David II

David II (5. maaliskuuta 1324 Dunfermlinen palatsi, Fife, Skotlannin kuningaskunta – 22. helmikuuta 1371 Edinburghin linna, Edinburgh, Skotlannin kuningaskunta) oli Skotlannin kuningas vuosina 1329–1371.^{[1] [2][3]}

Skotlannin kuningas David II, 1500-luvun kaiverrus

Skotlannin kuningas David II:n aikainen pennyn hopearaha, jossa hänet on kuvattuna. Lyöty Edinburghin rahapajassa n. 1351-1357. Latinankielinen teksti: +DAVID DEI GRACIA [REX] SCT TOR Vm+ (David Jumalan armosta kuningas)

Suku

David oli Robert I:n ja tämän toisen puolison Elizabeth de Burghin (n. 1289–1327) ainoa aikuiseksi asti elänyt poika, joka syntyi 22 vuotta vanhempiensa avioitumisen jälkeen.^[2] Hänellä oli viisi sisarusta, joista sisarpuoli Marjory oli tulevan kuningas Robert II:n äiti. Hänellä oli myös viisi aviotonta sisaruspuolta isänsä muista suhteista.

Kuningas

Hänestä tuli kuningas kaksi vuotta äitinsä kuoleman jälkeen, kun isä Robert I kuoli 7. kesäkuuta 1329.^[3] David II kruunattiin seitsemänvuotiaana kuninkaaksi 24. marraskuuta 1331, hän oli ensimmäinen pyhällä öljyllä voideltu Skotlannin kuningas.^[2] Nuoren kuninkaan alaikäisyyttä hyväksikäyttämällä englantilaiset yrittivät useita kertoja korvata hänet Edward Balliolilla ('Toom Tabardin' pojalla).^[2] Kilpaileva Skotlannin valtaistuimen vaatija, Edvard III:n vasalli, Edward de Balliol, nousi tosiasialliseksi kuninkaaksi Edvardin voitettua Sir Archibald Douglasin joukot, joka oli ollut vuodesta 1332 Skotlannin sijaishallitsija, Halidon Hillillä Northumberlandissa 19. heinäkuuta 1333.^[3]

Englannin kuningas Edvard III voitettua skotit Halidon Hillin taistelussa lähellä Berwickiä vuonna 1333, kymmenenvuotias kuningas David II ja 13-vuotias kuningatar Joan lähetettiin vuonna 1334 turvaan Ranskaan kuningas Filip VI:n hoviin,^[3] jossa he pysyivät hyvin ylläpidettyinä vuoteen 1341 asti, jolloin heidän katsottiin turvalliseksi palata kotiin.^[2] Vuosina 1339 ja 1340 hän taisteli Filipin tuloksettomissa sotaretkissä Edvard III:ta vastaan. Vuoteen 1341 mennessä hän pystyi palaamaan Skotlantiin, mutta kuninkaana hän ei tehnyt paljoakaan paitsi turhia ryöstöretkiä Englantiin.^[3]

Edvard III voitti Ranskan joukot Crécyn taistelussa 26. elokuuta 1346. Tuolloin 17-vuotias David II päätti hyökätä Englantiin tukeakseen liittolaistaan ​​Ranskaa, mutta hänet joukkoineen voitettiin ja vangittiin haavoittuneena Neville's Crossin taistelussa lähellä Durhamia 17. lokakuuta 1346. Häntä pidettiin vankina etelässä yksitoista vuotta, jonka aikana Skotlannin sijaishallitsijana toimi hänen sisarenpoikansa Robert Stewart (tuleva Robert II).^[2]

Skotlannin kuningas David II ja lanko, Englannin kuningas Edvard III, kuvitus 1300-luvun käsikirjoituksessa

