Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1952

Vuoden 1952 kesäolympialaisissa Helsingissä järjestettiin yleisurheilussa 33 kilpailutapahtumaa, miehille 24 ja naisille 9. Yleisurheilukilpailut käytiin Olympiastadionilla 20.–27. heinäkuuta.^[1]

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1952
Ratalajit
100 m		miehet		naiset
200 m		miehet		naiset
400 m		miehet
800 m		miehet
1 500 m		miehet
5 000 m		miehet
10 000 m		miehet
80 m aidat				naiset
110 m aidat		miehet
400 m aidat		miehet
3000 m esteet		miehet
4 x 100 m viesti		miehet		naiset
4 x 400 m viesti		miehet
Maraton ja kävelyt
Maraton		miehet
10 km kävely		miehet
50 km kävely		miehet
Kenttälajit
Pituushyppy		miehet		naiset
Kolmiloikka		miehet
Korkeushyppy		miehet		naiset
Seiväshyppy		miehet
Kuulantyöntö		miehet		naiset
Kiekonheitto		miehet		naiset
Keihäänheitto		miehet		naiset
Moukarinheitto		miehet
Ottelut
Kymmenottelu		miehet

Yleisurheiluun osallistui ennätykselliset 957 osanottajaa, joista naisia oli 184. Kilpailijoita tuli 57 maasta ja eniten urheilijoita lähetti Neuvostoliitto, jonka väreissä kilpaili 77 yleisurheilijaa. Yli 50 urheilijan joukolla olivat liikkeellä lisäksi Yhdysvallat, Suomi, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska.^[1]

Taso Helsingin olympialaisten yleisurheilussa oli todella kova. Peräti 26 lajissa voittotulos oli parempi kuin Lontoossa 1948. Yhteensä 95 kilpailijaa rikkoi vanhan olympiaennätyksen. Tämän lisäksi Helsingissä tehtiin kahdeksan uutta maailmanennätystä.^[2]

Monet olympiakisat muistetaan aina kisojen sankareista. Tukholmassa 1912 Hannes Kolehmainen, Pariisissa 1924 Paavo Nurmi, Berliinissä 1936 Jesse Owens ja Lontoossa 1948 Fanny Blankers-Koen ovat jääneet edustamaan kyseisten olympiakisojen muistoa. Helsingin kisoissa tšekkoslovakialaisesta kestävyysjuoksijasta Emil Zátopekista tuli kisojen suurin sankari.^[2]

Naisten puolella Australian Marjorie Jackson voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia pikamatkoilla, mutta epäonninen kapulan putoaminen viestissä vei mahdollisuuden kolmanteen olympiavoittoon. Neuvostoliiton Aleksandra Tšudina urakoi kenttälajeista kolme mitalia, ei kuitenkaan kultaista.

Kisojen dramaattisia hetkiä olivat muun muassa Yhdysvaltain George Brownin kolme yliastuttua pituushypyn loppukilpailussa ja Ison-Britannian Chris Chatawayn kaatuminen 5 000 metrin juoksun ratkaisuhetkillä johtoasemassa.

Parhaat mitalimaat

Sija	Maa				Yhteensä
1	Yhdysvallat	15	10	6	31
2	Tšekkoslovakia	4	1	0	5
3	Australia	3	0	1	4

Mitalistit

Miehet

Laji	Sijoitukset			Selostus
100 m		Lindy Remigino  Yhdysvallat	10,4	Miesten 100 metrin finaalista tuli todella tasainen. Kaikki kuusi finalistia olivat koko juoksun ajan noin metrin sisällä toisistaan. Voittaja pystyttiin julistamaan vasta pitkän maalikameran kuvan tarkastelun jälkeen. Lindy Remiginon olkapää ylitti maaliviivan juuri ennen toiseksi tullutta Herb McKenleytä. Kisan neljä ensimmäistä saivat tuloksekseen täsmälleen saman ajan.[3]
		Herb McKenley  Jamaika	10,4
		Emmanuel McDonald Bailey  Yhdistynyt kuningaskunta	10,4
200 m		Andy Stanfield  Yhdysvallat	20,7	Yhdysvaltain Andy Stanfield ja Yhdistyneen kuningaskunnan McDonald Bailey lähtivät suosikkeina 200 metrin finaaliin oltuaan välierissä juoksujen parhaat. Stanfield juoksikin ykköseksi, mutta Bailey jäi neljänneksi. Stanfieldin maanmiehet Thane Baker ja James Gathers ohittivat Baileyn loppuvedollaan varmistaen Yhdysvalloille kolmoisvoiton.[4]
		Thane Baker  Yhdysvallat	20,8
		James Gathers  Yhdysvallat	20,8
400 m		George Rhoden  Jamaika	45,9	400 metrin finaalissakin jouduttiin maalikameraratkaisuun ja 100 metrin tavoin Herb McKenley joutui tyytymään hopeaan samalla ajalla voittajan kanssa. Tällä kertaa George Rhoden oli täpärästi parempi. Voittoaika oli ensimmäistä kertaa olympiahistoriassa alle 46 sekunnin.[4] Lontoon voittoa puolustanut Jamaikan Arthur Wint aloitti todella kovaa juosten ensimmäiset 200 metriä aikaan 21,7[5], mutta hyytyi pahasti loppusuoralla ja jäi viidenneksi[4].
		Herb McKenley  Jamaika	45,9
		Ollie Matson  Yhdysvallat	46,8
800 m		Mal Whitfield  Yhdysvallat	1.49,2	Wint johti 800 metrin finaalia melkein koko matkan. Noin 550 metrin jälkeen neljäntenä kytännyt Mal Whitfield aloitti kuitenkin kirinsä ja ohitti Wintin. Tämä seurasi muttei pystynyt vastaamaan Whitfieldille, joka voitti kilpailun täysin samalla ajalla kuin neljä vuotta aiemmin Lontoossa. Silloin Wint hävisi 0,3 sekunnilla, ja nyt eroa tuli vain 0,2 sekuntia.[4]
		Arthur Wint  Jamaika	1.49,4
		Heinz Ulzheimer  Länsi-Saksa	1.49,7
1 500 m		Joseph Barthel  Luxemburg	3.45,1	Luxemburgilainen Joseph Barthel oli 1 500 metrin yllätysvoittaja. Hän kukisti nimekkäämmät kilpakumppaninsa loppusuoralla parannettuaan omaa ennätystään 3,2 sekuntia.[5] Suurin ennakkosuosikki Yhdistyneen kuningaskunnan Roger Bannister hyytyi loppusuoralla viidenneksi[6]. Maalisuoralle mentäessä johtanut saksalainen Werner Lueg joutui päästämään ohitseen sekä Barthelin että Yhdysvaltain Bob McMillenin jääden pronssille. Kahdeksan parasta juoksijaa alittivat vanhan olympiaennätyksen.[7]
		Bob McMillen  Yhdysvallat	3.45,2
		Werner Lueg  Länsi-Saksa	3.45,4
5 000 m		Emil Zátopek  Tšekkoslovakia	14.06,6	Viidellätuhannella metrillä Saksan Herbert Schade johti kilpailua ensimmäiset neljä kilometriä. Tämän jälkeen johdossa kävivät Tšekkoslovakian Emil Zátopek ja Yhdistyneen kuningaskunnan Chris Chataway. Loppuratkaisussa oli mukana lisäksi Ranskan Alain Mimoun. Loppusuoralle mentäessä Zátopek lähti kiriin ja Chataway menetti mahdollisuutensa kaatumiseen. Zátopek karkasi muutaman metrin voittoon ottaen kisojen toisen kultamitalinsa, ja 10 000 metrin toisintona Ranskan Mimoun joutui tyytymään hopeaan.[8]
		Alain Mimoun  Ranska	14.07,4
		Herbert Schade  Länsi-Saksa	14.08,6
10 000 m		Emil Zátopek  Tšekkoslovakia	29.17,0	Zátopek ratkaisi kisojen ensimmäisen kultamitalin kahdeksan kilometrin juoksun jälkeen. Vain Ranskan Mimoun oli pystynyt seuraamaan häntä tuohon asti, mutta myös hän jäi kahdeksassa kilometrissä. Tämän jälkeen Zátopek juoksi selvään voittoon alittaen olympiaennätyksen yli 40 sekunnilla ja Mimoun oli yhtä selvä kakkonen. Pronssille nousi Aleksandr Anufrijev, joka oli ensimmäinen neuvostoliittolainen olympiamitalisti. Pronssitaistelu oli tiukka, mutta Suomen Hannu Posti ja Yhdistyneen kuningaskunnan Frank Sando joutuivat taipumaan Anufrijeville.[9] Sandon suoritus oli kova siihen nähden, että hän oli menettänyt toisen piikkarinsa jo ensimmäisellä kierroksella[5].
		Alain Mimoun  Ranska	29.32,8
		Aleksandr Anufrijev  Neuvostoliitto	29.48,2
Maraton		Emil Zátopek  Tšekkoslovakia	2.23.03	Maratonjuoksusta Zátopek otti kolmannen kultamitalinsa. Hän lähti juoksemaan maratonia ensimmäistä kertaa urallaan. Zátopek päätti ottaa taktiikakseen seurata brittiläistä maailmanennätysmiestä Jim Petersiä.[10] Peters lähti kuitenkin heti alussa kovaa liikkeelle ja Zátopek jäi seuraamaan ruotsalaista Gustaf Janssonia. Zátopek ja Jansson tavoittivat Petersin 15 kilometrin jälkeen. Peters keskeytti matkan 32 kilometrin kohdalla. Zátopek jätätti Janssonin 25 kilometrin jälkeen ja juoksi voittoon. Argentiinalainen Reinaldo Gorno otti vielä loppumatkalla Janssonin kiinni ja sai hopeaa.[11]
		Reinaldo Gorno  Argentiina	2.25.35
		Gustaf Jansson  Ruotsi	2.26.07
110 m aitajuoksu		Harrison Dillard  Yhdysvallat	13,7	Yhdysvaltain Harrison Dillard otti lopultakin olympiakultaa päälajissaan. Jo Lontoon kisojen aikaan hän oli 110 metrin parhaita maailmassa, mutta jäi Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa kisojen ulkopuolelle. Helsingissä hän voitti kultaa olympiaennätysajalla. Yhdysvaltain juoksijat olivat lajissa ylivoimaisia ja heille tulikin kolmoisvoitto.[12]
		Jack Davis  Yhdysvallat	13,7
		Arthur Barnard  Yhdysvallat	14,1
