Alif

Alif (arab. ألف‎, ’alif, pers. ‏الف‎, alef) on arabialaisen kirjaimiston ensimmäinen kirjain. Se vastaa heprealaisen kirjaimiston kirjainta alef (א). Yksinään esiintyvä alif kirjoitetaan erillisenä pystyviivana (ا), ja toisen kirjaimen jälkeen se liitetään edeltävään kirjaimeen (esim. سا sā). Lām-kirjaimen ja alifin yhdistelmällä on poikkeuksellinen ligatuurimuoto, joka yksinään esiintyvänä kirjoitetaan لا lā ja toisen kirjaimen jälkeen ‍لا (esim. سلا slā). Alifia tai lā-ligatuuria ei koskaan liitetä seuraavaan kirjaimeen.^[1][2]

Alif ilman tarkemerkkiä.

Historiallisesti alifilla on merkitty konsonanttiäännettä [ʔ]. Nykyarabiassa alifia käytetään ennen kaikkea pitkän vokaalin ā [aː] ilmaisemiseen.^[1] Sillä voidaan merkitä myös glottaaliklusiilin jälkeistä lyhyttä vokaalia sanan alussa, jolloin konsonantti ilmaistaan alifin ylä- tai alapuolelle kirjoitettuna hamza-tarkkeena (أ tai إ).^[1][2] Tarkkeellista muotoa آ (’alif madda) käytetään ilmaisemaan yhdistelmää ’ā [ʔaː], esimerkiksi sanassa ”Koraani” (arab. القرآن‎, al-Qur’ān).^[1]

Persiassa alif äännetään sanan keskellä vokaalina â [ɒː] ja sanan alussa joko vokaalina a [æ], e [e] tai o [o] sanasta riippuen. Sanan alussa â kirjoitetaan madda-tarkkeellisella alifilla (آ).^[3][4]