • Liik. • Kesk. • KD |
23 18 13 11 9 5 3 2 1 |
| www.hel.fi | |
Helsingin naapurikunnat ovat lännessä Espoo, pohjoisessa Vantaa ja idässä Sipoo. Pääkaupunkiseutuun kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa ja Kauniainen, ja seudulla asuu noin 1 265 000 henkilöä. Helsingin keskustaajama ulottuu usean naapurikunnan alueelle, kuten Espooseen, Vantaalle ja Keravalle.[7]
Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja. Kaupunki perustettiin Tallinnan kilpailijaksi Vantaanjoen suulle vuonna 1550 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1640. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812 ja Suomen tasavallan pääkaupunki maan itsenäistyessä vuonna 1917.
Helsinki-nimen alkuperä
Keskiajalla, niin sanotun toisen ristiretken jälkeen, ruotsalaisten kolonisaatio ulottui myös Uudellemaalle. 1630-luvulla esitetyn käsityksen mukaan Helsingin seudun siirtolaiset olisivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsista Hälsinglandin maakunnasta, ja Vantaanjokea olisi ryhdytty uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, mistä 1300-luvulla syntynyt kirkkopitäjä olisi vuorostaan saanut nimen Helsinge.[8] Nykyisin käsitystä pidetään kuitenkin kyseenalaisena, sillä murretutkimuksen perusteella uudisasukkaat tulivat Uplannista ja sen lähiseuduilta.[9] Historioitsija Tapio Salminen arvioi, että nimi Helsinge juontuu ”pikemminkin jostain itse seutuun ja sen kolonisaatioasutuksen sijaintiin liittyvästä piirteestä” eikä nimen alkuperä ole enää yksiselitteisesti tutkimuksen tavoitettavissa.[10]
Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nykyisin Koskela) kohdalle, alettiin perustaa kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ’Helsingin koski’, mikä vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Nimi viittaa Vantaanjoen suulla sijaitsevaan koskeen, joka nykyään tunnetaan nimellä Vanhankaupunginkoski.[11] Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä muunnelmilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.[12]
Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.[13]
Maantiede
- Pääartikkeli: Helsingin maantiede
Helsingin pinta-ala oli 1. tammikuuta 2022 715,48 neliökilometriä, josta 214,19 neliökilometriä on maata, 0,89 neliökilometriä sisävesialueita ja loput 500,40 neliökilometriä merivesialueita.[1] Saaria Helsingissä on 327 ja rantaviivaa 131 kilometriä.[14]
Helsingissä on viheralueita yhteensä noin 8 500 hehtaaria.[15] Helsingin puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 neliökilometrin laajuiseen Keskuspuistoon.
Helsingissä on 60 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 954,8 hehtaaria. Yhteenlasketusta pinta-alasta vesialueiden osuus on 481,9 hehtaaria ja maa-alan 472,9 hehtaaria. Lisäksi kaupunki omistaa seitsemän luonnonsuojelualuetta Espoossa, Sipoossa, Hangossa ja Inkoossa. Suurin luonnonsuojelualue on Viikin-Vanhankaupunginlahden alue, pinta-alaltaan 306 hehtaaria. Ensimmäinen kaupungin luonnonsuojelualue, Lauttasaaren Tiiraluoto, perustettiin vuonna 1948.[16]
Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.[17]
Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä.[18] Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta,[19] ja korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu, joka nousee 90 metrin korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”.[20]
Rannikot ja vesialueet
Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä kahden sisämaahan työntyvän merenlahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginselkä.[21]
Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.[21]
Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän erottaa avomerestä joukko saaria, joille on rakennettu Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen Siltavuorensalmi, joka johtaa Eläintarhanlahteen ja Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta sekä varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.[21]
Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginselkä, johon Vantaanjoki laskee Vanhankaupunginkosken kautta. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Niiden itäpuolella on Herttoniemi, ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.[21]
Ilmasto
Helsingissä vallitsee merellisen ja mannerilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, kun taas syksyllä vaikutus on päinvastainen: esimerkiksi vertailukaudella 1981–2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta.
Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä 10. tammikuuta 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Kaisaniemen lämpöennätys on +33,2 °C heinäkuun 28. päivänä 2019.[22] Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin rannikolla, ja se laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa.[23][24] Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.[25]
|
Kaisaniemen ilmastotilastoa
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Seutu ja seutukunta
Helsingin seutu on Helsinkiä ympäröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Pornainen, Mäntsälä ja Vihti.[26] Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, joka on yksi Suomen seutukunnista.[27] Seutukuntaan kuuluvat Helsingin seudun lisäksi Siuntio, Lohja ja Karkkila.
Kaupunginosat ja piirit
| Aluejakojen vertailu | |
|---|---|
| Kaupunginosajako | Piirijako |
| 59 kaupunginosaa | 8 suurpiiriä |
| 34 peruspiiriä | |
| 148 osa-aluetta | 148 osa-aluetta |
| 404 pienaluetta | 404 pienaluetta[28] |
- Pääartikkeli: Helsingin alueellinen jako
Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan. Sen lisäksi lähinnä kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako.[29]
Helsingin kantakaupunki tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta tarkoittavat yleensä Kluuvia ja Kampin itä- ja pohjoisosia.[30][31]
Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin
Helsingissä on 8 suurpiiriä ja 34 peruspiiriä.[29]
Kaupunkinäkymä
Arkkitehtuuri
- Pääartikkeli: Helsingin arkkitehtuuri
Helsingin arkkitehtuurissa huomattavimmat tyylisuunnat ovat uusklassismi, jugend ja funktionalismi.[32] Suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt rakennus on Sederholmin talo (1757) Senaatintorin ja Katariinankadun risteyksessä.[32] Myös Suomenlinnassa on 1700-luvulla valmistuneita rakennuksia, muun muassa Kustaanmiekan Kuninkaanportti (1753–1754).[33]
Uusklassismi
Kun Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, kaupunkia piti rakentaa uudelleen tulipalon jälkeen. Uusi asemakaava ja uudet rakennukset syntyivät Johan Albrecht Ehrenströmin ja Carl Ludvig Engelin yhteistyönä. Kaupungille luotiin empiretyylinen keskusta, jonka perusilme on säilynyt 2000-luvulle asti.[34] Ehrenströmin asemakaavassa Kruununhaka, Kluuvi, Kaartinkaupunki, Kamppi ja Punavuori saivat nykyisen korttelirakenteensa, mutta yksi- tai kaksikerroksiset empiretyyliset puutalot on purettu lähes kokonaan uudempien ja kookkaampien kivirakennusten tieltä.[35]
Engelin piirtämiä rakennuksia on eritoten Senaatintorin ympärillä. Senaatintorin itä- ja länsipäädyissä sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus (1828–1832) ja Valtioneuvoston linna (1818–1822).[36][37] Senaatintoria hallitsee pohjoispäässä sijaitseva empiretyylinen, valkea Helsingin tuomiokirkko (1830–1846, vihitty 1852).[38] Lähiympäristössä sijaitsevat muun muassa kaupungintalo (1828–1833)[39], yliopiston kirjasto (1836–1845),[40] entinen sisätautien klinikka, nykyinen Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kampusrakennus (1824)[41][42] ja ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko (1827).[43] Empiretyylisen Presidentinlinnan (1820) suunnitteli Pehr Granstedt[44]. Helsingin vanhin kirkko on Vanha kirkko (1826), jonka suunnitteli Engel.[45]
Kertaustyylit
Empirekeskustan rakentamisen jälkeen Helsingissä oli hiljaisempi rakennuskausi 1860-luvulle asti. Monet uudet liikerakennukset olivat neljä-, viisi- tai kuusikerroksisia. Vallitsevaksi tyyliksi nousi uusrenessanssi ja sen huomattavimmaksi edustajaksi Theodor Höijer, joka suunnitteli muun muassa Pohjoisesplanadille ehjän kaupunkikuvallisen kokonaisuuden, jonka kenties edustavin esimerkki on aikanaan kaupungin suurin yksityistalo, Grönqvistin talo (1883)[46]. Höijerin piirustusten mukaan on rakennettu myös muun muassa Ateneumin taidemuseo (1887), jonka arkkitehtuuriin kuuluvat monet korkokuvat ja patsaat, Erottajan paloasema (1891) sekä Rikhardinkadun kirjasto (1881).[47] Gustaf Nyström suunnitteli Kruununhakaan niin ikään uusrenessanssityyliset, koristelussaan rikkaat Säätytalon (1891) ja Valtionarkiston (1890), jotka muodonkäsittelyssään nojaavat toisaalta vahvasti Engelin uusklassistiseen perintöön.[48][49] Myös Vanha kauppahalli (1889) on hänen suunnittelemansa.[50] Edustavia uusrenessanssirakennuksia ovat myös Kruununhaassa sijaitsevat Ludwig Bohnstedtin suunnittelema, tyylillisesti hieman pelkistetympi Suomen Pankki (1883) sekä Sebastian Gripenbergin suunnittelema Suomalaisen kirjallisuuden seuran rakennus (1890).[51][52]
Uusgotiikkaa Helsingissä on nähtävissä lähinnä julkisissa rakennuksissa; näistä näkyvin on Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko (1891), joka on Suomen suurin kivikirkko.[53] Muita esimerkkejä uusgotiikasta ovat Ritarihuone (1862) Kruununhaassa ja katolinen pyhän Henrikin katedraali (1860).[54][55] Uusbarokki on kaupungissa sitäkin harvinaisempi tyyli; sen pääesimerkki on kertaustyylien kulta-ajan jälkeen rakennettu nykyisen Luonnontieteellisen museon rakennus (1913).[56]
Jugend ja kansallisromantiikka
Jugendtyyli on Helsingin näkyvimpiä arkkitehtuurin tyylisuuntauksia, ja 1900-luvun alkuvuosina rakennetut jugendtyyliset kerrostalot hallitsevat monen kaupunginosan katukuvaa.[57] Jugendin alkuvaiheen arkkitehtuuri on vaikutteiltaan mannermaista, mikä näkyy mm. useissa keskustan liikerakennuksissa.[58] Nousevan kansallisromantiikan myötä innoitusta haettiin kansallisista aiheista ja luonnosta, mikä näkyy yhtenäisimmin Katajanokan asuinalueessa sekä Onni Tarjanteen suunnittelemassa Kansallisteatterin rakennuksessa (1902), jossa toisena lähtökohtana on aikansa yhdysvaltalainen arkkitehtuuri.[59] Varsinaisen kansallisromantiikan arkkitehtuurin merkittävimpiin töihin kuuluvat tämän lisäksi Gesellius–Lindgren–Saarisen Pohjolan talo (1899–1901)[60] ja fasadeissaan Suomen keskiaikaisia linnoja ja kirkkoja mukaileva Kansallismuseo (1905–1910)[61] sekä Lars Sonckin Kallion kirkko (1908–1912)[62] ja Puhelinyhdistyksen talo (1905).[58]
Myöhäisjugendissa arkkitehtuuri palasi klassisiin aiheisiin. Yhtenäisimmällään tyyli on osassa Etu-Töölöä sekä asettelultaan ja mittakaavaltaan huvilakaupunkimaisessa Eirassa, joissa on myös asemakaavoituksessa pyritty sitteläisittäin vaihtelevaan, orgaaniseen vaikutelmaan.[63][64] Edustava esimerkki myöheisjugendista on Uusi ylioppilastalo (1910).[65] Ajanjakson tärkein arkkitehtuurikilpailu järjestettiin Helsingin rautatieasemasta (1905–1919)[66]. Eliel Saarinen voitti sen kansallisromanttisella ehdotuksella, mutta ehdotus muuttui lopulta kritiikin jälkeen kohti konstruktivismia ja rationalismia.[58]
1920-luvun klassismi
Uutena tulkintanaan 1920-luvulla käyttöön tulleen klassismin aikaan Helsinki oli huomattavasti kasvava kaupunki, mikä näkyy suuressa määrässä aikakaudella rakennettuja asuintaloja. Nykyaikaan on säilynyt jopa poikkeuksellisen yhtenäisinä ajan asuinkorttelistoja eritoten Etu-Töölössä ja Vallilassa sekä puutarhakaupunkimaisessa Puu-Käpylässä. Vasta itsenäistyneessä Suomessa tyylisuunta korosti suunnittelun yhtenäisyyttä sekä katseiden kohdistusta vanhasta emämaasta pohjoismaisuuteen.[67] Julkisissa rakennuksissa Helsingin huomattavimpia ja tyylipuhtaimpia esimerkkejä tyylisuunnasta ovat Töölön kirkko (1930)[68] ja Taidehalli (1928)[69].
