Vesiapinahypoteesi
From Wikipedia, the free encyclopedia
Vesiapinahypoteesi on brittiläisen meribiologi Alister Hardyn esittämä teoria, jonka mukaan ihmisestä on kehittynyt huomattavan erinäköinen kuin ihmisapinoista siksi, että ihmisen kantamuoto joutui jossain evoluution vaiheessa sopeutumaan osittaiseen vesielämään. Hardy kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että ihmisellä on lähes karvaton iho mutta muihin kädellisiin verrattuna poikkeuksellisen paksu ihonalainen rasvakerros.[1] Näitä ominaisuuksia esiintyy lähinnä merissä elävillä nisäkkäillä, kuten delfiineillä, mursuilla ja sireenieläimillä, ja niitä pidetään sopeumina lämmönsäätelyyn vedessä. Vesiapinahypoteesin avulla voidaan selittää monia muitakin ihmisen eroavaisuuksia muihin maanisäkkäisiin verrattuna, kuten pystykävely, suuret aivot, runsas hikoilu ja viehtymys veteen.[2][3] Hypoteesi ei kuitenkaan ole saavuttanut suosiota paleoantropologien keskuudessa.[4]