Arto Halonen

Arto Tapio Halonen (s. 11. tammikuuta 1964 Joensuu)^[1] on suomalainen dokumenttielokuvien tekijä. Halonen on DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin perustaja ja oli sen taiteellinen johtaja vuosina 2001–2004.^[2] Halosella on oma tuotantoyhtiö Art Films production AFP Oy.

Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta elokuvaohjaajasta. Samannimisestä jalkapalloilijasta kertoo artikkeli Arto Halonen (jalkapalloilija).

Arto Halonen
Arto Halonen Helsingin kirjamessuilla 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt	11. tammikuuta 1964 (ikä 61) Joensuu
Ammatti	elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, elokuvatuottaja
Ohjaaja
Palkinnot
Suomi-palkinto (2005)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä

Halonen on elokuvantekijänä itseoppinut. Ensimmäinen elokuva syntyi lopputyönä Joensuun kauppaoppilaitoksen taide- ja ympäristökasvatuksen kurssilla. Sitten syntyi parin vuoden aikana kaksitoista 8 mm:n kaitafilmille kuvattua elokuvaa Joensuun elokuvakerhosta lainatuilla välineillä. Vuonna 1983 syntyi ensimmäinen työ televisiolle. Halosen lyhytelokuvat menestyivät festivaaleilla niin hyvin, että häneltä tilattiin kolmiosaiseksi tarkoitettu pitkien elokuvien sarja Sodan kasvot, joka jäi kuitenkin kesken. Aaro Iivari Aukusti, maanviljelijän poika (1988) on televisiolle tehty dokumentti Joensuun entisestä kaupunginjohtajasta. Sitä seurasivat televisiossa esitetyt animaatioelokuvat Turisti (1989) ja Lammenneidin tarina (1990). Seuraavat kaksi projektia olivat urheiludokumentteja. Valo varjon takaa (1990) kertoo aitajuoksija Arto Bryggaresta ja Ringside (1992) nyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta. Vuonna 1993 Arto Halonen ohjasi televisiolle näytelmän Onnellinen hääpäivä. Sitä seurasivat dokumentti Veren perintö (1995) ja näytelmäelokuva Koti (1995).^[3]

Arto Halosen ohjaukset Unelmoija ja unikansa (1998) ja Karmapa – Jumaluuden kaksi tietä (1998) ovat osa Yleisradion Dokumenttiprojektin kolmasulottuvuus.fi-ohjelmistoa. Edellinen kertoo Malesian sademetsien eristyneestä heimosta, jälkimmäinen Tiibetin uskonnollisen johtajan valintaan liittyviä poliittisia hankaluuksia.^[3] 1990-luvun lopulta lähtien Halonen on työskennellyt paljon ulkomailla, muun muassa Kuubassa ja Venäjällä. Taivasta vasten (2000) oli Kirgisiassa yhteistuotantona toteutettu dokumentti, jossa Halonen toimi käsikirjoittajana ja ohjaajana.^[3] Vuonna 2009 Halonen teki kaksi dokumenttia nuorena kuolleesta laulaja-lauluntekijästä Pekka Strengistä (Strengin puutarhassa ja Magneettimies).

Halosen elokuva Prinsessa esitettiin Montrealin elokuvajuhlilla 2010.^[4] Hän sai samana vuonna Suomen mielenterveysseuran mielenterveyspalkinnon, jonka perusteissa sanottiin, että Halonen on ”töissään puhunut suvaitsevaisuuden, erilaisuuden hyväksymisen ja välittämisen puolesta”.^[5] Vuonna 2012 Halonen julkaisi Suomen hiihdon dopinghistoriaa käsittelevän elokuvan Sinivalkoinen valhe.

Yksityiselämä

Halonen oli parisuhteessa muusikko Terhi Kokkosen kanssa, ja heillä on suhteesta yksi lapsi, joka syntyi keväällä 2010.^[6] Parin erosta uutisoitiin vuonna 2013.^[7]

Filmografia

• 12 fiktiivistä lyhytelokuvaa 1983–1986
• Ensi jouluna (Sodan kasvot) (1986)
• Kehitys (1986–1987)
• Kahdet kasvot (1987)
• Arina (1987)
• Aaro Iivari Aukusti, maanviljelijän poika (1988)
• Turisti (1989)
• Pitkä matka (1989)
• Lammenneidin tarina 1–3 (1990)
• Valo varjon takaa (1990)
• Valoa – erään videoelokuvan anatomia (1991, yhdessä Markku Pölösen kanssa)
• Ringside (1992)
• Onnellinen hääpäivä (1992)
• Syyllinen (1993)
• Veren perintö (1994)
• Koti (1995)
• Karmapa (1998)
• Karmapa – matka maailman katolla (1988)

• Unelmoija ja unikansa (1998)
• Taivasta vasten (2000)
• The Tank Man (2004)
• Kuuban valloittajat (2005)
• Pavlovin koirat (2006)
• Pyhän kirjan varjo (2007)
• Magneettimies (2009)
• Strengin puutarhassa (2009)
• Prinsessa (2010)
• Sinivalkoinen valhe (2012)
• Isänmaallinen mies (2013)
• Valkoinen raivo (2015)
• Uhrauksia vapaudelle (2016)
• The Guardian Angel – Suojelusenkeli (2018)
• Takaisin valoon (2018)
• Antero Varovainen ja onnenkivi (koko perheen elokuva, 2023)
• Suomeen juurtuneet (dokumenttielokuva, 2023)
• Jälkeemme vedenpaisumus (2024) ^[8]

Palkintoja

• Suomi-palkinto 2005.
• Thessalonikin dokumenttielokuvafestivaalien palkinto 2008^[9]
• Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen mielenterveyspalkinto 2010.^[5]
• Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton myöntämä Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto 2010.^[10]
• Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto (2010)^[11]

Julkaisut

• Frazier, Kevin & Halonen, Arto: Pyhän kirjan varjo. Suomentanut Einari Aaltonen. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0197-8