Camel (albumi)

From Wikipedia, the free encyclopedia

Camel (albumi)
Remove ads

Camel on samannimisen yhtyeen debyyttialbumi vuodelta 1973. Albumia myytiin yhtyeen kotimaassa Britanniassa ensimmäisen vuoden aikana noin 5 000 kappaletta, mikä oli yhtyeelle kohtuullinen aloitus, vaikka listalle albumi ei noussutkaan. Albumi jäi samalla ainoaksi MCA Recordsin julkaisemaksi Camel-levyksi.[2]

Pikafaktoja Camel, Studioalbumin tiedot ...

Albumi sisältää Camelin klassikoiksi laskettavat kappaleet ”Slow Yourself Down” ja ”Never Let Go”. ”Never Let Go” julkaistiin myös singlenä.[2]

Remove ads

Äänitykset

Levy äänitettiin Pohjois-Lontoossa Morgan-studioilla, ja sessiot venyivät odotettua pidemmiksi, sillä yhtyeellä ja sen nuorella tuottajalla Dave Williamsilla ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta studiotyöskentelystä. Kun levyä oli äänitetty vajaat kaksi viikkoa, tuli Williams siihen tulokseen, että yhtye tarvitsi laulusolistin. Kolme päivää kestäneiden ja turhaksi osoittautuneiden koe-esiintymisten jälkeen päätettiin, että yhtye vastaa lauluosuuksista itse. Äänityksiä viivytti myös tiukka konserttiaikataulu, johon sisältyi muun muassa kiertue Barclay James Harvestin lämmittelijänä marraskuusta joulukuuhun 1972.[2]

Remove ads

Julkaisu ja vastaanotto

Camel ilmestyi MCA Recordsin julkaisemana helmikuussa 1973. Albumin kappaleista ovat kuitenkin muodostuneet klassikoiksi etenkin raidat ”Slow Yourself Down” sekä ”Never Let Go”, joka ilmestyi myös editoituna versiona singlenä B-puolenaan toinen albumin kappale ”Curiosity”. Erityisesti ”Never Let Go” muodostui suosituksi konserttikappaleeksi hyvin pitkäksi aikaa. Kappale tunnetaan kitara- ja mellotron-sooloistaan. Muita merkittäviä raitoja ovat ”Mystic Queen” sekä rytmikäs ”Arubaluba”.[2]

Vaikka albumi myi ensimmäisen vuoden aikana kohtalaiset 5 000 kappaletta, ei MCA halunnut julkaista enempää Camelin materiaalia. Niinpä yhtyeen manageri siirsi Camelin omaan Gama Recordsiinsa, ja Decca Recordsin kanssa solmitun pitkäaikaisen sopimuksen myötä yhtyeen seuraavan albumin, Mirage (1974), julkaisi Deccan alamerkki Deram Records.[2]

Remove ads

Kappaleet

A-puoli

  1. Slow Yourself Down 4.46 (säv. Andrew Latimer, Andy Ward)
  2. Mystic Queen 5.36 (säv. Peter Bardens)
  3. Six Ate 6.01 (säv. Latimer)
  4. Separation 3.54 (säv. Latimer)

B-puoli

  1. Never Let Go 6.21 (säv. Latimer)
  2. Curiosity 5.51 (säv. Bardens)
  3. Arubaluba 6.24 (säv. Bardens)

Vuoden 2002 remasteroidun version bonuskappaleet

  1. Never Let Go 3.36 (singleversio, ennenjulkaisematon CD:llä, säv. Latimer)
  2. Homage to the God of Light 19.01 (ennenjulkaisematon live, säv. Bardens)

Kokoonpano

  • Andrew Latimer kitara, laulu kappaleissa ”Slow Yourself Down” ja ”Separation”
  • Peter Bardens urut, mellotron, piano, VC53 syntetisaattori, laulu kappaleessa ”Never Let Go”
  • Doug Ferguson bassokitara, laulu kappaleissa ”Mystic Queen” ja ”Curiosity”
  • Andy Ward rummut ja lyömäsoittimet

Arvostelut

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads