Devin Townsend
kanadalainen muusikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Devin Garrett Townsend (s. 5. toukokuuta 1972[1] Vancouver, Brittiläinen Kolumbia, Kanada) on kanadalainen laulaja, kitaristi, tuottaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hänet tunnetaan muun muassa perustamastaan metalliyhtyeestä Strapping Young Ladista, minkä lisäksi hän on julkaissut useita sooloalbumeja.
Remove ads
Ura
Steve Vai pestasi 19-vuotiaan Townsendin laulajaksi Sex & Religion -levylleen,[2] mikä oli Townsendin ensikosketus musiikkibisnekseen. Vuonna 1995 hän julkaisi projektinimellä Strapping Young Lad ensimmäisen albuminsa, Heavy as a Really Heavy Thing. Albumi, jonka Townsend teki lähes kokonaan itse, herätti huomiota raskaudellaan ja Townsendin monipuolisilla vokalisoinneilla. Strapping Young Ladin debyyttialbumin julkaisun jälkeen Townsend kokosi yhtyeelle sen lopettamiseen saakka samana pysyneen peruskokoonpanon: Gene Hoglan (rummut), Jed Simon (kitara) ja Byron Stroud (basso). Vuonna 1997 julkaistiin yhtyeen toinen studioalbumi City sekä live-albumi No Sleep 'till Bedtime. Kolmas SYL-albumi Strapping Young Lad ilmestyi vuonna 2003 ja Alien vuonna 2005. Samana vuonna Devin perusti oman levymerkkinsä, HevyDevy Recordsin. Biomech (1997, projektinimellä Ocean Machine, jolla albumia yleensä kutsutaan), Infinity (1998), Physicist (2000), Terria (2001) ja The Devin Townsend Band -nimikkeellä tehdyt Accelerated Evolution (2003) ja Synchestra (2006) ovat kaikki olleet tyyliltään erilaisia, mutta käsitelleet kaikki teemoissaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän Devinin elämää kuin musiikillinen päiväkirja.
Townsendin sooloalbumien musiikki on useimmiten kokeilevaa, progressiivista, tahdiltaan rauhallista metallimusiikkia. Kappaleet on äänitetty lukuisilla raidoilla, joka tuottaa taustalle ainutlaatuisen "äänivallin"; sama kitaramelodia voi esiintyä monta kertaa päällekkäin, laulu moninkertaistetaan kuoroksi, ja sampleja, efektejä ja kosketinraitoja on useita. Sanoitukset ovat usein tajunnanvirtatyylisiä ja ironisia.
Laulajana Townsend on noussut metallipiireissä maailmanmaineeseen, ja on vieraillut useiden yhtyeiden ja artistien levyillä vokaaleissa. Hänen ääntänsä arvostetaan etenkin sen monipuolisuuden johdosta. Townsendin laulutyylit vaihtelevat death metal -murinasta puolipuhtaaseen melodiseen huutoon ja puhtaaseen lauluun.
Townsend on toiminut myös muun muassa Lamb of Godin ja Soilworkin albumien tuottajana.[3]
Remove ads
Yksityiselämä
Townsend asuu Pitt Meadowsissa,[1] Kanadassa vaimonsa Tracyn ja poikansa Reynerin kanssa.
Diskografia
Soolotuotanto
- Punky Brüster - Cooked on Phonics (1996)
- Ocean Machine: Biomech (1997)
- Infinity (1998)
- Physicist (2000)
- Terria (2001)
- Devlab (2004)
- The Hummer (2006)
- Ziltoid the Omniscient (2007)
- Empath (2019)
- The Puzzle (2021)
- Snuggles (2021)
- Lightwork (2022)
- PowerNerd (2024)[4]
The Devin Townsend Band
- Accelerated Evolution (2003)
- Synchestra (2006)
Casualties of Cool
- Casualties of Cool (2014)
The Devin Townsend Project
- Ki (2009)
- Addicted (2009)
- Deconstruction (2011)
- Ghost (2011)
- Epicloud (2012)
- Z² (2014)
- Transcendence (2016)
Strapping Young Lad
- Heavy as a Really Heavy Thing (1995)
- City (1997)
- Strapping Young Lad (2003)
- Alien (2005)
- The New Black (2006)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads