Elias Howe
yhdysvaltalainen keksijä (1819–1867) From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Elias Howe Jr. (/haʊ/; 9. heinäkuuta 1819 Spencer, Massachusetts – 3. lokakuuta 1867 Brooklyn, New York[1]) oli yhdysvaltalainen keksijä, joka tunnetaan parhaiten nykyaikaisen lukkotikkiompelukoneen kehittämisestä.
Remove ads
Elämäkerta
Elias Howe Jr. syntyi 9. heinäkuuta 1819 Massachusettsin Spencerissä, missä hän vietti lapsuutensa ja varhaisen aikuisikänsä. Howe oli kiinnostunut koneista lapsuudesta lähtien ja sai koulutuksensa tekstiilitehtaalla, minkä ansiosta hänestä tuli taitava koneenkäyttäjä ja mekaanikko.[1][2] Vuoden 1837 finanssikriisin jälkeen Howe jäi työttömäksi ja muutti Massachusettsin Cambridgeen. Hän kuuli ompelukoneesta ensimmäisen kerran työskennellessään Bostonissa Ari Davisin kanssa. Davis uskoi, että toimivan ompelukoneen keksijä voisi ansaita omaisuuden, vaikka aiemmat yritykset olivat kaatuneet joko työnsä puolesta pelänneiden räätälien vastatoimiin tai yksinkertaisesti laitteiden toimimattomuuteen.[3]
1840-luvun alussa Howe sairastui ja hänen työpajansa paloi, minkä jälkeen hänen vaimonsa alkoi elättää perhettä ompelijana. Tarkkaillessaan häntä töissä Howe tajusi, ettei mikään senaikainen kone pystynyt toistamaan käden ja käsivarsien liikkeitä ompelussa ihmisen tavoin. Huhtikuuhun 1845 mennessä Howe sai kehitetyksi käytännöllisen, lukkotikkiperiaatteella toimivan ompelukoneen,[2][3] jolle myönnettiin patentti vuonna 1846.[1]
Patentista huolimatta Howella oli vaikeuksia löytää sijoittajia Yhdysvalloista rahoittamaan keksintönsä tuotantoa, joten hän myi patenttioikeudet Englannissa 250 punnalla lontoolaiselle William Thomasille, joka omisti korsetteja, sateenvarjoja ja kenkiä valmistavan tehtaan. Howe muutti Englantiin ja työskenteli viiden punnan viikkopalkalla parantaakseen konettaan, mutta palasi myöhemmin lähes rahattomana Yhdysvaltoihin.[1] Pian paluun jälkeen hänen vaimonsa kuoli. Lisäksi Howe sai huomata, että jotkut olivat alkaneet valmistaa Yhdysvalloissa hänen keksintönsä kaltaisia ompelukoneita, mistä seurasi viiden vuoden oikeustaistelu. Howe voitti ja sai huomattavia lisenssimaksuja plagioijilta, joiden joukkoon kuului myös Isaac Merritt Singer.[2][3]

Vuonna 1865 Howe perusti Connecticutin Bridgeportiin Howe Machine Company -nimisen yrityksen. Hänen ompelukoneensa voitti kultamitalin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1867,[2] ja samana vuonna Ranskan keisari Napoleon III myönsi Howelle Kunnialegioonan tunnustuksen osoituksena hänen ansioistaan.[4] Howe kuoli 48-vuotiaana vuonna 1867, samana vuonna, kun hänen ompelukoneensa patentti raukesi.[3]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
