Benjamin Mkapa

tansanialainen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia

Benjamin Mkapa
Remove ads

Benjamin William Mkapa (12. marraskuuta 193824. heinäkuuta 2020[1]) oli Tansanian presidentti vuosina 1995–2005 ja CCM-puolueen puheenjohtaja. Hänen toinen viisivuotiskautensa päättyi joulukuussa 2005. Hän toimi myös ulkoministerinä kuusi vuotta.

Pikafaktoja Tansanian presidentti, Tansanian ulkoministeri ...

Mkapa suoritti kandidaatintutkinnon Makereren yliopistossa Ugandassa ja jatkoi opintojaan Columbian yliopistossa New Yorkissa. Vuosina 1962-1976 hän toimi päätoimittajana Tansanian keskeisissä sanomalehdissä. Diplomaattiurallaan hänet sijoitettiin Yhdysvaltoihin, Nigeriaan ja Kanadaan.[2] Hän oli myös kaksi jaksoa ulkoministerinä.[3]

Mkapa valittiin presidentiksi ensimmäisissä vapaissa monipuoluevaaleissa. Hän sai 62 prosenttia äänistä. Siirtymä demokratiaan ei ollut helppo, vaan vaalituloksen kiistänyt oppositio ryhtyi mellakoihin. Sansibarissa, jossa CCM-puolueen ehdokas sai vain prosentin enemmän ääniä kuin kilpailijansa, mellakoissa kuoli satoja.

Kautensa aikana Mkapa jatkoi talouden liberalisointia, joka alkoi hänen edeltäjänsä Ali Hassan Mwinyin kaudella. Hän yksityisti useimmat valtionyhtiöt ja kehitti vapaakauppapolitiikkaa houkutellakseen ulkomaisia sijoituksia maahan. Mkapa otti kuitenkin päätehtäväkseen hallinnollisten rakenteiden uudelleenluomisen ja korosti erityisesti terveydenhuollon, koulutuksen ja sanitaation kehittämistä.

Mkapaa on kritisoitu siitä, että hän antoi ulkomaisten yhtiöiden hallita liian voimakkaasti maan taloutta. Myöhemmin on sanottu, että hänen toimensa tavallisen tansanialaisen taloudellisen tason nostamiseksi epäonnistuivat.

Hänen kannattajansa sanovat, että ulkomaiset sijoitukset olivat ainoa keino kohottaa maan taloutta. Hänen toimintansa sai Maailmanpankin ja IMF:n: tuen ja johtivat joidenkin Tansanian ulkomaanvelkojen anteeksiantoon.

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads