Cern
kansainvälinen järjestö, joka hallinnoi maailman suurinta hiukkaskiihdytintä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Cern eli CERN (virallisesti ransk. Organisation européenne pour la recherche nucléaire ja engl. European Organization for Nuclear Research, alun perin virallisesti ransk. Conseil Européen pour la Recherche Nucléaire) on Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus. Se tutkii aineen perusolemusta ja voimia, jotka pitävät sen koossa. Keskuksen keskeisin tutkimuslaitteisto on vuonna 2010 käyttöön otettu Large Hadron Collider.
Cernissä on noin 2 500 vakituista työntekijää, ja vuosittain siellä vierailee lähes 7 000 tutkijaa. Cernin kanssa yhteistyössä tai sen kanssa työskentelee yli kolmasosa maailman kokeellisista hiukkasfyysikoista. Organisaation jäsenvaltioina on 23 maata. Higgsin bosoni löydettiin Cernissä vuonna 2012.
Suomi liittyi organisaation jäseneksi vuonna 1991. Suomen osallistumista Cernin projekteihin hoitaa suomalaisten yliopistojen yhteinen Fysiikan tutkimuslaitos HIP.
Remove ads
Historia
CERN on lyhenne sanoista Conseil Européen pour la Recherche Nucléaire. Tämä ”conseil” eli neuvosto perustettiin 1952, ja se muuttui ”organisaatioksi” 1954. Nimilyhenne säilytettiin kuitenkin ennallaan. Nykyisin Cerninä tunnetun tutkimuskeskuksen rakentaminen aloitettiin 1955. Se sijaitsee Geneven kaupungin kupeessa Sveitsin ja Ranskan rajalla, pääosin sveitsiläisen Meyrinin ja ranskalaisen Prévessin-Moëns'n alueella. Järjestön päämaja on Meyrinissä.
Hiukkastörmäyttimet
Halkaisijaltaan 2-kilometrinen Super Proton Synchrotron (SPS) ehdotettiin [2] 1970-luvun lopulla muunnettavan kahta vastakkain kiertävää hiukkassuihkua törmäyttäväksi hiukkastörmäyttimeksi. Ajateltiin, että törmäyttämällä protoneja ja antiprotoneja vastakkain saataisiin riittävästi törmäysenergiaa Z-bosonin havaitsemiseksi. Näin tapahtuikin vuonna 1983, kun löydettiin W- ja Z-bosonit.[3]
Vuonna 1989 Cerniin valmistui pääasiassa elektronien kiihdyttämiseen tarkoitettu LEP-törmäytin (Large Electron-Positron Collider). Kiihdytinputki on 27 kilometriä pitkä rengas, joka kulkee Ranskan ja Sveitsin alueella noin sadan metrin syvyydessä maan alla. Kiihdytinputken varrella on neljä väliasemaa, joissa kussakin on erilaisia hiukkasilmaisimia tai esim. hiukkasinjektointipiste alemman tason kiihdyttimistä. LEP ajettiin lopullisesti alas 2. marraskuuta 2000 ja purettiin tulevan LHC:n tieltä. Sillä mitattiin erityisesti W- ja Z-bosonien ominaisuuksia tarkkuudella, joka antoi luottamusta hiukkasfysiikan standardimalliin.
Uuden törmäyttimen suunnittelu alkoi 1984.[4] Rakennettavaksi valittu Large Hadron Collider eli LHC (suuri hadronitörmäytin) törmäyttäisi kahta vastakkain kiertävää protonisuihkua. LHC käynnistettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2008. Kiihdytin rakennettiin samaan olemassa olevaan LEP:iä varten rakennettuun putkeen, mutta magneettien parantamisella saatiin aikaan suurempi kiihdytysjännite. Koekäyttöjen jälkeen ensimmäiset varsinaiset kokeet aloitettiin 30. maaliskuuta 2010. Kiihdyttimen ensimmäinen päätehtävä oli löytää Higgsin bosoni, jonka löytymisestä raportoitiin 4. heinäkuuta 2012.[5]
Tietotekniikka
Cernissä oli käytössä CERNET-niminen tietokoneverkko suurtietokoneiden ja minitietokoneiden välillä 1970-luvulla, joka rakenteeltaan muistutti ARPANETiä mutta käytti eri yhteyskäytäntöjä.[6] Berkeley Unixin myötä myös Cerniin levisi TCP/IP.[6] Ulkoiset yhteydet jatkoivat ISO- ja DECnet-yhteyksillä vuoteen 1989 saakka.[6]
Cernin fyysikko Tim Berners-Lee keksi 1990 tiedonsiirtojärjestelmän tutkimustulosten automaattiseksi jakamiseksi tutkijoille ympäri maailmaa.[7] Tämä WWW eli World Wide Web laajeni sittemmin maailmanlaajuiseksi.
Cern toimii grid-laskentaverkon tier 0 -keskuksena.[8]
Tulevaisuus
Noin kymmenen toimintavuoden jälkeen LHC:tä on ehdotettu päivitettäväksi High Luminosity Large Hadron Collider- eli HL-LHC-muotoon.
Cernin tulevista hankkeista on suunnittelun ja alustavan kehittelyn alla kaksi erityyppistä törmäytintä: lineaarikiihdytin CLIC ja LHC:n kaltainen mutta suurempi rengaskiihdytin FCC eli Future Circular Collider. FCC olisi halkaisijaltaan 80–100 kilometriä ja törmäysenergialtaan jopa 100 TeV.[4]
Remove ads
Hallinto
Cernin ylin päätäntävalta on neuvostolla, jossa on kustakin jäsenmaasta kaksi edustajaa. Toinen edustaja edustaa valtion hallintoa ja toinen tiedeyhteisöä.[10]
Pääjohtajat
Remove ads
Jäsenmaat
Cernillä on 24 jäsenvaltiota.[1] Jäsenet ovat Israelia lukuun ottamatta Euroopan valtioita ja useimmat kuuluvat EU:hun. Varsinaisten jäsenten lisäksi Cernillä on kahdeksan tarkkailijajäsentä. Tarkkailijajäsenet ovat Euroopan ulkopuolisia tai ei-valtiollisia tahoja. Ne, joilla on tarkkailijastatus, eivät ole jäseniä eivätkä osallistu päätöksentekoon, mutta niillä on mahdollisuus osallistua neuvoston kokouksiin ja saada neuvoston dokumentteja.[1]
Perustajamaat
Myöhemmin liittyneet maat
Itävalta liittyi 1959
Espanja liittyi vuonna 1961, erosi vuonna 1969, liittyi uudelleen vuonna 1983
Portugali liittyi vuonna 1985
Suomi liittyi vuonna 1991
Puola liittyi vuonna 1991
Unkari liittyi vuonna 1992
Tšekki liittyi vuonna 1993
Slovakia liittyi vuonna 1993
Bulgaria liittyi vuonna 1999
Israel liittyi vuonna 2013[11]
Romania liittyi vuonna 2016[12]
Serbia liittyi vuonna 2019[13]
Viro liittyi vuonna 2024[14]
Kumppanijäsenet
Kumppanijäsenistä kaksi on esivaiheessa ennen varsinaista jäsenyyttä:[1]
Muita kumppanijäseniä on viisi:[1]
Tarkkailijajäsenet
Cernin tarkkailijajäseniä on kuusi:[1]
Euroopan komissio
Japani- JINR (Joint Institute for Nuclear Research), 18 valtion tutkimuskeskus Dubnassa, Venäjällä
Venäjä
Unesco
Yhdysvallat.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads