Viimeinen käyttöpäivä
From Wikipedia, the free encyclopedia
Viimeinen käyttöpäivä on helposti pilaantuviin elintarvikkeisiin merkittävä päivämäärä, jonka jälkeen tuotetta ei saa myydä eikä käyttää tarjottavan tai myytävän elintarvikkeen valmistuksessa.
Suomessa säännökset viimeinen käyttöpäivä- ja parasta ennen -merkintöjen suhteen tuli voimaan kesäkuun 1991 alussa, jonka pohjalla oli EY:n pakkausmerkintävaatimukset. Teollisuudelle ja kaupalla oli kaksi vuotta aikaa siirtyä uusien merkintöjen pakkauksiin.[1] Aiheeseen tehty viimeisin vuonna 2004 tehty säädös Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä määrää, että viimeinen käyttöpäivä tulee merkitä mikrobiologisesti helposti pilaantuviin elintarvikkeisiin.[2] Merkinnän tulee perustua säilyvyystutkimusten tuloksiin.[3] Tällaisiin tuotteisiin tulee myös ilmoittaa säilytysohje.[2] Säädöksen mukaan viimeisen käyttöpäivän ylittänyttä tuotetta ei saa myydä, käyttää, käyttää tarjottavan tai myytävän elintarvikkeen valmistuksessa. Kotitaloudessa kuitenkin jääkaapissa oikein säilytetyn viimeisen käyttöpäivän ylittänyttä elintarviketta voi käyttää oman harkinnan mukaan, mutta yleisesti tätä ei suositella.[4][5] Lisäksi ruoan valmistaja ei ota vastuuta ruoan laadusta viimeisen käyttöpäivän jälkeen.[6] Viimeinen käyttöpäivä merkitään muun muassa tuoreeseen lihaan ja kalaan.[4] Viimeinen käyttöpäivä merkitään myös usein lämpökäsiteltyihin valmisruokiin, vaikka lain mukaan näin ei tarvitsisi tehdä.[6]