Body Count

Body Count on yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye, joka on perustettu vuonna 1990 Los Angelesissa. Sen laulajana toimii Ice-T, joka oli mukana perustamassa yhtyettä kitaristi Ernie C:n kanssa.

Body Count
Body Count, 2019
Tiedot
Toiminnassa	1990–2006, 2009–
Tyylilaji	thrash metal, crossover thrash, speed metal, hardcore punk, rap metal
Kotipaikka	Los Angeles, Kalifornia
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Ice-T, laulu (1990–) Ernie C, kitara (1990–) Sean E Sean, sampleri (1990–) Vincent Price, bassokitara (2001–) Ill Will, rummut (2009–) Juan of the Dead, kitara (2013–)
Entiset jäsenet	Beatmaster V, rummut (1990–1996) Mooseman, bassokitara (1990–1997) D-Roc the Executioner, kitara (1990–2004) Griz, bassokitara (1997–2001) O.T., rummut (1997–2006) Bendrix, kitara (2004–2006)
Levy-yhtiö	Sumerian, Escapi, Virgin, Sire
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Yhtye nousi julkisuuteen 1990-luvun alussa suuren kohun saattelemana – erityisesti vuoden 1992 nimikkoalbumin poliisivastaisen kappaleen "Cop Killer" ansiosta.^[1]

Ice-T on yhtyeessä laulaja ja kirjoittaa sanoitukset useimpiin kappaleisiin. Kitaristi Ernie C on vastannut sävellyksestä. Yhtyeen viimeisin albumi Carnivore ilmestyi vuonna 2020.^[1] Yhtyeen basisti Lloyd Mooseman murhattiin katujengien välisessä drive-by shooting -ammuskelussa 22. helmikuuta 2001. Hän kuului Crips-katujengiin. Hänen murhaajaansa ei ole vieläkään tunnistettu.^[2]

Ura

Body Count on provokatiivinen thrash metalin ja gangsta rapin fuusioyhtye, jonka keulahahmona toimii legendaarinen räppäri Ice-T. Body Countin alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Ernie C (kitara), D-Roc (kitara), Mooseman (basso) ja Beatmaster V (rummut) – kaikki Crenshaw’n lukion kasvatteja Etelä-Los Angelesista^[1]

Cop Killer

Yhtyeen vuonna 1992 julkaistu ensimmäinen albumi on nimeltään Body Count. Kun levy oli ollut ulkona pari kuukautta, "Cop Killer"-kappale herätti raivoa mediassa.^[1] Yksi Body Countin kohtaaman kohun syistä oli se, että debyyttialbumi julkaistiin juuri ennen pahamaineisia Rodney Kingin mellakoita Los Angelesissa. Maaliskuussa 1991 sivullinen kuvasi, kuinka poliisi pahoinpiteli rajusti Rodney Kingin. Tapahtuman seurauksena neljää poliisia vastaan nostettiin syyte tästä Kingin pahoinpitelystä.^[3]

Body Countin laulaja Ice-T

Kun lähes täysin valkoihoinen valamiehistö vapautti nelikon huhtikuussa 1992, vaikka videomateriaali vaikutti kiistattomalta todisteelta, musta yhteisö näki tuomion rasistisena ja mellakat puhkesivat vastalauseena oikeuden päätökselle."Cop Killeriä" alettiin sen julkaisun jälkeen voimakkaasti kritisoida poliisin edustajien taholta, koska sen katsottiin yllyttävän mellakointiin ja väkivaltaan.^[3] Jatkuvan kielteisen julkisuuden jälkeen Warner Bros levy-yhtiö veti kappaleen pois albumilta, ja muutamaa kuukautta myöhemmin Ice-T päätti erota levy-yhtiöstä.^[1]

Vaikeat vuodet

Body Count julkaisi toisen albuminsa Born Dead vuonna 1994 Ice-T:n uudella levymerkillä Prioritylla. Albumi ei herättänyt juurikaan kohua eikä myynyt hyvin, ja katosi julkaisunsa jälkeen nopeasti – tämän jälkeen Mooseman erosi yhtyeestä.^[1] Ice-T kuitenkin päätti jatkaa bändiä ja äänitti kolmannen Body Count albumin, Violent Demise: Last Days, vuonna 1997. Valitettavasti Beatmaster V kuoli leukemiaan samana vuonna^[1]

