Divinyls

From Wikipedia, the free encyclopedia

Divinyls
Remove ads

Divinyls oli australialainen rock-yhtye. Sen keulahahmot olivat laulaja Christina Amphlett ja kitaristi Mark McEntee. Amphlett ja McEntee perustivat Divinylsin vuonna 1980. Yhtyeen ainoaksi listaykkössingleksi Australiassa nousi ”I Touch Myself” (1991), joka sijoittui hyvin myös Yhdysvalloissa (#4) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (#10). Yhtyeen elokuvasoundtrack Monkey Grip nousi albumilistan 25. sijalle. Divinyls otettiin kesäkuussa 2006 ARIA Hall of Fameen. Yhtye hajosi laulaja Christina Amphlettin kuoleman johdosta.

Thumb
Divinyls yhtyeen laulaja Chrissie Amphlett
Remove ads

Ura

Paettuaan kotoa seuratakseen lempibändiään Amphlett liittyi ensimmäiseen yhtyeeseensä Melbournessa vain 14-vuotiaana. Vuonna 1971 hän ilmestyi Sydneyyn yhtenä laulajista kunnianhimoisessa countryrock-yhtyeessä One Ton Gypsy. 17-vuotiaana hän jätti Australian matkustaakseen yksin Euroopan halki, viettäen aikaa muun muassa Pariisin kaduilla eläen, ja päätyen lopulta espanjalaiseen vankilaan katusoittamisen vuoksi. Palattuaan Sydneyyn Amphlett liittyi kirkon kuoroon kehittääkseen äänensä ylärekisteriä. Erään kuorokeikan aikana hänen jakkaransa kaatui ja sotkeutui mikrofonin johtoon. Kun hän jatkoi laulamista raahaten jakkaraa lavan poikki, yleisössä ollut Mark McEntee näki esityksen ja oli niin vaikuttunut, että päätti hänen täytyvän tavata tämä nainen. Tästä alkoi pitkä ja vahva ammatillinen yhteistyö.[1]

Joulukuussa 1980 he alkoivat esiintyä Sydneyssä hämärissä baareissa Divinyls-kokoonpanolla, johon kuului pitkän linjan australialaisia rockmuusikoita, jotka eivät kuitenkaan olleet saavuttaneet suurta suosiota – pois lukien basisti Jeremy Paul, joka oli Air Supplyn alkuperäisjäsen. He olivat vasta aloittaneet live-esiintymiset, kun elokuvaohjaaja Ken Cameron huomasi heidät etsiessään bändiä elokuvaansa Monkey Grip. Cameron vaikuttui Amphlettin karismasta niin, että kirjoitti hänelle pienen puheroolin. Hän ei kuitenkaan ollut osannut odottaa löytävänsä myös yhtyeen, joka kykenisi tekemään elokuvan soundtrackin. Soundtrackin single "Boys in a Town" nousi Australian Top Ten -listalle. Jeremy Paul erosi yhtyeestä juuri ennen singlen julkaisua, ja hänen tilalleen tuli Richard Grossman (myöhemmin Hoodoo Gurusista tuttu).[1]

Yksittäisen levytyssopimuksen jälkeen Monkey Grip -projektia varten Divinyls sai tilaisuuden hyödyntää useiden levy-yhtiöiden kiinnostusta. Vain yhdellä hitillä he saivat maailmanlaajuisen sopimuksen Chrysalis-levy-yhtiön kanssa. Heidän debyyttialbuminsa Desperate äänitettiin New Yorkissa australialaisen tuottajan Mark Opitzin johdolla. Vaikka yhtye kiersi maailmaa laajasti seuraavina vuosina, kokoonpano vaihtui jatkuvasti Amphlettin ja McEnteen ympärillä. Muusikkojen lisäksi Divinyls menetti usein myös managereita ja levy-yhtiöitä. Uuden musiikin julkaisemista hidasti se, etteivät palaset pysyneet kasassa tarpeeksi pitkään albumien työstämistä varten. Vuonna 1985 julkaistu albumi What a Life vaati kolme tuottajaa valmistuakseen. Kaikkia osapuolia turhauttaneesta viivästymisestä huolimatta se saattoi myös osaltaan pidentää yhtyeen elinkaarta.[1]

Vuonna 1991 Divinyls aiheutti jälleen kohun kappaleellaan "I Touch Myself", josta tuli maailmanlaajuinen hitti: se nousi ykköseksi Australiassa ja kymmenen parhaan joukkoon Yhdysvalloissa. Tuolloin ei enää ollut harhakuvitelmaa siitä, että kyseessä olisi kokonainen "yhtye" – Divinyls oli duo, joka kiersi maailmaa hitillään studio- ja sessiomuusikoiden tukemana. Amphlett toteutti myös näyttelijänlahjojaan tähdittämällä australialaista Blood Brothers -näytelmää sekä loistavalla Judy Garlandin roolillaan musikaalissa The Boy from Oz, joka perustui Peter Allenin elämään.[1]

Valitettavasti Christina Amphlett kuoli New Yorkissa huhtikuussa 2013 53-vuotiaana pitkän rintasyöpään liittyneen taistelun jälkeen.[1]

Remove ads

Studioalbumit

  • 1983: Desperate
  • 1985: What a Life!
  • 1988: Temperamental
  • 1991: Divinyls
  • 1996: Underworld

Lähteet:

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads