Calvi

From Wikipedia, the free encyclopedia

Calvimap
Remove ads

Calvi on kaupunki Ranskaan kuuluvalla Korsikan saarella Haute-Corsen departementissa. Erään tarinan mukaan Calvi on Kristoffer Kolumbuksen syntymäpaikka. Vuoden 2009 alussa kaupungissa asui arviolta 6 627 asukasta[1].

Pikafaktoja






Remove ads

Historia

Calvin kaupungin perustivat roomalaiset 100-luvulla jaa. Paikka on kuitenkin toiminut satamana jo ennen heitä. Calvi joutui useaan otteeseen mereltä tulevien hyökkääjien ryöstämäksi ja se toipui näistä hyökkäyksistä vasta Pisan vallan alaisuudessa 1000-luvun ja 1200-luvun välillä. Paikallisen ylimystön keskinäinen kilpailu sai kaupungin asukkaat pyytämään suojelusta Genovalta vuonna 1278. Käyttäen tukikohtinaan Calvia ja sen etelässä omistamaa Bonifaciota Genovan onnistui lopulta vallata koko saari itselleen. Myöhemmin Calvi ja sen asukkaat tulivat tunnetuiksi Genovan vallan kannattajina, monien muiden nähdessä Genovan sortajana. Genovan vallan alaisuudessa Calviin alettiin rakentaa sitadellia. 1500-luvun puolivälissä saari joutui Ranskan ja Espanjan keskinäisen valtataistelun tantereeksi ja vuonna 1553 ranskalaiset ja heitä auttaneet turkkilaiset nousivat maihin Korsikalle. Ranskalaiset valtasivat muun muassa Bonifacion ja Bastian, mutta eivät onnistuneet valtaamaan Calvia. Tämä tapaus synnytti kaupungin moton, Civitas Calvi Semper Fidelis eli vapaasti käännettynä "Calvin kaupunki ikuisesti uskollinen".[2]

Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä englantilaiset valtasivat Calvin vuonna 1794 ja kaupunki pysyi heillä kahden vuoden ajan. 1800-luvun lopussa paikallisia soita kuivatettiin ja Calvista alkoi kehittyä turistikohde.[3]

Remove ads

Liikenne

Santa Catalinan lentoasema sijaitsee noin 8 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Maata pitkin kaupungista kulkee kaksi päätietä, RN 199 Ajaccioon Cargèsen, Pianan ja Porton kautta sekä RN 197 Bastiaan Saint-Florentin ja Ile Roussen kautta. Calvin satamaan liikennöi kaksi laivayhtiötä, SNCM ja Corsica Ferries.[4]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads