From Wikipedia, the free encyclopedia
Vesipallo oli Helsingin olympialaisissa 1952 yhdettätoista kertaa olympiaohjelmassa. Olympiakultaa voitti Unkari ennen Jugoslaviaa ja Italiaa.
Vesipallokilpailuihin osallistui 21 joukkuetta, joista kahden karsintakierroksen avulla joukkueiden määrä tiputettiin 16. Alkulohkoissa joukkueet jaettiin neljään neljän joukkueen lohkoon, joista kaksi parasta pääsi välierisarjoihin. Näistä eteni finaalilohkoon sitten jälleen kaksi parasta kummastakin välieräsarjasta.[1]
Alkusarjan ottelut oli alkujaan tarkoituksena pelata avomerialtaissa Uunisaaressa ja Humallahdella. Kansainvälinen uimaliitto siirsi kaikki pelit kuitenkin Uimastadionille, sillä merivesi oli liian kylmää. Tämän vuoksi osa otteluista jouduttiin pelaamana varhain aamulla.[2]
Hyvän arpaonnen ansiosta Argentiina pääsi suoraan alkukarsinnoista lohkovaiheeseen. Karsinnoissa jatkosta tippuivat Australia, Intia, Meksiko, Portugali ja Romania.[1]
1. karsintakierros | Italia | – | Intia | 16-1 |
Unkari | – | Meksiko | 13-4 |
Jugoslavia | – | Australia | 10-2 |
Egypti | – | Portugali | 10-0 |
Saksa | – | Romania | 7-4 | ||
Belgia | – | Etelä-Afrikka | 6-5 | ||
Ruotsi | – | Yhdysvallat | 5-1 | ||
Iso-Britannia | – | Itävalta | 4-3 | ||
Espanja | – | Brasilia | 3-2 | ||
Alankomaat | – | Neuvostoliitto | 3-2 |
Voittajat suoraan varsinaiseen turnaukseen. Hävinneet toiselle karsintakierrokselle.
2. karsintakierros | Neuvostoliitto | – | Intia | 12-0 |
Itävalta | – | Australia | 6-0 |
Brasilia | – | Portugali | 6-2 |
Yhdysvallat | – | Romania | 6-3 |
Etelä-Afrikka | – | Meksiko | 4-0 |
Alkusarjan parhaat joukkueet Unkari, Jugoslavia, Alankomaat ja Neuvostoliitto joutuivat arvontajärjestelmän takia samaan välierälohkoon. Tässä lohkossa pelattiin pääasiassa tasaisia otteluita ja monet kamppailut päättyivätkin tasapeliin. Alankomaat onnistui voittamaan Jugoslavian, mutta ottelu tuomittiin uusittavaksi tuomarin virheiden takia. Uusintaottelussa Jugoslavia oli parempi 2-1 ja nousi mitalipeleihin.[2] Unkarin ja Jugoslavian lisäksi Italia ja Yhdysvallat selvisivät finaalilohkoon[1].
Unkari ja Jugoslavia olivat finaalisarjassa tasaisia ja pelasivat keskenään tasan ja voittivat Italian sekä Yhdysvallat. Unkari voitti kuitenkin kaksi muuta maata suurinumeroisemmin ja voitti kultaa paremman maalieronsa turvin. Jugoslavia jäi näin hopealle ja Yhdysvallat voittanut Italia voitti pronssia.[2]
Lohko A
joukkue | Ot. | V | T | H | Maalit | Pst | ITA | USA | GBR | AUT |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Italia | 3 | 3 | 0 | 0 | 17-8 | 6 | 5-4 | 4-3 | 8-1 | |
Yhdysvallat | 3 | 2 | 0 | 1 | 16-9 | 4 | 8-3 | 4-1 | ||
Iso-Britannia | 3 | 0 | 1 | 2 | 9-15 | 1 | 3-3 | |||
Itävalta | 3 | 0 | 1 | 2 | 5-15 | 1 |
Lohko B
Lohko C
joukkue | Ot. | V | T | H | Maalit | Pst | YUG | NED | SWE | ARG |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Jugoslavia | 3 | 3 | 0 | 0 | 20-3 | 6 | 2-1 | 9-1 | 9-1 | |
Alankomaat | 3 | 2 | 0 | 1 | 17-6 | 4 | 3-2 | 7-1 | 9-3 | |
Ruotsi | 3 | 1 | 0 | 2 | 9-18 | 2 | 7-2 | |||
Argentiina | 3 | 0 | 0 | 3 | 6-25 | 0 |
Lohko D
Lohko E
Lohko F
joukkue | Ot. | V | T | H | Maalit | Pst | HUN | YUG | NED | URS |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Unkari | 3 | 1 | 2 | 0 | 11-9 | 4 | 2-2 | 4-4 | (5-3) | |
Jugoslavia | 3 | 1 | 2 | 0 | 7-6 | 4 | (2-1) | 3-3 | ||
Alankomaat | 3 | 1 | 1 | 1 | 9-8 | 3 | 4-2 | |||
Neuvostoliitto | 3 | 0 | 1 | 2 | 8-12 | 1 |
|
|
joukkue | Ot. | V | T | H | Maalit | Pst | NED | BEL | URS | ESP |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Alankomaat | 3 | 3 | 0 | 0 | 16-6 | 6 | 5-3 | (4-2) | 7-1 | |
Belgia | 3 | 1 | 1 | 1 | 11-12 | 3 | 3-3 | (5-4) | ||
Neuvostoliitto | 3 | 1 | 1 | 1 | 9-10 | 3 | 4-3 | |||
Espanja | 3 | 0 | 0 | 3 | 8-16 | 0 |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.