Common
yhdysvaltalainen rap-artisti ja näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Lonnie Rashid Lynn, Jr. (s. 13. maaliskuuta 1972), taiteilijanimeltään Common (aikaisemmin Common Sense), on yhdysvaltalainen rap-artisti ja näyttelijä. Chicagosta kotoisin[1] oleva Common on tehnyt levyjä vuodesta 1992 lähtien. Hänen sanoituksensa keskittyvät enimmäkseen rakkauteen ja henkisiin aiheisiin. Hänelle on myönnetty uransa aikana muun muassa kolme Grammy-palkintoa.[2] Vuonna 2014 hän voitti yhdessä John Legendin kanssa parhaan laulun Oscar-palkinnon elokuvasta Selma.
Common tuli tunnetuksi vuoden 2000 albumillaan Like Water For Chocolate, joka oli suuri kriitikoiden suosikki ja nosti häntä lähemmäs musiikin valtavirtaa. Vuoden 2002 Eletric Circus ei ollut odotettu menestys ja se myi huomattavasti vähemmän kuin aikaisempi albumi.
Common siirtyi hyvän ystävänsä Kanye Westin levy-yhtiöön GOOD Music, jolla hän julkaisi albumin Be, joka on hänen myydyin albuminsa Yhdysvalloissa. Kyseiseltä albumilta nousivat hiteiksi singlet Go! ja Testify ja Commonista tuli suosittu artisti kotimaassaan. Vuonna 2006 julkaistiin ainoastaan singlejulkaisuna kappale A Dream, joka lainaa Martin Luther Kingin kuuluisaa puhetta I Have a Dream. Kappaleessa oli mukana The Black Eyed Peasista tuttu will.i.am. Siitä tehtiin myös musiikkivideo.
Vuonna 2007 julkaistiin myös menestyksekäs albumi Finding Forever. Albumi oli hänen ensimmäinen, joka nousi Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi. Albumilta hiteiksi nousivat Drivin' Me Wild (mukana Lily Allen) ja The Game kotimaassaan, mutta esimerkiksi Euroopassa kyseinen albumi ei saanut samanlaista vastakaikua kun Yhdysvalloissa. Saman vuoden lopulla julkaistiin kokoelma ThisIsMe Then: The Best of Common, joka sisälsi materiaalia kolmelta ensimmäiseltä albumilta.
Syyskuussa 2008 julkaistiin albumi Universal Mind Control (aikaisemmin Invincible Summer), joka sisältää Commonin mukaan enemmän iloisia ja hyvin kesäisiä teemoja vanhan pohtivamman lyriikan sijaan.[3]
Vuonna 2011 Common toimi ääninäyttelijänä Happy Feet 2 -elokuvassa antaen äänensä Seymour-hahmolle. Hän on tehnyt äänirooleja myös muun muassa Wanted: Weapons Of Fate -videopeliin sekä Game Over -nimiseen televisiosarjaan.[4] Common on näytellyt myös elokuvissa Smokin' Aces (2006), Street Kings (2008), American Gangster (2007), Wanted (2008), Date Night (2010), Just Wright (2010), Run All Night (2015), John Wick: Chapter 2 (2017) ja Smallfoot (2018). Hän on näytellyt myös televisiosarjoissa Hell on Wheels ja Silo.
Remove ads
Diskografia

Albumit
- Can I Borrow a Dollar? (1992)
- Resurrection (1994)
- One Day It'll All Make Sense (1997)
- Like Water For Chocolate (2000)
- Electric Circus (2002)
- Be (2005)
- Finding Forever (2007)
- Universal Mind Control (2008)
- The Dreamer/The Believer (2011)
- Nobody's Smiling (2014)
- Black America Again (2016)
- Let Love (2019)
- A Beautiful Revolution (Pt. 1) (2020)
- A Beautiful Revolution (Pt. 2) (2021)
Singlet
| Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
- "Take It EZ" (1992)
- "Breaker 1/9" (1992)
- "Soul by the Pound" (1993)
- "I Used to Love H.E.R." (1994)
- "Resurrection" (1995)
- "Reminding Me (Of Sef)" (mukana Chantay Savage, 1997)
- "The Light" (2000)
- "The 6th Sense" (2000)
- "Geto Heaven Remix T.S.O.I." (The Sound of Illadelph) (mukana Macy Gray, 2000)
- "Come Close" (mukana Mary J. Blige, 2002)
- "The Corner" (mukana The Last Poets, 2005)
- "Go!" (mukana John Mayer & Kanye West, 2005)
- "Testify" (2005)
- "A Dream" (2006)
- "The Game" (2007)
- "Drivin' Me Wild" (mukana Lily Allen, 2007)
- "Blue Sky" (2011)
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
