CNN

Televisioyhtiö ja -kanava From Wikipedia, the free encyclopedia

CNN
Remove ads

CNN (ääntyy engl. muk. [si:ennen][1]) eli Cable News Network on Ted Turnerin vuonna 1980 perustama kaapelitelevisioyhtiö, jonka nykyinen omistaja on Warner Bros. Discovery. CNN on perustamisestaan lähtien esittänyt ympärivuorokautista uutistarjontaa.[2] Yhtiön päämaja sijaitsee Atlantassa Yhdysvalloissa. CNN:n sisarkanavia ovat muun muassa kaapelitelevisiokanavat HLN ja TBS.

Pikafaktoja
Thumb
CNN Center Atlantassa

Kesäkuussa 2008 CNN-kanava oli katseltavissa yli 93 miljoonassa yhdysvaltalaisessa kotitaloudessa.[3] Maailmanlaajuisesti CNN:n ohjelmistoa levitetään CNN Internationalin kautta, joka tavoittaa yli puolitoista miljardia ihmistä 212 maassa.[4]

Remove ads

Historia

CNN:n ensimmäinen lähetys nähtiin sunnuntaina 1. kesäkuuta 1980. Lähetyksen aloitti Ted Turner, jonka jälkeen nähtiin kanavan ensimmäinen uutislähetys, jonka ankkureina toimivat aviopari David Walker ja Lois Hart.

CNN on laajentanut historiansa aikana tavoitettavuuttaan muun muassa kaapeli- ja satelliittiverkoissa, perustanut useita Internetsivuja sekä laajentanut tavoitettavuuttaan jopa radioverkon avulla. Yhtiöllä on yhteensä 36 toimistoa, joista kymmenen sijaitsee Yhdysvalloissa ja loput 26 ovat sijoittuneet ympäri maailmaa.

Vuonna 2004 CNN:n johtoon nousi Jonathan Klein, joka toimii myös nykyään kanavan toimitusjohtajana. CNN:n teräväpiirtoversio CNN HD aloitti toimintansa 1. syyskuuta 2007.

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads