Arrows A19

From Wikipedia, the free encyclopedia

Arrows A19
Remove ads

Arrows A19 oli John Barnardin suunnittelema auto, jolla Arrows-talli kilpaili Formula 1 -kaudella 1998. Autoa ajoivat toista vuotta tallissa ollut Pedro Diniz ja Tyrrelliltä siirtynyt Mika Salo.

Thumb
Arrows A19

Auto oli selvästi erottuva mustan ulkokuorensa takia. Auton suurin heikkous oli sen moottori. Arrowsin tallipäällikkö Tom Walkinshaw oli ostanut Hart-moottoriyhtiön, ja näin Arrowsista tuli ensimmäinen omat moottorinsa tuottanut brittiläinen talli sitten BRM:n kaudella 1977. Hartin budjetti ei kuitenkaan ollut riittävä, jotta olisi voitu kilpailla talleja vastaan, joilla oli isot moottoritoimittajat.

A19 oli melko epäluotettava koko kauden ajan, varsinkin ensimmäisissä kilpailuissa. Erityisesti Espanjan Grand Prix, jossa sekä Diniz että Salo keskeyttivät moottoririkon takia, oli erityisen nolo tilanne tallille. Espanjaa seurannut Monacon Grand Prix oli kuitenkin menestyksekäs, sillä molemmat kuljettajat ajoivat pisteillä. Monacon lisäksi pisteille ajettiin Belgiassa, jossa Diniz ajoi viidenneksi.

Talli sijoittui valmistajien MM-sarjassa seitsemänneksi kuudella pisteellä.

Remove ads

Teknisiä tietoja

  • moottori: Arrows 72° V10
  • vaihdelaatikko: Arrows 6-vaihteinen, puoliautomaattinen
  • polttoaine: Elf
  • renkaat: Bridgestone

Saavutukset

  • kilpailuja: 16
  • voittoja: 0
  • paalupaikkoja: 0
  • nopeimpia kierroksia: 0

Formula 1 -tulokset

Lisätietoja Vuosi, Talli ...

Lähteet


Yhdistynyt kuningaskunta Arrows

Yhdistynyt kuningaskunta Arrows Grand Prix International: FA1 | A1 | A1B | A2 | A3 | A4 | A5 | A6 | A7 | A8 | A9 | A10 | A10B | A11 | A11B

Footwork Arrows: A11C | FA12 | FA13 | FA13B | FA14 | FA15 | FA16 | FA17

Yhdistynyt kuningaskunta TWR Arrows: A18 | A19 | A20 | A21 | A22 | A23

Remove ads
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads