Delaware

Yhdysvaltain osavaltio From Wikipedia, the free encyclopedia

Delaware
Remove ads

Delaware on osavaltio Yhdysvaltojen itärannikolla. Delaware tunnetaan Yhdysvaltojen ensimmäisenä osavaltiona, sillä se vahvisti Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisenä osavaltiona 7. joulukuuta 1787.

Tämä artikkeli kertoo Yhdysvaltain osavaltiosta. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Pikafaktoja State of Delaware, Löydä lisää Yhdysvaltoihin liittyviä artikkeleitaYhdysvaltojen teemasivulta ...
Remove ads

Historia

Delawaren alueen alkuperäisasukkaissa oli algonkinejä ja irokeesejä. Ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset tulivat Hollannista 1631. Vuonna 1638 Ruotsi perusti alueelle Uusi Ruotsi -nimisen siirtomaan, jonka keskuksena oli Fort Kristina nykyisessä Wilmingtonissa. Tämän siirtomaan asukkaista valtaosa oli suomalaisia, erityisesti Ruotsin suomalaismetsistä siirrettyjä metsäsuomalaisia. Valta siirtyi ruotsalaisilta hollantilaisille ja heiltä edelleen briteille. Alueella viljeltiin etenkin tupakkaa, jota tuottamaan kuljetettiin alueelle suuri määrä orjia. Maatalouden monipuolistaminen alkoi jo vähän ennen vallankumousta. Siirtomaakauden päättyessä orjista luovuttiin vapaaehtoisesti metodistikirkon ja kveekarien rohkaisemina. Vuonna 1860 väestönlaskennassa 91 % mustista oli vapaita. Sisällissodassa Delaware laskettiin orjavaltioihin, mutta se oli silti Unionin puolella.[3]

Remove ads

Maantiede

Delaware sijaitsee tasaisen Delmarvan niemimaan koillisnurkassa Delawarejoen suulla. Niemeä rajaavat Chesapeakenlahti ja Delawarenlahti,[4] jotka on yhdistetty Chesapeaken ja Delawaren kanavalla.[5]

Delawaren pinta-ala on 6 452 neliökilometriä. Delaware on Yhdysvaltojen toiseksi pienin osavaltio Rhode Islandin jälkeen. Se on myös Yhdysvaltojen alavin osavaltio, maaston keskikorkeus on vain noin 20 m merenpinnasta, ja korkeinkin kukkula alle 140 m. Osavaltion pohjoisosassa on pyöreämuotoisia kukkuloita ja niittyjä, etelässä suomaata, rannikolla hiekkarantoja.[6]

Osavaltion alueelta kolme jokea virtaa länteen Marylandin läpi ja laskee Chesapeakenlahteen: Nanticoke, Choptank ja Pocomoke. Muut joet laskevat itään Delawarenlahteen.[6]

Delawaren ilmasto on lauhkea. 57 % päivistä on aurinkoisia.[7] Vuotuinen sademäärä on noin 1 150 mm.[4] Delawaren pääkaupunki on Dover (noin 35 000 asukasta) ja suurin kaupunki on Wilmington (noin 72 876 asukasta).

Thumb
Delawaren kartta

Muita kaupunkeja

Remove ads

Talous

Delawaren suurimpien työnantajien joukossa on mm. IT-alan yrityksiä, autotehtaita ja lääketehtaita. Esimerkiksi Astra Zenecan Yhdysvaltain toimintojen pääkonttori on Wilmingtonissa, Quest toimii Newarkissa.[8] Yli puolet Yhdysvaltojen pörssilistatuista yhtiöistä ja 60 % 500:sta suurimmista yhtiöstä pitää Delawaressa pääkonttorin kotipaikkaa. Syynä tähän on alhainen yritysverotus. Osavaltion budjetista jopa yli viidennes muodostuu yhtiöiden rekisteröintimaksuista.[9]

Monipuolisen teollisuuden lisäksi osavaltion tärkeitä tulonlähteitä ovat maatalous ja turismi.[10]

Liikenne

Delawaressa on kolme lentoasemaa.[11] Se on kuitenkin ainoa osavaltio, jossa ei ole lainkaan säännöllistä lentoliikennettä. Viimeisin Delawaressa toiminut lentoyhtiö oli Frontier Airlines, joka lensi Wilmingtonin lentoasemalta vuosina 2013–2015.[12]

Amtrakin matkustajajunat pysähtyvät Delawaressa kahdella asemalla, Newarkissa ja Wilmingtonissa.[13] Suurin tavarankuljetusverkosto on Norfolk Southernilla, jonka reitit kattavat koko osavaltion.[14] Pienempiä toimijoita ovat Delaware Coast Line Railroad[15] ja Maryland and Delaware Railroad.[16]

Satamia Delawaressa on neljä.[17] Suurin on Wilmingtonin satama, joka oli konttiliikenteellä mitattuna Pohjois-Amerikan 27. vilkkain satama vuonna 2015.[18]

Remove ads

Hallinto ja politiikka

Thumb
Delawaren parlamenttitalo.

Delawaren lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti. Ylähuoneessa eli senaatissa on 21 jäsentä, alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on 41 jäsentä. Koko alahuone ja noin puolet senaatista valitaan kahden vuoden välein.[19]

Ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri.

Delaware on jaettu kolmeen piirikuntaan: Kent, New Castle ja Sussex.[20]

Vuoden 2004 vaaleissa John F. Kerry sai 53 % Delawaren äänistä, George W. Bush 46 %. Myös kaksissa edellisissä vaaleissa demokraattien ehdokkaat, Al Gore ja Bill Clinton, saivat enemmistön. Vuodesta 2000 vuoteen 2004 demokraattien osuus oli kasvanut.[21]

Remove ads

Koulutus

Thumb
Delawaren yliopisto, Newarkin yliopistoalueen keskuspuistikko syysasussa 2010.

Delawaren yliopisto (lyhyesti "UD" tai "UDel") on osavaltion yliopistoista suurin. Sen pääkampus sijaitsee Newarkissa ja pienempiä kokonaisuuksia Doverissa, Wilmingtonissa, Lewesissä ja Georgetownissa.

Väestö

Thumb
Delawaren väestöpyramidi

Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan Delawaressa asui 989 948 asukasta. Tämä on noin 92 000 enemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin.[22] Väestön jakautuminen ikäryhmittäin on hyvin samanlainen kuin koko Yhdysvalloissa keskimäärin, mutta mustien osuus on poikkeuksellisen suuri, yli 20 %.[23]

Lisätietoja Vuosi, Väestö ...
Remove ads

Urheilu

Delawaressa ei ole ammattilaisurheilujoukkuetta monessakaan lajissa, minkä vuoksi osavaltion asukkaat kannattavat yleensä naapuriosavaltioiden Pennsylvanian tai Marylandin joukkueita. Delawaressa sijaitsee Dover International Speedway -autorata, ja osavaltiossa järjestetään vuosittain kaksi NASCAR-kilpailua.

Lisätietoja Joukkue, Kaupunki ...
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads