Arjun Maini
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Arjun Maini (kannadaksi ಅರ್ಜುನ್ ಮೈನಿ; s. 10. joulukuuta 1997 Bangalore, Intia)[1][2] on intialainen rata-autoilija.

Maini toimi Formula 1 -sarjassa kilpailevan Haas-tallin kehityskuljettajana.[3][4]
Ura
Maini aloitti karting-sarjoissa vuonna 2010 sijoittuen Rotax Max Challenge India Junior -luokassa toiseksi. Vuonna 2011 hän voitti JK Tyre-FMSCI National Rotax Max Championship India Junior -luokan mestaruuden.
Vuonna 2013 Maini aloitti kilpauransa Asia Cup Series -sarjassa voittaen sarjan mestaruuden. Vuonna 2014 Maini siirtyi kilpailemaan Euroopan radoille ja ajoi BRDC Formula 4 -sarjassa.[5] Hän saavutti neljä voittoa, yhdeksän palkintosijaa ja kuusi kilpailun nopeinta kierrosta sijoittuen sarjan loppupisteissä toiseksi. Vuonna 2015 Maini siirtyi Euroopan Formula 3 -sarjaan, jossa saavutti kauden aikana 27 pistettä sijoittuen 18:nneksi.[2][6] Samana vuonna hän ajoi Toyota Racing Series -sarjassa saavuttaen kaksi voittoa, kolme paalupaikkaa ja viisi palkintosijaa sijoittuen sarjan neljänneksi.
Vuonna 2016 Maini jatkoi Euroopan F3 -sarjassa.[7] Samana vuonna Maini siirtyi kesken kauden ajamaan GP3-sarjaan Jenzer-talliin saavuttaen 50 pistettä sijoittuen sarjan kymmenenneksi.[2][8] Mainin kauden parhaaksi tulokseksi jäi Unkarin sprinttikilpailun toinen sija.[9] Hän jatkoi kaudella 2017 Jenzerillä ja voitti kauden aikana Espanjan sprinttikilpailun.[2][10][11]
Toukokuussa 2017 Maini alkoi toimimaan Formula 1 -talli Haasin kehityskuljettajana.[3][4] Vuonna 2018 hän ajoi Formula 2:ia Tridentin autolla, jolla sijoittui kauden aikana kolme kertaa viidennelle sijalle (Azerbaidžanin ja Monacon sprinttikilpailuissa edellä ajaneet kuljettajat saivat kilpailun jälkeen rangaistuksia).[12][13][14][15][16][17]
Remove ads
GP3-tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Remove ads
Formula 2 -tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Yksityiselämä
Maini harrastaa vapaa-ajallaan painia, pyöräilyä ja videoeditointia. Hänen lempikuljettajansa on Sebastian Vettel.[18]
Mainin suvusta hänen pikkuveljensä Kush Maini on myös moottoriurheilija.[19] Heidän isänsä Gautam on myös harrastanut kilpa-autoilua.[19][20]
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads