Elli Toivoniemi
suomalainen elokuvatuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja sekä Tuffi Films -tuotantoyhtiön osakas From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Elli Toivoniemi (s. 1984 Vantaa) on suomalainen elokuvatuottaja ja -ohjaaja sekä yksi edesmenneen tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin omistajista ja perustajista.[1][2]
Toivoniemi on tuottanut kymmeniä kansainvälisesti palkittuja ja levitettyjä elokuvia, muun muassa neljä Jussi-ehdokkuutta kerännyt Tottumiskysymys ja yhdessä Venla Hellstedtin kanssa tuotettu Hölmö nuori sydän (2018).
Toivoniemen tuotantoihin kuuluvat myös Oscar-ehdokas lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012),[3] Jussi-palkittu dokumenttielokuva Hobbyhorse Revolution (2018) Chicagossa palkittu, seitsemän Jussin ja parhaan pohjoismaisen elokuvan ehdokkuudet saanut pitkä näytelmäelokuva Hyvä poika (2011).[4][5][6]
Viimeisin Toivoniemen tuottama pitkä fiktioelokuva on Sihja – kapinaa ilmassa, joka sai ensi-illan elokuussa 2022.[7] Elokuvan ensi-iltaa siirrettiin koronarajoitusten vuoksi useita kertoja, mutta sitä on esitetty jo lukuisilla ulkomaisilla festivaaleilla.[8] Elokuva palkittiin yleisöpalkinnolla Lucas International Festival for Young Film Lovers -festivaalilla Saksassa 2021 ja nimiroolin tekevä Elina Patrakka palkittiin Nordic Star -näyttelijäpalkinnolla Malmön BUFF-lastenelokuvafestivaalilla 2021.[8][9]
Remove ads
Ohjaukset
Toivoniemen viimeisin ohjaus, lyhytelokuva Pysäkki, kuuluu 11 lyhytelokuvan muodostamaan Yksittäistapaus-sarjaan[10]. Sarjan kuudesta lyhytelokuvasta on leikattu Toivoniemen tuottama Tottumiskysymys-niminen pitkä episodielokuva, jossa Toivoniemi on myös yksi käsikirjoittaja-ohjaajista. Kollektiivisen elokuvaprojektin ympärille on rakennettu lisäksi vaikuttavuuskampanja, joka tarjoaa työkaluja vaikeista aiheista keskustelemiseen ja uuden normaalin määrittämiseen kouluissa, työpaikoilla ja muissa yhteisöissä.[11] Yksittäistapaus-sarja sai elokuvataiteen valtionpalkinnon 2020.[12]
Toivoniemen ohjaama pitkä dokumenttielokuva Kesäni sudenkorentona (2017) sai ensi-iltansa DocPoint-elokuvafestivaaleilla ja palkittiin Critics Choice -valinnalla. Lisäksi hän on ohjannut yhdessä Jenni Tulen kanssa Locarnon elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saaneen lyhytelokuvan Rooli (2014).
Remove ads
Palkinnot ja ehdokkuudet
- Vuoden elokuvatuottaja -palkinto, 2020.[13] Palkinnon jakaa Audiovisual Producers Finland - APFI ry.
- Elokuvataiteen valtionpalkinto, 2020.[12] Myönnetty Tuffi Filmsille Yksittäistapaus-elokuvasarjasta.
Seurapeli
- Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus, 2021
- Baltic Film -palkinto, Nordische Filmtage Lübeck, 2020
Tottumiskysymys
- Nordisk Film -palkinto, 2020.
- Paras elokuva, Durban International Film Festival, 2020
- Paras leikkaus, Durban International Film Festival, 2020
- Best Nordic Feature -tunnustus, Nordic International Film Festival, 2020
- Paras kansainvälinen elokuva, Raindance Film Festival, 2020
- Paras käsikirjoitus, Raindance Film Festival, 2020
- Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus
- Parhaan ohjauksen Jussi-ehdokkuus
- Parhaan käsikirjoituksen Jussi-ehdokkuus
Hölmö nuori sydän
- Kristallikarhu, Berliinin elokuvajuhlat[14]
- Suomen Oscar-ehdokkuus, 2019
- Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus, 2019
Hobbyhorse Revolution
Pitääkö mun kaikki hoitaa?
- Oscar-ehdokkuus (Paras näytelty lyhytelokuva), 2014
Hyvä poika
- Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto ehdokkuus, 2011
- Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus, 2012
Kesäni sudenkorentona
- Kriitikon valinta, DocPoint, 2017
- Finnish Film Affair Best Pitch Award, 2015
Rooli
- Paras fiktio, Artova Film Festival / Short Film Competition, 2014
Remove ads
Filmografia
- Sihja – kapinaa ilmassa (2022). Tuottaja. Pitkä elokuva.[7]
- Eläinoikeusjuttu (2022). Tuottaja, pitkä dokumenttielokuva.
- Paras vuosi ikinä (2020). Tuottaja. Tv-sarja.
- Seurapeli (2020). Tuottaja. Pitkä elokuva.
- Orkesterin edessä (2020). Vastaava tuottaja. Dokumenttielokuva.
- Yksittäistapaus: Buduaar (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Ei mitään hätää (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Let her speak (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Läski (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Pikku juttu (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Play rape (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Pysäkki (2019). Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Shake! (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Tyttöbileet (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Yksittäistapaus: Unelmaduuni (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Tottumiskysymys (2019). Ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja. Pitkä elokuva.
- Super Comfort (2018). Vastaava tuottaja. Lyhytelokuva.
- Ei koskaan enää (2018). Tuottaja. Dokumenttielokuva.
- Hölmö nuori sydän (2018). Tuottaja. Pitkä elokuva.
- Hobbyhorse Revolution (2017). Tuottaja. Dokumenttielokuva.
- Takaisin vapauteen (2017). Yhteistuottaja. Dokumenttielokuva.
- Kesäni sudenkorentona (2017). Ohjaaja ja tuottaja. Dokumenttielokuva.
- Muutto (2016). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Komitea (2016). Yhteistuottaja. Lyhytelokuva.
- If I Ruled (2015). Tuottaja. Lyhyt dokumenttielokuva.
- Momentum (2015). Tuottaja. Lyhyt dokumenttielokuva.
- Destination Home (2015). Vastaava tuottaja. Dokumenttielokuva.
- Rooli (2014). Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Lyhytelokuva.
- Laulu (2014). Tuottaja. Dokumenttielokuva.
- Korso (2014). Tuottaja. Pitkä elokuva.
- Kissanloukku (2013). Tuottaja. Lyhyt dokumenttielokuva.
- Treffit (2012). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012). Tuottaja. Lyhytelokuva.
- Hyvä poika (2011). Tuottaja. Pitkä elokuva.
- Gorilla (2009). Linjatuottaja. Lyhytelokuva.
Remove ads
Aiheesta muualla
- Elli Toivoniemi Elonetissä.
- Elli Toivoniemi Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads