Deep Insight
suomalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Deep Insight on suomalainen yhtye Kokkolasta, joka yhdistelee amerikkalaista rockia ja emoa.
Remove ads
Historia
Deep Insightin perustivat vuoden 2002 alkupuolella lapsuudenystävät laulaja Jukka Nikunen ja kitaristi Johannes Ylinen. Pian kokoonpanoon liittyivät serkukset basisti Kaj Kiviniemi ja rumpali Joachim Kiviniemi. Kaj Kiviniemen jätettyä yhtyeen pari vuotta myöhemmin basistiksi tuli Miska Holopainen. Bändin toisen albumin julkaisun jälkeen myös rumpali Joachim Kiviniemi jätti yhtyeen ja tilalle tuli Ville Kinaret. Samoihin aikoihin myös basisti vaihtui toistamiseen, ja Miska Holopaisen korvasi Jorma Rantalainen.
Vakiintuneella kokoonpanolla Deep Insight kiersi satoja keikkoja lähinnä Euroopassa laajasti julkaistujen Red Lights White Lines ja One Minute Too Late -albumeiden jälkeen. Bändi kiersi aktiivisimpaan aikaansa muun muassa The Rasmuksen, Blindsiden, The 69 Eyesin, Disco Ensemblen, Lost Profetsin ja Amuletin kanssa.[1][2]
Yhtye siirtyi neljännellä albumillaan synkemmästä kitaramusiikista radioystävällisempään suuntaan, Sucker For Love -albumi oli äänimaisemaltaan kansainväliseltä kuulostavaa rockia, ja se menestyi julkaisunsa jälkeen kohtalaisesti.
Bändi ilmoitti 2011 aloittaneensa uuden albumin työstämisen, mutta albumia ei koskaan julkaistu.[3] Nykyään bändi on tauolla. Yhtyeen jäsenistä Ville Kinaret on tullut tutuksi myös radiosta ja tv:stä radiojuontajana ja urheiluselostajana.[1]
Remove ads
Julkaisut
Albumit
- Ivory Tower (2003)
- Red Lights White Lines (2004)
- One Minute Too Late (2006)
- Sucker For Love (2009)
EP
- Julia (2002)
Singlet
- Zebras on the Wall (2003)
- Itch (2004)
- Hurricane Season (2005)
- New Day (2006)
- One Minute Too Late (2006)
- Rock With My Band (2009)
- Dangerous (2009)
- It Kills Me (2009)
- Let Me Go (2010)
- Faith (2016)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