1920-luvun klassismi vaihettui vähitellen pelkistyen funktionalismiin ja jätti Helsinkiin paljon rakennuksia, jotka tyylillisesti ovat näiden tyylisuuntien leikkauspinnalta. Kenties edustavin esimerkki kehityksen alkuvaiheilta on eräs Suomen tunnetuimmista rakennuksista, pääosin klassistinen Eduskuntatalo (1926–1931).[70] Myös Paavalinkirkko (1930) on vielä voittopuolisesti klassistinen ja muotoiltu soveltaen italialaisen basilikan tyyliä.[71] Klassismia ja mannermaista rationalismia yhdistää valmistuessaan jo jokseenkin vanhanaikainen Stockmannin tavaratalo (1925–1930).[72]
1930-luvun alussa kuitenkin arkkitehtuurin muotokieli pelkistyi nopeasti, mikä ilmenee jo Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi kutsutussa Hotelli Tornissa (1931)[73] sekä Helsingin konservatorion rakennuksessa, nykyisessä Sibelius-Akatemian R-talossa (1931), jota voi luonnehtia jo lähinnä funktionalistiseksi, vaikka jäsentely onkin vielä klassistista[74]. Funktionalismin nopea läpilyönti aiheutti myös vastarintaa; 1930 järjestetystä Mikael Agricolan kirkon suunnittelukilpailussa järjestettiin toinen kierros, koska kaikki ensimmäiseen saapuneet ehdotukset koettiin tyyliltään liian suoraviivaisiksi. Kirkko valmistui 1935 Lars Sonckin suunnittelemana, klassismilla ja sen toisinaan suosimalla punatiilellä pehmennettyyn funktionalistiseen tyyliin.[75]
Modernismi
Funktionalismin tyyliin rakennettiin yhtenäiset, ns. töölöläisfunkkista edustavat Keski- ja Taka-Töölön asuinalueet, joissa vanhanaikaiseen umpikorttelirakenteeseen sidottuna funktionalismin ihanteet eivät vielä täysin toteudu.[76] Keskeisiä täysfunktionalismia, ns. valkoista funktionalismia edustavia rakennuksia ei Helsingissä ole erityisen paljon. Merkittävämmät näistä rakennettiin vuoden 1940 olympialaisia varten, tärkeimpinä esimerkkeinä Olympiastadion (1934–1938), Autopalatsi (1937), Lasipalatsi (1936) sekä Olympiakylä, joka oli Helsingin ensimmäinen funktionalistinen avokorttelirakenteinen kaupunginosa.[77] Funktionalistinen Helsinki-Malmin lentoasema (1936) on Suomen lentokentistä ainoana luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.[78][79] Teollisuusarkkitehtuurin parhaita esimerkkejä ovat SOK:n Vallilan tuotantolaitokset.
Toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakentamiskauden aikana Helsinkiin nousi lyhyessä ajassa rakennuskannaltaan yhtenäisiä lähiöitä, kuten Maunula, Haaga, Munkkivuori, Lauttasaari, Länsi-Herttoniemi ja Roihuvuori. Suomalaista arkkitehtuuria leimasi 1950-luvulla yksinkertaisuus ja inhimillinen mittakaava. Helsingissä tätä humaania rationalismia edustavat muun muassa Kansallisteatterin pieni näyttämö ja Kulttuuritalo.[80]
.jpg)
Suomi kaupungistui voimakkaasti 1960–1970-luvuilla. Helsingissä uusia asukkaita varten rakennettiin muun muassa Pihlajamäki, jossa käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran laajassa mittakaavassa betonielementtimenetelmää. 1960-luvun arkkitehtuurin veistoksellisempia esimerkkejä ovat Kannelmäen ja Temppeliaukion kirkot sekä Helsingin kaupunginteatteri. Kaksi viimeksi mainittua ovat esimerkkejä myös suuren rakennushankkeen taitavasta sijoittamisesta ympäristöönsä. Tällaista suuntausta edustaa myös Alvar Aallon keskustasuunnitelmasta ainoana toteutettu Finlandia-talo. Kasvukaudella purettiin monia vanhoja arvorakennuksia, ja esimerkiksi Katajanokalla sijaineen Norrménin talon tilalle rakennettiin Stora Enson pääkonttori.[81]
1980- ja 1990-luvuilla rakennetussa Pikku Huopalahdessa on pyritty pääsemään eroon yksi-ilmeisestä ruutukaavasta. Pikku Huopalahden ilme onkin hyvin orgaaninen, eivätkä sen kadut toistu samanlaisina. Itäkeskus oli puolestaan ensimmäinen 1980-luvulla rakennettu aluekeskus.[82] Helsinkiä on myös pyritty suojelemaan 1900-luvun lopulla, ja monia vanhoja rakennuksia on peruskorjattu.[83] Uusinta arkkitehtuuria edustavat muun muassa Nykytaiteen museo Kiasma (1998), lasiseinäinen Sanomatalo (1999) sekä osittain puujulkisivuinen Helsingin keskustakirjasto Oodi (2018).[84]
Nähtävyydet
- Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet
Merellinen Helsinki on nähtävyys itsessään ja yksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta.[85] Merkittävimpiä nähtävyyksiä on Suomenlinnan linnake, joka on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon. Toinen saarikohde on Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo.[86] Lapsiperheiden suosimia nähtävyyksiä ovat Linnanmäen huvipuisto ja Korkeasaaren eläintarha.[87] Helsingin kirkoista tunnetuimpia ovat Temppeliaukion kirkko, ortodoksinen Uspenskin katedraali ja Helsingin tuomiokirkko, joka hallitsee empiretyylistä Senaatintoria. Sen reunalla sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus ja Valtioneuvoston linna. Senaatintorilta on lyhyt matka Kauppatorille, jonka reunalla sijaitsevat Presidentinlinna ja Helsingin kaupungintalo. Esplanadin puisto on ydinkeskustan merkittävin puisto. Mannerheimintien varrella on muun muassa Kansallismuseo, Eduskuntatalo, nykytaiteen museo Kiasma ja Stockmannin tavaratalo.[88] Aleksanterinkatu on keskustan merkittävin ostos- ja liikekatu. Merkittäviä kauppakeskuksia ovat ydinkeskustassa sijaitsevat Kamppi ja Forum, Itäkeskuksessa sijaitseva Itis, Kannelmäessä sijaitseva Kaari, Kalasatamassa sijaitseva Redi ja tuoreimpana Pasilassa sijaitseva Tripla, joka on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.[89] Töölössä sijaitsevassa Ratikkamuseossa voi tutustua Helsingin raitioliikenteen historiaan. Olympiastadionin 72 metriä korkeasta tornista voi luoda yleiskatsauksen Helsinkiin.[90]
Tunnettuja patsaita ja muistomerkkejä ovat muun muassa keisari Aleksanteri II:n patsas (1894), suihkulähdeveistos Havis Amanda (1908), Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925), Kolmen sepän patsas (1932), Aleksis Kiven muistopatsas (1939), marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (1960) ja Sibelius-monumentti (1967).[91]
Historia
- Pääartikkeli: Helsingin historia
Rautakaudella Helsinki, kuten muukin Uusimaa, kuului hämäläisten alueisiin. Pysyvästä hämäläisten asutuksesta ei toistaiseksi ole löytynyt merkkejä, mutta siitepölyanalyysien perusteella alueella on viljelty maata 900-luvulta lähtien. Sisämaan reitit merelle kulkivat Vantaanjokea ja Sipoonjokea pitkin. Orimattilan väestö osasi vielä myöhään kertoa kalastusmatkoistaan merelle ja vuodelta 1347 on säilynyt tieto, jossa mainitaan hattulalaisten ja hauholaisten alueella sijainneet kalastusnautinnat.[92][93] Helsinki oli ns. kirkkopitäjä jo 1300-luvulla. Helsingin kirkkopitäjä (joka koostui nykyisistä Helsingistä, Vantaasta, Nurmijärvestä ja osasta Tuusulaa) muodostui 1300-luvun lopulla ja sai oman Pyhän Laurin kirkkonsa. [94] Paikannimet kertovat yhä Helsingin hämäläisestä asutuksesta. Esimerkiksi Konala-nimen on tulkittu juontuvan nimestä Konhola, jolloin alueen asutus olisi alun perin peräisin Akaan pitäjän Konhon kylästä.[95] Hämäläisten lisäksi myös virolaiset käyttivät rannikkoaluetta kalastukseen ja muuttoliike Suomenlahden eteläpuolelta oli pidempiaikainen ilmiö läpi aikojen.[92] Ruotsalaiset tekivät 1200-luvun puolivälissä hämäläisiä vastaan voitokkaan ristiretken, jonka seurauksena Ruotsin valta ulottui Uudellemaalle ja alue kolonisoitiin kristityillä ruotsalaisilla. Tähän aikakauteen liittyy myös Vartiokylän linnavuori.
Varsinaisesti kaupunki perustettiin kuningas Kustaa Vaasan käskystä Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550.[96][97] Kaupungin oli tarkoitus kilpailla Tallinnan kanssa kauppakaupunkina, ja kuningas määräsi Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit muuttamaan Helsinkiin.[96] Joen suuhaarojen väliseen saareen perustettiin kuninkaankartano vuonna 1551, ja kaupunkiin rakennettiin kirkko 1553. Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi kuninkaan kiinnostusta Helsinkiin. Helsinki sai tapulioikeudet vuonna 1617, mutta kaupunki pysyi edelleen pienenä ja vaatimattomana, eikä siellä ollut 1640-lukuun mennessä enempää kuin muutama sata asukasta.[98]
Vuonna 1640 Pietari Brahe siirrätti kaupungin meren äärelle Vironniemelle, missä nykyisin sijaitsee muun muassa Senaatintori.[32] Helsinki oli pitkään lähinnä vain pienikokoinen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran hallintokaupunki, mutta sen merkitys alkoi kasvaa, kun kaupungin edustalle ryhdyttiin vuonna 1748 rakentamaan Suomenlinnan linnoitusta.[96] Kaupungin väestö oli vielä vuonna 1697 merkittävältä osin suomenkielistä, ja Isovihan jälkeen suomalaiset muodostivat hetkeksi aikaa enemmistön kaupungin asukkaista. Heidän lisäksi kaupunkiin muutti myös merkittäviä määriä saksalaisia Baltiasta. Kaupunki alkoi ruotsalaistua 1700-luvun aikana, ja 1780-luvulla kaupungin ruotsalainen seurakunta oli merkittävästi suurempi kuin suomalainen. Tähän vaikutti muun muassa Viaporin rakentaminen, joka toi kaupunkiin paljon käsityöläisiä Ruotsista.[99] Linnoitustyöt toivat lisää asukkaita ja varuskunta vilkastutti kaupungin seuraelämää, kaupankäyntiä ja laivaliikennettä. Helsingin väkiluku oli 1800-luvun alussa kohonnut neljään tuhanteen asukkaaseen.[98]
Suomen sodan aikana venäläiset valtasivat Helsingin 2. maaliskuuta 1808, ja samana vuonna suuri tulipalo hävitti kaupunkia. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812.[100][101] Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Vuonna 1840 kaupungin väkiluku oli noussut noin 20 000:een asukkaaseen.[98]
Teollistumisen ja elinkeinojen harjoittamisen vapautumisen myötä Helsinki kasvoi voimakkaasti 1800-luvun lopussa. Väljät ja matalat puutalokorttelit korvattiin vähitellen monikerroksisilla kivitaloilla. Kaupunki alkoi myös laajentua sisämaahaan, ja uusia kaupunginosia suunniteltiin ja rakennettiin. Helsingin asukasluku oli 1910-luvulla jo yli 100 000.[98] 1900-luvun alussa suomen- ja ruotsinkielisiä oli Helsingissä suunnilleen yhtä paljon; työläisistä enemmistö oli suomenkielisiä. Stadin slangi kehittyi lasten ja nuorten keskuudessa suomalais-ruotsalaisena sekakielenä 1890-luvulta alkaen, ja siinä oli vaikutteita myös venäjän kielestä. 1950-luvulta lähtien slangi alkoi voimakkaasti suomalaistua.[102]
Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki joulukuussa 1917. Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti otti kaupungin haltuunsa, ja senaatti joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiset valtasivat Helsingin huhtikuussa 1918, ja Mannerheimin johtama valkoinen armeija saapui Helsinkiin seuraavassa kuussa.[103]
Toisen maailmansodan aikana Helsinki joutui useaan Neuvostoliiton suurpommitukseen, mutta selvisi tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta suhteellisen pienin vaurioin. Esimerkiksi Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 torjuttiin melko pienin tappioin.[96] Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu.[104]
Sodan jälkeen Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren maalaiskunnat, Haagan kauppala ja merkittävä osa Helsingin pitäjästä liitettiin kaupunkiin. Esikaupunkialueet olivat aiemmin vastustaneet liitosta, mutta väestön nopea kasvu pakotti siihen. Liitosten seurauksena Helsingin pinta-ala viisinkertaistui ja asukasluku kasvoi 51 prosentilla.[96]
Helsinki kasvoi sodan jälkeen nopeasti, ja asukasluku nousi yli puolen miljoonan vuonna 1965. Helsinkiä uudisrakennettiin runsaasti 1970- ja 1980-luvuilla, ja tiivistä kaupunkirakennetta nousi muun muassa Malmille, Tapanilaan, Puistolaan ja itäisiin esikaupunkeihin. Keskusta-alueella asui 1970-luvulla lähinnä vanhuksia, mutta 1990-luvulla nuoriso alkoi muuttaa uudelleen kantakaupunkiin. Samalla sotien jälkeen lähiöihin muuttanut väestö on ikääntynyt.[96]
Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset ja vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) huippukokous. Vuonna 1982 avattiin Helsingin metro. Vuonna 2000 Helsinki oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.[105]
Kunnallishallinto
- Pääartikkeli: Helsingin hallinto
Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista nykyisellä kaudella (2021–2025) naisia on 48 ja miehiä 37.[106] Suurimmat valtuustoryhmät ovat kokoomus (23 paikkaa), vihreät (18) ja SDP (13). Muuhun Suomeen verrattuna keskustan kannatus on pieni.[6]
Helsingin pormestari on Juhana Vartiainen ja apulaispormestareita ovat Daniel Sazonov (sosiaali- ja terveystoimi), Paavo Arhinmäki (kulttuuri ja vapaa-aika), Nasima Razmyar (kasvatus ja koulutus) sekä Anni Sinnemäki (kaupunkiympäristö).[107]
Vuonna 2016 Helsingin kaupungin organisaatio koostui 31 virastosta ja laitoksesta.[108] Virastojen ja laitosten lisäksi kaupunkikonserniin kuuluu kaupungin kokonaan tai yli puoleksi omistamia osakeyhtiöitä ja säätiöitä.[109] Kaupungin palveluksessa oli vuonna 2016 noin 38 000 henkilöä.[110]
Kuntavaalitulokset
| Vuosi | KOK | VIHR | SDP | VAS | PS | RKP | NYT | KESK | KD | muut | Johto | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | Ääniä | % | ||
| 2000 | 66 089 | 28,9 | 53 760 | 23,5 | 46 722 | 20,5 | 18 685 | 8,2 | 17 369 | 7,6 | 10 529 | 4,6 | 7 908 | 3,5 | 7 299 | 3,1 | 5,4 | ||||
| 2004 | 73 530 | 28,2 | 51 820 | 19,9 | 61 133 | 23,4 | 23 199 | 8,9 | 4 054 | 1,6 | 19 743 | 14 084 | 5,4 | 7 222 | 2,8 | 6 120 | 2,2 | 4,8 | |||
| 2008 | 81 205 | 29,2 | 64 556 | 23,2 | 49 656 | 17,9 | 23 402 | 8,4 | 14 730 | 5,3 | 17 364 | 6,3 | 11 833 | 4,3 | 7 752 | 7 295 | 2,7 | 6,0 | |||
| 2012 | 76 813 | 26,9 | 63 753 | 22,3 | 48 070 | 16,8 | 28 908 | 10,1 | 26 816 | 9,4 | 17 275 | 6,1 | 10 415 | 3,6 | 6 298 | 2,2 | 7 021 | 2,4 | 4,6 | ||
| 2017 | 92 183 | 28,3 | 78 322 | 24,1 | 44 994 | 13,8 | 36 464 | 11,2 | 21 882 | 6,7 | 18 996 | 5,8 | 9 209 | 2,8 | 9 139 | 2,8 | 14 036 | 4,5 | 4,2 | ||
| 2021 | 85 624 | 25,6 | 66 093 | 19,8 | 48 096 | 14,4 | 42 366 | 12,7 | 33 946 | 10,2 | 21 866 | 6,5 | 11 058 | 3,3 | 7 929 | 2,4 | 5 913 | 1,8 | 11 004 | 3,3 | 5,8 |
Korruptio ja väärinkäytökset
Rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyviä rakenteellisen korruption esimerkkejä Helsingissä ovat muun muassa Hyvä veli -verkostot. Keskeinen Helsingin kaupunkiin liittyvä tapaus on Naurissaaren lahjusjupakka (1984), jossa helsinkiläiset kaavoituskantaansa miettivät kaupunginvaltuutetut saivat lahjuksia. Helsingin metron rakentamisessa vältettiin kansainvälistä kilpailua. Metroon haluttiin suomalaiset junat, jotka jälkikäteen arvioituna osoittautuivat yli kaksi kertaa kalliimmiksi kuin Tukholmassa.[111]
Vuonna 1988 uutisoitiin Helsingin Poka-ilmiöstä eli Polarin ja Hakan sekä niitä lähellä olevien puolueiden yhteistyöstä tonttien ja rakennushankkeiden saannissa. Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi tuomitsi rakennusliikkeiden ja puolueiden liian läheiset suhteet. Yhteistyökuvioon on esitetty kuuluneen olennaisesti myös VVO ja Sato.[111]
Elannon valtaa Helsingin aluerakentamiseen on pidetty suurena. Elannon pääjohtaja toimi 25 vuoden ajan Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana ja häntä on pidetty roolissa sekä Elannon myös Hakan ja VVO:n interssien ajajana.[111]
Vuonna 2016 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viisi henkilöä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin liittyen törkeään petokseen rakennusviraston urakoissa. Vyyhti liittyi useaan rakennusurakkakohteeseen, joissa hoidettiin laitonta rahavirtaa perusteettomilla laskuilla.[112]
Väestö
- Pääartikkeli: Helsingin väestö
Asukasluku
Helsingin asukasluku on 683 669 (31.10.2024).[2] Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1 603 170 asukkaan Helsingin seudun metropolialueen.[113][114] Kaupungin asukkaista on suurempi osa naisia (52,3 %) kuin muualla Suomessa (50,5 %). Kaupungin maa-alueen väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km².[115]
Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla, ja se jatkui sotavuosia lukuun ottamatta aina vuoteen 1968.[116] 1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, kun ihmisiä muutti Espoon ja Vantaan uusiin lähiöihin, joissa väestönkasvu jatkui entistä tahtia. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin myös Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja muuttovirta siirtyi yhä kauemmas, Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja Lohjalle, Riihimäelle, Hämeenlinnaan, Lahteen ja Porvooseen saakka. Helsingin väkiluvun on arvioitu olevan vuonna 2030 noin 716 000 ja vuonna 2060 noin 870 000 asukasta.[117]
| Vuosi | Helsinki | Pääkaupunkiseutu |
|---|---|---|
| 1875 | 23 000 | |
| 1900 | 79 000 | |
| 1910 | 119 000 | |
| 1920 | 152 000 | |
| 1930 | 206 000 | |
| 1940 | 252 000 | 307 000 |
| 1950 | 369 000 | 408 000 |
| 1960 | 448 000 | 543 000 |
| 1970 | 524 000 | 693 000 |
| 1980 | 484 000 | 755 000 |
| 1990 | 491 000 | 822 000 |
| 2000 | 551 000 | 949 000 |
| 2010 | 588 343 | 1 038 000 |
| 2020 | 656 920 | n. 1 200 000 |
| Helsingin väestönkehitys 1980–2020[119] | ||||
|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Asukkaita | |||
| 1980 | 483 036 | |||
| 1985 | 485 795 | |||
| 1990 | 492 400 | |||
| 1995 | 525 031 | |||
| 2000 | 555 474 | |||
| 2005 | 560 905 | |||
| 2010 | 588 549 | |||
| 2015 | 628 208 | |||
| 2020 | 656 920 | |||
Kotimaiset kielet
Vuonna 2022 Helsingin väestöstä puhui äidinkielenään suomea 76,1 prosenttia, ruotsia 5,5 prosenttia ja saamea 0,1.[120] Vuonna 2019 Helsingin ruotsinkielisestä väestöstä noin 43 prosenttia asui kantakaupungissa, kun koko väestöstä siellä asui noin 32 prosenttia. Kaupungin osa-alueista ruotsinkielisten osuus oli vuonna 2019 suurin Kyläsaaressa (82,5 %), Kaivopuistossa (34,3 %), Karhusaaressa (20,6 %) ja Ullanlinnassa (19,6 %).[121]
Ulkomaalaistaustaiset
Vuonna 2024 noin joka viides helsinkiläinen puhui äidinkielenään jotain muuta kuin kotimaisia kieliä. Kaikkiaan Helsingissä puhutaan 145:tä eri äidinkieltä.[122] Vuonna 2022 Helsingissä asui 123 676 ulkomaalaistaustaista henkilöä, mikä vastaa 18,6 prosenttia kaupungin väestöstä. Näistä varsinaisia ulkomaan kansalaisia on 73 076 asukasta.[120] Muita kieliä kuin suomea, ruotsia tai saamea puhui äidinkielenään 121 684 asukasta. Puhutuimmat vieraat kielet olivat venäjä, somali ja viro.[120] Postinumeroalueista eniten ulkomaalaistaustaisia asuu Kontula - Vesala - Kivikko -alueella eli 43 prosenttia väestöstä.[123] International House Helsinki on ohjaus- ja neuvontapiste, joka palvelee Helsingin maahanmuuttajia. Neuvontapalveluita saa asumiseen, työnhakuun, työsuojeluun, verotukseen, opiskeluun, perheasioihin, vapaa-aikaan sekä viranomaisten kanssa toimimiseen. Väestöennusteen mukaan vuonna 2035 neljäsosa Helsingin asukkaista olisi vieraskielisiä.[124]
| Syntyperä | Asukasluku | Prosenttia |
|---|---|---|
 Suomi | 555 109 | 83,6 |
 Neuvostoliitto | 13 533 | 2,0 |