Mooseman murhattiin 22. helmikuuta 2001 katujengien välisessä drive-by-ampumisessa. Kuolemansa aikaan hän soitti bassoa Iggy Popin yhtyeessä. Iggy Popin albumi Beat Em' Up (2001) on omistettu hänen muistolle. Lloyd Mooseman kuului Crips-katujengiin.^[4][5]

Body Countin paluu

Vuonna 2005 yhtye herätettiin henkiin ja lähti kiertueelle. Kiertueelta julkaistiin kolme live-DVD:tä ja yksi live-CD. Seuraava studioalbumi, Murder 4 Hire, julkaistiin vuonna 2006. Vuonna 2012 Ice-T ilmoitti, että Body Count oli tehnyt sopimuksen Sumerian Recordsin kanssa, ja viides albumi Manslaughter ilmestyi vuonna 2014. Joulukuussa 2016 bändi julkaisi poliittisesti kantaaottavan singlen "No Lives Matter", joka toimi ensimmäisenä näytteenä kuudennesta albumista Bloodlust (2017). Albumilla kuullaan myös Megadethin Dave Mustainen kitarointia.^[1]

Seitsemäs studioalbumi Carnivore ilmestyi maaliskuussa 2020 ja hyökkäsi jälleen korruptoituneita poliitikkoja ja rasismia vastaan raskailla metalliriffeillä ja thrash-tempolla. Albumi Carnivore piti sisällään Grammy-palkinnon voittaneen kappaleen “Bum Rush” vuodelta 2021, voittajana kategoriassa Best Metal Performance. Neljä vuotta myöhemmin Body Count palasi kahdeksannella albumillaan Merciless. Albumi on nimensä mukaisesti armoton ja sillä vierailevat muun muassa Sepulturan Max Cavalera,^[1].

Jäsenet

Nykyiset jäsenet

• Ice-T – laulu (1990–)
• Ernie C – soolokitara (1990–)
• Sean E Sean – sampleri, taustalaulu (1990–)
• Vincent Price – bassokitara (2001–)
• Ill Will – rummut (2009–)
• Juan of the Dead – rytmikitara (2013–)

Entiset jäsenet

• Beatmaster V – rummut (1990–1996)
• Mooseman – bassokitara (1990–1997)
• D-Roc the Executioner – rytmikitara (1990–2004)
• Griz – bassokitara (1997–2001)
• O.T. – rummut (1997–2006)
• Bendrix – rytmikitara (2004–2006)

Diskografia

• Body Count (1992)
• Born Dead (1994)
• Violent Demise: The Last Days (1997)
• Murder 4 Hire (2006)
• Manslaughter (2014)
• Bloodlust (2017)
• Carnivore (2020)

Singlet

• There Goes the Neighborhood (1992)
• The Winner Loses (1992)
• Cop Killer (1992)
• Hey Joe (1993)
• Born Dead (1994)
• Necessary Evil (1994)
• Medley (1994)
• Truth or Death (1997)
• I Used to Love Her (1997)
• Back to Rehab (2014)
• Carnivore (2019)
• Bum-Rush (2020)
• Psychopath (2024)

DVD:t

• Murder 4 Hire (2004)
• Live in L.A. (2005)
• Smoke Out Festival Presents: Body Count (2005)

Musiikkivideot

• The Winner Loses (1992)
• There Goes The Neighborhood (1992)
• Body Count's In The House (1992)
• Hey Joe (1993)
• Born Dead (1994)
• Necessary Evil (1994)
• Medley: Masters Of Revenge/Killin' Floor/Drive By/Street Lobotomy (1994)
• I Used To Love Her (1997)
• Relationships (2006)
• Talk Shit, Get Shot (2014)
• Institutionalized 2014 (2015)
• No Lives Matter (2017)
• Black Hoodie (2017)
• Here I Go Again (2017)
• Raining In Blood / Postmortem 2017 (2017)
• The Ski Mask Way (2017)
• This Is Why We Ride (2017)
• All Love is Lost (2018)
• Bum-Rush (2020)
• Point the Finger (2020)