Lopulta 3. lokakuuta 1357 skotlantilaiset suostuivat Berwickin rauhansopimukselssaa maksamaan kuninkaastaan valtavat 100 000 hopeamarkan lunnaat, ja hänen sallittiin palata kotiin. Lunnaiden maksamiseen tarvittiin raskaita veroja, jotka oli määrä maksaa erissä. David vieraannutti alamaisensa itsestään käyttämällä rahat omiin tarkoituksiinsa. Vuosina 1357–1371 hän uudisti hallintokoneistoa.^[2][3] Toivoen saavansa toisen perillisen inhoamansa sisarenpoika Robert Stewartin tilalle, David avioitui kuningatar Joanin kuoltua rakastajattarensa Margaret Drummondin kanssa, josta hän yritti epäonnistuneesti erota, kun tämäkään ei synnyttänyt perillistä.^[2]

Davidin huoli kruununperimyksestä, hänen kasvava ystävyytensä Edvard III:n kanssa ja hänen vihansa joidenkin hänen jaarliensa kapinaa kohtaan johtivat hänen yritykseensä tehdä sopimus Edvard III:n kanssa. Sen mukaan jos David itse kuolisi lapsettomana, Englannin kuninkaan poika nousisi Skotlannin valtaistuimelle vastineeksi maksetuista lunnaista. Skotlannin parlamentti kieltäytyi ratifioimasta ehdotusta, ja kun David kuoli lapsettomana vuonna 1371, hänen sisarenpojastaan ​​Robert Stewartista tuli kuningas Robert II.^[2][3]

Avioliitot

Ranskan kuningas Filip VI vastaanottaa turvaa etsivät Skotlannin kuningas David II:n ja kuningatar Joan of the Towerin vuonna 1333, kuvitus 1450-luvulta Jean Froissartin Chroniques historiikissä

David naitettiin nelivuotiaana^[2] 17. heinäkuuta 1328 seitsemänvuotiaan Englannin prinsessa Joanin (1321–1362) kanssa. Joan of the Tower oli Englannin kuningas Edvard II:n ja Ranskan prinsessa Isabella de Francen nuorin tytär. Poliittinen avioliitto solmittiin Edinburgh-Northamptonin vuoden 1328 rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti.^[3] He olivat naimisissa 34 vuotta, eikä heille syntynyt lapsia. Joan jätti uskottoman aviomiehensä tämän ollessa veljensä Edvard III:n vangitsemana Lontoon Towerissa, jossa Joan vieraili yhden kerran. Kuningatar Joan kuoli 7. syyskuuta 1362 41-vuotiaana Hertfordin linnassa Hertfordshiressä Englannin kuningaskunnassa.

Toisen kerran David II avioitui 20. helmikuuta 1364 Margaret Drummondin (n. 1340–n. 1375) kanssa, joka oli Sir John Logien leski ja Sir Malcolm Drummondin tytär. Margaret oli ollut Davidin rakastajatar ennen kuningatar Joanin kuolemaa noin vuodesta 1361 lähtien. Koska Davidille ei vieläkään ollut syntynyt perillisiä, hän yritti erota Margaretista 20. maaliskuuta 1370 sillä perusteella, että tämä oli hedelmätön. Paavi Urbanus V kuitenkin kumosi avioeron.^[2] Kun David kuoli 22. helmikuuta 1371, Margaret ja David olivat Rooman kirkon mukaan edelleen naimisissa. Margaret kuoli 31. tammikuuta 1375 jälkeen, ja paavi Gregorius XI maksoi hänen hautajaisensa.

Agnes Dunbar oli Davidin rakastajatar tämän kuollessa vuonna 1371. David suunnitteli menevänsä naimisiin hänen kanssaan, mutta avioliitto viivästyi avioeron peruuntuessa toisen puoliso Margaret Drummondin kanssa.

Perintö

David II kuoli 46-vuotiaana yllättäen helmikuussa 1371 Edinburghin linnassa kesken valtakautensa ilman laillisia jälkeläisiä. Hänen jälkeensä Skotlannin hallitsijaksi tuli hänen sisarpuolensa Marjory Brucen ja Walter Stewartin ainoa poika Robert II.^[2]

Hänen hallituskauttaan leimasivat kalliit ja ajoittaiset sodankäynnit Englannin kanssa, monarkian arvovallan lasku ja aateliston vallan kasvu.^[3]

Hänet haudattiin Holyrood Abbeyhin Edinburghiin.