400 m aitajuoksu		Charles Moore  Yhdysvallat	50,8	Neljänsadan metrin aitajuoksussa Charles Moore Yhdysvalloista oli lähellä maailmanennätystä alkuerissä. Finaalissa hän joutui kuitenkin juoksemaan sateen pehmittämää ulkorataa. Moore johti kuitenkin finaalia alusta loppuun. Neuvostoliiton Juri Litujev saavutti häntä viimeisillä aidoilla, muttei yltänyt kuin hopealle. Litujevin aika oli uusi Euroopan-ennätys.[13]
		Juri Litujev  Neuvostoliitto	51,3
		John Holland  Uusi-Seelanti	52,2
3 000 m estejuoksu		Horace Ashenfelter  Yhdysvallat	8.45,4	Vanha olympiaennätys rikottiin 3 000 metrin estejuoksussa jo alkuerissä, kun ensin sen alitti Neuvostoliiton Vladimir Kazantsev ja myöhemmin vielä paremmalla ajalla Yhdysvaltain Horace Ashenfelter.[12] Nämä kaksi kilpailivat finaalissakin tiukimmin voitosta. Kazantsev yritti jätättää Ashenfelterin viimeisen kierroksen vesiesteellä, mutta astui liian syvälle veteen ja Ashenfelter karkasi voittoon uudella olympiaennätyksellä. Väsähtänyt Kazantsev menetti melkein hopeansa, kun brittiläinen John Disley kiri muutaman sekunnin sadasosan päähän.[14]
		Vladimir Kazantsev  Neuvostoliitto	8.51,6
		John Disley  Yhdistynyt kuningaskunta	8.51,8
4 × 100 m		Yhdysvallat Dean Smith Harrison Dillard Lindy Remigino Andy Stanfield	40,1	Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat sadan metrin viestijuoksun ennakkosuosikit. Maat kilpailivatkin tasaisesti, vaikka yhdysvaltalaisten juoksijat olivat nopeampia. Neuvostoliitto onnistui haastamaan vastustajansa loistavan vaihtotekniikan ansiosta. Viimeiselle osuudella Yhdysvaltain Stanfield ja Neuvostoliiton Vladimir Suharev lähtivät tasoissa, mutta Stanfield kukisti Suharevin muutamalla sekunnin sadasosalla.[15]
		Neuvostoliitto Boris Tokarev Levan Kaljajev Levan Sanadze Vladimir Suharev	40,3
		Unkari László Zarándi Géza Varasdi György Csányi Béla Goldoványi	40,5
4 × 400 m		Jamaika Arthur Wint Leslie Laing Herb McKenley George Rhoden	3.03,9	Pitkässä viestissä Jamaikan McKenley sai lopultakin olympiakultaa jäätyään kahdesti hopealle maalikameravertailussa. McKenley juoksi kolmannella osuudella kisan nopeimman osuusajan (44,6[16]) ja nosti maansa johtoon viimeiseen vaihtoon. Ankkuriosuudella 400 metrin kultamitalisti Rhoden pystyi pitämään 800 metrin kultaa voittaneen yhdysvaltalaisen Whitfieldin takanaan ja toi Jamaikan kultamitaliin.[10] Voittoaika oli uusi maailmanennätys[15].
		Yhdysvallat Ollie Matson Gene Cole Charles Moore Mal Whitfield	3.04,0
		Länsi-Saksa Günter Steines Hans Geister Heinz Ulzheimer Karl-Friedrich Haas	3.06,6
10 km kävely		John Mikaelsson  Ruotsi	45.02,8	Lontoon olympiakultaa puolustanut ruotsalainen John Mikaelsson oli 10 kilometrin kävelyssä ylivoimainen. Hän jätätti toiseksi tulluttua sveitsiläistä Fritz Schwab lähes minuutin. Alkuerien nopein Neuvostoliiton Bruno Junk jäi finaalissa pronssille.[15]
		Fritz Schwab  Sveitsi	45.41,0
		Bruno Junk  Neuvostoliitto	45.41,0
50 km kävely		Giuseppe Dordoni  Italia	4.28.07,8	Lontoon voittoa puolustanut ruotsalainen John Ljunggren johti 50 kilometrin kävelyä ensimmäiset 30 kilometriä, mutta tämän jälkeen väsyi ja putosi lopulta yhdeksänneksi[15]. Voittoon käveli Italian Giuseppe Dordoni, joka laittoi hiuksensa kuntoon shortsien taskussa olleella kammalla ennen tuloaan Olympiastadionille. Voittomarginaali Tšekkoslovakian Josef Doležaliin oli hieman yli kaksi minuuttia.[17]
		Josef Doležal  Tšekkoslovakia	4.30.17,8
		Antal Róka Unkari	4.31.27,2
Korkeushyppy		Walter Davis  Yhdysvallat	204 cm	Korkeushyppymestaruudesta taistelivat tiukimmin yhdysvaltalaiset Walter Davis ja Kenneth Wiesner, jotka ylittivät 201 senttimetriin saakka kaikki korkeudet ensimmäisellään. Davis ylitti 204 toisellaan ja teki uuden olympiaennätyksen. Wiesner jäi 201:een. Brasilialaista José da Conceiçãoa voi sanoa yllätysmitalistiksi.[18]
		Kenneth Wiesner  Yhdysvallat	201 cm
		José da Conceição  Brasilia	198 cm
Seiväshyppy		Bob Richards  Yhdysvallat	455 cm	Seiväshyppyfinaali kesti kuusi tuntia, kun karsintaraja oli ollut aivan liian matala. Olympiaennätyskorkeuden 440 onnistui ylittämään neljä hyppääjää Yhdysvaltain Bob Richards ja Donald Laz, Ruotsin Ragnar Lundberg ja Neuvostoliiton Pjotr Denisenko. Seuraavan korkeuden pystyivät ylittämään enää yhdysvaltalaiset ja 455 oli liian kova kaikille paitsi Richardsille, joka ylitti sen kolmannellaan. Lundberg voitti pronssia, sillä hänellä oli vähemmän pudotuksia kuin Denisenkolla.[18]
		Donald Laz  Yhdysvallat	450 cm
		Ragnar Lundberg  Ruotsi	440 cm
Pituushyppy		Jerome Biffle  Yhdysvallat	757 cm	Pituushypystä tuli yllätyksellinen, sillä suurin suosikki Yhdysvaltain George Brown astui kolme pitkää lähes kahdeksanmetristä hyppyään yli ja jäi ilman tulosta. Samoin kävi Euroopan parhaalle hyppääjälle Alankomaiden Henk Visserille. Voiton otti lopulta Yhdysvaltain Jerome Biffle vaatimattomalla tuloksella 757. Yhdysvaltain kaksoisvoiton varmisti Meredith Gourdine.[18]
		Meredith Gourdine  Yhdysvallat	753 cm
		Ödön Földessy Unkari	730 cm
Kolmiloikka		Adhemar Ferreira da Silva  Brasilia	16,22	Brasilialainen Adhemar Ferreira da Silva ylitti omissa nimissään olleen vanhan maailmanennätyksen neljä kertaa. Paras hyppy osui viidennelle kierrokselle, jolloin hän hyppäsi 16,22. Yleisö vaati da Silvan lähtemään kunniakierroksella voiton jälkeen, mikä oli vielä tuolloin harvinaista kenttälajien kilpailijoille.[19] Hopealle yltänyt Neuvostoliiton Leonid Štšerbakov teki kilpailussa uuden Euroopan-ennätyksen[20].
		Leonid Štšerbakov  Neuvostoliitto	15,98
		Arnoldo Devonish  Venezuela	15,52
Kuulantyöntö		Parry O'Brien  Yhdysvallat	17,41 m	Kuulantyönnössä yhdysvaltalaiset ylittivät ainoina kilpailijoina 17 metrin rajan ja jakoivat mitalit keskenään. Voittajaksi nousi nuori Parry O'Brien uudella olympiaennätyksellä. Darrow Hooper sijoittui hopealle ja maailmanennätyksen haltija Jim Fuchs kolmanneksi.[21] O'Brien työnsi kisoissa uudella tekniikalla lähtemällä työntörenkaan takaosasta selkä työntösuuntaan päin kyyristyneenä. Hän sai huomattavasti paremmin vartalonsa mukaan työntöön kuin muut kylki edellä työntäneet kilpailijat. Kisojen jälkeen O'Brienin tekniikasta tuli suosittu.[22]
		Darrow Hooper  Yhdysvallat	17,39 m
		James Fuchs  Yhdysvallat	17,06 m
Kiekonheitto		Sim Iness  Yhdysvallat	55,03 m	Sim Iness rikkoi jokaisella heitollaan kiekonheiton olympiaennätyksen. Inessin pisin kaari 55,03 riitti olympiavoittoon. Lontoon kultaansa puolustanut italialainen Adolfo Consolinikin ylitti vanhan voittotuloksensa kahdesti, mutta hänen tuloksensa 53,78 riitti toiseen sijaan.[23]
		Adolfo Consolini  Italia	53,78 m
		James Dillion  Yhdysvallat	53,28 m
Moukarinheitto		József Csermák Unkari	60,34 (WR)	Unkarin 20-vuotias József Csermák heitti moukaria ensimmäisenä maailmassa yli 60 metrin, mikä riitti Helsingin olympiakultaan. Hopealle nousi 38-vuotias saksalainen Karl Storch, joka oli heittänyt yli 58 metrin jo vuonna 1939. Tämän jälkeen hänen olympiadustuksensa oli pilannut toinen maailmansota ja saksalaisten sulkeminen Lontoon kisoista. Helsingissä hän kuitenkin sai lopultakin mahdollisuutensa.[22]
		Karl Storch  Länsi-Saksa	58,86
		Imre Németh Unkari	57,74
Keihäänheitto		Cyrus Young  Yhdysvallat	73,78 m	Yhdysvaltain Cyrus Young voitti keihäänheiton olympiakultaa heitettyään olympiaennätyksen 73,78 toisella kierroksella. Ensimmäisellä kierroksella johtaneet yhdysvaltalainen William Miller ja suomalainen Toivo Hyytiäinen eivät pystyneet enää tähän vastaamaan.[23]
		William Miller  Yhdysvallat	72,46 m
		Toivo Hyytiäinen  Suomi	71,89 m
Kymmenottelu		Bob Mathias  Yhdysvallat	7887	Kymmenottelussa saatiin olympialaisten ylivoimaisin yleisurheiluvoittaja. Yhdysvaltain Bob Mathias teki uuden maailmanennätyksen 7887 ja kukisti toiseksi tulleen maanmiehensä Milt Campbellin yli 900 pisteellä. Mathias olisi voittanut olympiakultaa jo yhdeksän lajin yhteispisteillään.[23]
		Milt Campbell  Yhdysvallat	6975
		Floyd Simmons  Yhdysvallat	6788

Naiset

Laji	Sijoitukset			Selostus
100 m		Marjorie Jackson  Australia	11,5	Naisten pikamatkojen ennakkosuosikki Australian Marjorie Jackson oli finaalissa selvä voittaja. Hän juoksi sekä alkuerissä että finaalissa ajan 11,5, joka sivusi Blankers-Koenin maailmanennätystä.[22] Maailmanennätys olisi todennäköisesti siirtynyt kokonaan Jacksonin nimiin, mutta 100 metrin finaalissa Olympiastadionilla puhalsi vastatuuli[24].
		Daphne Hasenjager  Etelä-Afrikka	11,8
		Shirley Strickland  Australia	11,9
200 m		Marjorie Jackson  Australia	23,7	Kahdellasadalla metrillä Jackson otti kisojen toisen kultamitalinsa. Aika ei ollut Jacksonin kisojen paras, sillä välierissä hän oli juossut uuden maailmanennätyksen 23,4, josta jäi finaalissa kolme sekunnin kymmenystä. Alankomaiden Puck Brouwer sijoittui hopealle puoli sekuntia Jacksonille hävinneenä.[22]
		Puck Brouwer  Alankomaat	24,2
		Nadežda Hnykina-Dvališvili  Neuvostoliitto	24,2
80 m aitajuoksu		Shirley Strickland  Australia	10,9	Australian juoksija hallitsi myös naisten pika-aitoja. Shirley Strickland rikkoi Blankers-Koenin nimissä olleen maailmanennätyksen finaalissa sekunnin kymmenyksellä. Venäjän Marija Golubnitšaja sijoittui toiseksi.[22] Lontoon nelinkertainen olympiavoittaja Blankers-Koen tuli kisoihin sairastelleena ja joutui keskeyttämään finaalin kompastuttuaan toiseen aitaan[8].
		Marija Golubnitšaja  Neuvostoliitto	11,1
		Maria Sander  Länsi-Saksa	11,1
4 × 100 m		Yhdysvallat Mae Faggs Barbara Jones Janet Moreau Catherine Hardy	45,9	Australia lähti suurena suosikkina viestifinaaliin. Maa oli tehnyt uuden maailmanennätyksen alkuerissä ja johti ennen viimeistä vaihtoa. Kaksi henkilökohtaista kultamitalia voittanut Jackson pudotti kuitenkin ankkuriosuudella kapulan. Jackson sai sen vielä poimittua takaisin käteensä, mutta Australia jäi viidenneksi. Yhdysvallat ja Länsi-Saksa rikkoivat maailmanennätysajan ja Yhdysvallat selvisi täpärästi voittajana.[22]
		Länsi-Saksa Ursula Knab Maria Sander Helga Klein Marga Petersen	45,9
		Yhdistynyt kuningaskunta Sylvia Cheeseman June Foulds Jean Desforges Heather Armitage	46,2
Korkeushyppy		Esther Brand  Etelä-Afrikka	167 cm	Eteläafrikkalainen Esther Brand ja brittiläinen Sheila Lerwill taistelivat tasaisesti korkeushypyn voitosta. Ratkaisu tuli korkeudessa 167, jonka Brand pystyi ylittämään. Lerwill pudotti korkeuden kolmesti ja jäi hopealle.[10] Voittotulos jäi sentin päähän olympiaennätyksestä[24].
		Sheila Lerwill  Yhdistynyt kuningaskunta	165 cm
		Aleksandra Tšudina  Neuvostoliitto	163 cm
Pituushyppy		Yvette Williams  Uusi-Seelanti	624 cm	Pituushyppykilpailu oli kovatasoinen, sillä yhdeksän parasta hyppääjää ylittivät vanhan olympiaennätyksen. Voittoon leiskautti uusiseelantilainen Yvette Williams, jonka voittotulos 624 jäi vain senttimetrin päähän maailmanennätyksestä.[25]
		Aleksandra Tšudina  Neuvostoliitto	614 cm
		Shirley Cawley  Yhdistynyt kuningaskunta	592 cm
Kuulantyöntö		Galina Zybina  Neuvostoliitto	15,28 m	Kuulantyönnössä Neuvostoliiton Galina Zybina voitti olympiakultaa maailmanennätystuloksella 15,28, jonka hän työnsi viimeisellä kierroksella. Hän voitti Länsi-Saksan Marianne Wernerin 71 senttimetrillä.[26] Karsinnoissa olympiaennätyksen tehnyt Klavdija Totšenova jäi kilpailussa pronssille.[27]
		Marianne Werner  Länsi-Saksa	14,57 m
		Klavdija Totšenova  Neuvostoliitto	14,50 m
Kiekonheitto		Nina Romaškova  Neuvostoliitto	51,42 m	Nina Romaškovasta tuli olympiahistorian ensimmäinen neuvostoliittolainen kultamitalisti. Maahan menivät melko odotetusti kaikki kolme mitalia, mutta yllätyksellisesti maailmanennätysnainen Nina Dumbadze jäi vasta kolmanneksi. Romaškovan voittotulos oli olympiaennätys.[28]
		Jelizaveta Bagrjantseva  Neuvostoliitto	47,08 m
		Nina Dumbadze  Neuvostoliitto	46,29 m
Keihäänheitto		Dana Zátopková  Tšekkoslovakia	50,47 m	Keihäänheitossa Tšekkoslovakian Dana Zátopková pystyi toistamaan aviomiehensä Zátopekin suorituksen. Zátopek oli samana päivänä voittanut 5 000 metrin juoksun ja Zátopková otti olympiakultaa keihäänheitossa. Hän heitti heti ensimmäisellä kierroksella olympiaennätyksen 50,47. Vasta viimeisellä kierroksella neuvostoliittolainen Aleksandra Tšudina pääsi lähelle heitettyään sentin yli 50 metriä.[8]
		Aleksandra Tšudina  Neuvostoliitto	50,01 m
		Jelena Gortšakova  Neuvostoliitto	49,76 m