Daqing

From Wikipedia, the free encyclopedia

Daqingmap
Remove ads

Daqing (kiin. 大庆市, pinyin: Dàqìng Shì) on prefektuuritason kaupunki Koillis-Kiinassa Heilongjiangin maakunnassa. Kaupunki kasvoi öljyntuotannon ympärille 1960- ja 1970-luvuilla. Kaupungin keskusta sijaitsee linnuntietä noin 140 kilometriä maakunnan pääkaupunki Harbinista luoteen. Prefektuurin pinta-ala on 22 161 neliökilometriä. Vuonna 2010 kaupungissa oli 2 904 532 asukasta.[1]

Pikafaktoja Daqing 大庆市, Dàqìng Shì ...








Remove ads

Historia

Öljyntuotanto Daqingin alueella alkoi vuonna 1959 ja se alkoi kasvaa nopeasti Mao Zedongin kehotettua valtion ryhtyvän toimiin öljyntuotannon kasvattamiseksi helmikuussa 1960. Kiinan suhteet Neuvostoliittoon olivat huonontuneet ja maa pyrki lisäämään energiaomavaraisuuttaan. Kaupunkiin tuotiin 40 000 työntekijää ja kaupungin rakentaminen valmistui vuonna 1963. Valtion propagandassa kaupunkia käytettiin esimerkkinä tehokkuudesta. Propagandakoneisto teki erityisen tunnetuksi mallityöläisenä esitetyn Wang Jinxinin, jota kulttuurivallankumouksen kannattajat pitivät sittemmin esimerkkinään. Kaupungista tulikin maailman neljänneksi suurin öljyntuotantoalue ja suurin laatuaan Kiinassa. Öljyntuotannon määrä on sittemmin tippunut huipustaan. 1990-luvulla valtio on myös vähentänyt omistamiaan teollisuuslaitoksia Koillis-Kiinan niin sanotulla ruostevyöllä, johon Daqingkin kuuluu. Leikkaukset johtivat suuriin mielenosoituksiin vuonna 2002, jotka herättivät kansainvälistäkin huomiota kokonsa takia.[4]

Remove ads

Hallinnollinen jako

Piirikuntatasolla prefektuuri jaetaan viiteen kaupunkipiiriin, kolmeen piirikuntaan ja yhteen autonomiseen piirikuntaan seuraavasti:

Lisätietoja Map, Nimi ...
Remove ads

Talous

Vuonna 2012 Daqingin bruttokansantuote oli yhteensä 400,05 miljardia renminbiä. Suurimmat kaupungin teollisuuden alat ovat maakaasun ja öljyn tuotanto, petrokemia, elintarviketeollisuus, rakennusmateriaalien tuotanto ja laiteteollisuus. Öljyn ja maakaasuntuotanto on näistä selkeästi suurin sen vastatessa 73,7 % kaupungin koko teollisesta tuotannosta.[5] Vuoteen 2005 saakka Daqingissa tuotettiin 50 miljoonaa tonnia öljyä vuosittain, mutta vuonna 2010 tuotannon arvioitiin tippuvan 30 miljoonaan tonniin ja vuonna 2020 edelleen 20 miljoonaan tonniin.[4]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads