Blue Devil
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Blue Devil oli rakennusvaiheeseen jäänyt yhdysvaltalainen tiedusteluilmalaiva, jota aiottiin ensiksi käyttää Afganistanin sodassa vuonna 2011. Suurin osa sen hyötykuormasta oli tarkoitus olla tarkkailuantureita ja tietokoneita, jotka olisivat käsitelleet antureiden antamaa tietoa. Sen lisäksi sen oli tarkoitus toimia viestintälinkkinä maajoukkojen, maassa olevien antureiden ja komentokeskusten välillä.
Ilmalaivan suunniteltu lentokorkeus oli noin 6 kilometriä ja sen rakensivat TCOM LP ja Mav6. Pituutta sillä oli 110 metriä. Sillä olisi pystynyt olemaan ilmassa jopa viikon kerrallaan. Ensilennoksi oli suunniteltu 15. lokakuuta 2011, mutta se viivästyi 15. huhtikuuta 2012 FAA:n päätöksen takia.
Blue Devil -hanke hylättiin lopullisesti vuonna 2012, kun Yhdysvaltain ilmavoimat luopui hankkeesta. Hanke oli tuohon mennessä maksanut Yhdysvaltain ilmavoimille noin 211 miljoonaa dollaria..[1]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads