Carl Chun

Carl Chun (1. lokakuuta 1852 Höchst – 11. huhtikuuta 1914 Leipzig, Saksan keisarikunta) oli saksalainen meribiologi. Hän oli eläintieteen professorina kolmessa saksalaisessa yliopistossa ja johti vuosina 1898–1899 tehtyä saksalaista tutkimusmatkaa eteläisille merialueille.

Carl Chun
Carl Chun vuonna 1899.
Henkilötiedot
Syntynyt	1. lokakuuta 1852 Höchst
Kuollut	11. huhtikuuta 1914 (61 vuotta) Leipzig, Saksan keisarikunta
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Leipzigin yliopisto
Instituutti	Leipzigin yliopisto Königsbergin yliopisto Breslaun yliopisto
Tutkimusalue	meribiologia
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Opiskelu ja ura yliopistossa

Chun syntyi 1852 Höchstissä, ja hän opiskeli luonnontiedettä ja biologiaa Göttingenin ja Leipzigin yliopistoissa. Eläintieteen väitöskirjansa Leipzigin yliopistosta Chun sai valmiiksi 1874 ja habilitaatiotyönsä 1878.^[1]

Chun oli 1878–1883 Leipzigin yliopiston eläintieteen dosentti. Eläintieteen professorina hän oli 1883–1891 Königsbergin yliopistossa, 1891–1898 Breslaun yliopistossa ja 1898–1914 Leipzigin yliopistossa.^[1]

Valdivia-tutkimusmatka

Chun oli onnistunut saamaan Saksan hallitukselta rahoituksen tutkimusmatkaan, jossa oli tarkoituksena tutkia syvänmerenbiologiaa ja -geologiaa. Chun sai Hampurin-Amerikan linjalta käyttöönsä Valdivia-nimisen höyrylaivan. Chun oli matkan johtaja, ja laivan kapteenina toimi Adalbert Krech. Mukaan lähti muun muassa eläintieteilijä Ernst Vanhöffen.^[2]

Kuva Bouvet’nsaaresta Chunin vuonna 1903 julkaistussa kirjassa Aus den Tiefen des Weltmeeres.

Valdivia-retkikunta lähti Hampurista 1. elokuuta 1898. Se teki ensin tutkimuksia Atlantilla ja suuntasi sen jälkeen etelään, mistä Chun toivoi löytävänsä Jean-Baptiste Bouvet de Lozier’n 1739 löytämän Bouvet’nsaaren. Chun havaitsi saaren 25. marraskuuta ja pystyi määrittämään sen tarkan sjainnin. Bouvet’nsaarelta Valdivia jatkoi etelään ja sen jälkeen matkasi Kerguelenille, Île Saint-Paulille ja Amsterdamsaarelle. Retkikunta palasi Hampuriin 30. huhtikuuta 1899, ja se havaitsi muun muassa, että eteläiset merialueet ovat luultua syvempiä ja ulottuvat useissa paikoissa 3 000 syleen, ja teki tärkeitä meteorologisia havaintoja alueella, jossa lähellä Etelämannerta vallitsevat itäiset tuulet vaihtuvat läntisiksi tuuliksi.^[2]