korkein pappisvirka From Wikipedia, the free encyclopedia
Ylipappi on useissa uskonnoissa tavattava korkeimman pappisviran haltija.[1][2] Papillisen arvoasteikon huippua kuvaa esimerkiksi paavin latinankielinen nimitys pontifex maximus.[1] Vanhan testamentin aiempi raamatunsuomennos nimitti ylipappia ylimmäiseksi papiksi.[2] Ylipapin arvon mainitaan olleen käytössä Israelissa jo Mooseksen ajoista lähtien.[1] Koska juutalaisilta puuttui kansallinen johtaja, tuli ylipapista maan uskonnollinen ja välillä myös poliittinen johtaja.[2] Tällaisena henkilönä hänestä kerrotaan pakkosiirtolaisuuden ajoista Jerusalemin temppelin hävitykseen (70 jaa.) asti (Sak. 3:1–7).[1][2]
Artikkeli Ylipappi (mormonismi) tulisi yhdistää tähän artikkeliin. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. |
Temppelijumalanpalveluksessa ylipappi oli ylin johtaja, joka toimi Jumalan ja kansan välimiehenä (2. Moos. 28:38). Ylipappi ei osallistunut pappien jokapäiväisiin kirkollisiin toimituksiin, vaan hänen tehtävänsä oli osallistua ainoastaan suuriin juhliin.[3] Ainoastaan ylipapilla oli oikeus kerran vuodessa suurena sovituspäivänä astua pyhäkön kaikkein pyhimpään osaan uhraamaan kansan puolesta.[1] Toinen ylipapin erikoistehtävä oli Jumalan tahdon tiedustelu urimin ja tummimin avulla.[3] Hänet asetettiin virkaansa juhlamenoin, jotka kestivät kokonaisen viikon. Niihin sisältyi peseytyminen, voitelu, pukeminen ja uhrit. Ylipapin virkapukua kutsuttiin pyhiksi vaatteiksi ja pukuun kuuluvassa rintakilvessä oli Israelin 12 sukukunnan nimet. Alkuaan ylipapin arvo oli perinnöllinen ja siitä luovuttiin vasta kuollessa. Ensimmäinen ylipapillinen suku polveutui Aaronin pojasta Eleasarista (4. Moos. 20:25).[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.